1095 yötä lastenkodissa [Finnish]

4.2.2023 lauantai

- Kristian -

Istun klo 20. 10 omassa huoneessa. Olo on kamalampi kuin hetkee. Kaivan puhelimen taskusta ja ettin muistion, sieltä kansion mihin kirjottelen sillon tällön mielipahasta kun ohjaajien tuesta ei tunnu olevan hyötyä, tai.. Kun en edes halua niiden tukea.

"Orpolapsen silmät, kyyneleet, ajatukset ja sielu, mutta silti biologisesti olemassa. Sydäntä särkee ja silmät kastuu.

Miksi maailma on niin epäreilu?
Miksi muhun pitää sattua näin paljon?
Mitä kukaan tästä hyötyy?"

Kirjotan ylös kysymykset mun mielessä. Sitten suljen puhelimen. Sentään helpottaa tietää ettei kukaan koskaan tuu löytämään noita kirjotuksia, muuten taas oltaisii huolissaan. Vittu mä oon väsyny tähän huolenpitoon. Halun vaan olla okei.

Lähen mun huoneesta ja kävelen kädet taskuissa olohuoneeseen missä Heli ja Alli pelaa Muuttuvaa labyrinttiä. Istun sohvalle ja venyttelen hetken käsivarsia ennen ku napppaan kaukosäätimen ja laitan telkkarin päälle. "Missä Anni on?" Juliet kysyy tullessaan suihkusta. "Sil on joku meno", Alli kertoo. En jaksa kiinnittää huomiota tyttöjen keskusteluun. "Okei", Juliet vastaa ja istuu yllättäen myös sohvalle.

"Ai sä tykkäät Enimenistä?" kysyn. Juliet kääntyy kattomaan mua ihmeissään. "Sun hupparis lukee Enimen", sanon. Juliet nauraa tajutessaan. "Joo, se on mun lempiräppäri", juntti kertoo ujosti. "Ei paha", vastaan. Kuuntelen nimittäi joskus itekki sen jätkän biisejä. Varsinkin Without me on hyvä.

"Mitä musiikkia sä kuuntelet?" Anni innostuu kysymään Heliltä. "K-poppia ja countryä", Heli vastaa. Huokasen hiljaa ja hieron kasvojani. Vittu ku väsyttää.

Lastiksen ovi aukeaa ja Anni tulee raivoten sisään. Sille on taas iskeny kiukku. "Voihan ny jumalauta", mutisen ittekseni. Nukkuminen oli ny mission impossible.