1095 yötä lastenkodissa [Finnish]

Näkymättömiä keinoja

- Juliet -

Istuin illalla huoneessa, taas. Olo oli paska, taas. Teki mieli viilellä, katsoa kuinka veri kihosi haavasta ja vei pahan olon mukanaan. Pyörin sekaisin huoneessani ja katselin tapoja, joilla viilellä. Niitä ei ollut ja se sai minut ahdistumaan, kunnes tajusin ottaa lyijytäytekynäni, jossa oli metallinen pää. Viilsin terävällä metalliosalla käsivarsiani, se ei saanut verta tihkumaan mutta jo pelkästään vaaleiden naarmujen näkeminen käsivarsissani sai oloni laantumaan kuin olisin lumoutunut.

Jatkoin viiltelyä reisiini kunnes kuulin koputuksen ovelta. "Hetki!" huusin ja piilotin kaikki todistusaineistot. Marianna tuli huoneeseen ja Bella pomppasi sängylle nuolemaan, ja kuin ihminen, se huomasi arvet käsissäni ja alkoi sitten tapittamaan minua suoraan silmiin. Vedin hihat alemmas. Hetken mietin tiesikö tuo koira enemmän kuin koiran kuuluisi, vai olinko vaan hullu.

Marianna haki minut kanssaan laittamaan ruokaa, siihen suostuin ihan vain päästäkseni hiljalleen pois Bellan tuijotuksen alta.

Ruoka valmistui noin puolentunnin kuluttua. Menin Mariannen pyynnön mukaan hakemaan Kristianin syömään.

Kävelin käytävää pitkin ja koputin hänen ovelleen. Kesti hetki ja sitten Kristian huusi että menisin sisään, jonka tein. Oikeastaan astuin vain askelen kynnyksen yli. Kristian istui pöydän ääressä edessään koulukirja ja taustalla soi rokkimusiikkia. Kristian kääntyi katsomaan minua. "Beyond the black, In the shadows. Ootko kuullu?" Kris kysyi ja vinkkasi yllättäen silmää. "Öö en", vastasin ja naurahdin perään. "Marianna pyysi syömään", ilmoitin. Kristian laski kynän kädestään. "Nooh mulla ei oo nälkä. Voikko sanoo et syön myöhemmin?" Kris kysyi. Nyökkäsin. "Joo, mä meen sanomaan", lupasin ja heippojen jälkeen jätin Kristianin rauhaan, rokin ja koulutehtävien pariin.