Mä kävin syvällä. Olen räpiköinyt pintaan, mutta olen yhä syvänteessä, painot nilkoissa. Mutta mä myönnän, että kävin tosi syvällä.. Niin syvällä, että Kuolema oli päivittäinen seuralaiseni. Niin syvällä, että pimeys oli ainoa, mitä mä näin.
Mä kävin pimeydessä. Ja sieltä tarttui mukaan pari demonia. Elämäni pahimmat. Niiden kanssa olen kamppaillut nyt. Olen kamppaillut sieltä pimeydestä mukaani tarttuneiden demoneiden kanssa, pyristellen irti niiden otteesta. Enhän mä oo päässyt irti, mutta taistelen vastaan. Sentään yritän. Jaksan yrittää. Vaikka Kuolema on ollut taas seuralaisenani. Pidän silti pääni pinnalla. Yritän pitää pääni pinnalla, enkä anna demoneilleni valtaa. En anna niiden hukuttaa mua. Minä taistelen.
Vaikka mä taistelen niin kovin yksin. Vaikka joka nurkan takana vaanii Pimeys. Vaikka joka nurkan takana vaanii Kuolema. Vaikka joka nurkan takana vaanii demoneita, joita mä joudun hätistelemään yhtenään. Mun demonit nostelee taas päätään sellaista vauhtia, että mun pää on ihan pyörällä. Yksitellen ne tarttuu muhun kiinni ja raatelee minut haavoille. Vereslihalle. Taas mä vuodan verta. Mutta mä taistelen. Silloinkin, kun ne hyökyy kaikki kerralla päälle ja hukuttaa minut alleen, vetäen takaisin sinne pimeyteen.
Välillä mun tekis kyllä mieli vain luovuttaa, kun olen niin väsynyt taistelemaan. Näitä demoneita on välillä vain liikaa, enkä voi aina vastustaa Pimeyden kutsua. Joskus mä tartun sen käteen ja uppoan. Kuoleman käteen mä en silti tartu. Sitä mä en voi tehdä. Sen mä karkotan nykyisin pois, vaikka miten tekis mieli tarttua sen käteen. Mutta Pimeys ja ne Demonit.. Niille mä en aina mahda mitään, varsinkaan silloin, kun ne hyökkää päälle kerralla tai aaltoina. Niin kuin nyt, kun kävin siellä pimeydessä, josta näitä Demoneja tarttuu mukaan, vajottaen minut pohjalle.
Musta tuntuu, että mun vaivalla ja työllä rakennetut seinät sortuu taas. Musta tuntuu, että mä tukehdun. Tukehdun ja huudan. Mä huudan, että mä en oo vahva enkä jaksa kannatella tätä ja itseäni yksin. Eikä kukaan kuule sitä huutoani..
Tai ei kuullut aina siihen saakka, kunnes sinä ilmestyit elämääni kuin taivaan lahja. Kuin enkeli. Sinä näit ja kuulit minut.
----------------------
Nää on ehkä erään Haavoitetuista tutun hahmon ajatuksia ja tuntemuksia 😏
----------------------
YOU ARE READING
Pakkasen puolella
Short StorySekalainen setti erilaisia lyhyitä (osa jopa superlyhyitä) tekstejä, kuvaelmia, tarinoita, sepustuksia, liibalaabaa, höpötyksiä, jorinoita (ja horinoita). Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Tää kokoelma sisältää mm. melko melankolisia tekstejä elämä...
