Punertava valokuva kädessäni ei paina paljon. Se on valottunut, mutta siinä olevat onnelliset kasvot näkyvät selvästi. Kyynelhelmi tipahtaa kuvan mattapinnalle. En välitä. Heitän kuvan hankeen. Hymyilevät kasvoni peittyvät lumihiutaleiden alle. Mä katoan lumen valkeuteen.
En katso taakseni, kun lähden kävelemään pois, pimeyden syliin. Kukaan ei katso enää taakseen, en siis minäkään. Ei siellä edes olisi ketään. Minäkin olen enää vain yksi muisto teidän valokuva-albumeissanne. Unohdettu, kaltoinkohdeltu kuva. Haalistunut valokuva, josta ei vielä näe, kuinka pahasti herkkä enkeli voi haavoittua. Ja ne haavat vuotaa ikuisesti verta. Ne vuotavat niin kauan, kunnes enkeli vuotaa kuiviin.
Eihän hauras enkeli voi kestää loputtomiin kaikkia niitä raskaita takaiskuja, haavoittavia valheita, tyhjiä lupauksia. Kukaan ei kestä sellaista. Lopulta se luottamus särkyy niin pahasti, ettei sitä voi enää korjata. Kuten ei niitäkään valokuvia meistä, jotka silppusin palasiksi.
Mutta nyt mä jätän kaiken sen taakseni ja annan sen vanhan valottuneen kuvan, jossa olin vielä onnellinen kanssanne, haalistua olemattomiin.
Yhtä olemattomiin kuin minä olen jo haalistunut muistoissanne.
YOU ARE READING
Pakkasen puolella
Short StorySekalainen setti erilaisia lyhyitä (osa jopa superlyhyitä) tekstejä, kuvaelmia, tarinoita, sepustuksia, liibalaabaa, höpötyksiä, jorinoita (ja horinoita). Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Tää kokoelma sisältää mm. melko melankolisia tekstejä elämä...
