Muistoja

28 6 6
                                    

Usvaa. Pääni on täynnä usvaa. Kiinteät muistot ovat muuttuneet epäselväksi sumuksi, jonka keskellä seisoessani en enää tiedä, mikä on totta ja mikä ei. En enää muista, mikä siitä kaikesta on oikeasti tapahtunutta ja mikä on vain omaa kuvitelmaani. Olen eksyksissä omissa muistoissani, joita peittää sankka hernerokkasumu, jonka se silloinen hirmumyrsky heitti niiden ylle, sotkettuaan ensin kaiken perusteellisesti.

Ja niistä muistojeni sumuisista huoneista olen etsinyt SINUA, miettien samalla, että muistatkohan SINÄ edes minua. Minä muistan sinut, vaikkakin hieman hämärästi, koska koko se aika elämästäni on sumun peitossa, mutta muistatko sinä minua enää ollenkaan?  Olenkohan minä haipunut kokonaan muistoistasi pois, olenhan minä sentään vain menneisyytesi haamu. Helposti unohdettava näkymätön lapsi, joka oli aina vain juuri ja juuri olemassa. Voiko  minua edes muistaa? Ehkä sinä olet unohtanut minut.

Kuten minä unohdin valitettavasti sinut. Vuosikausiksi. Vasta nyt mieleeni on alkanut palata muistoja niistä mustista vuosista, jolloin sinä kuljit minun mukana, tuoden valoa elämääni, kuten minäkin toin sinun. Vaikka emme koskaan nähneet edes toistemme kasvoja, niin olimme silloin tähtiä toistemme taivaalla. Kauan, niin kauan se sinun tähtesi oli minulta kateissa, kun synkät myrskypilvet peittivät tähtitaivaan näkyvistäni, mutta nyt minä näen sen taas, välkkyvän himmeänä taivaankannella.

Miksihän sinä olet palannut mieleeni NYT? Onko tällä taas joku suurempi tarkoituksensa, joka sekin on minulta vielä usvan peitossa?

Vai voisiko olla, että katsomme juuri nyt  samaa tähtitaivasta ja muistelemme omilla tahoillamme sitä aikaa, jolloin pitelimme vielä toistemme käsistä kiinni, yrittäen palauttaa kaikkia niitä unohdettuja muistoja sieltä sumun keskeltä. Ehkä se meidän siteemme on vielä ehjä ja vetää meitä yhä toistemme puoleen?

Ehkä meistä kumpikin tahtoisi olla muutakin kuin vain pelkkä muisto toisilleen.

Pakkasen puolellaWhere stories live. Discover now