1095 yötä lastenkodissa [Finnish]

18.2.2023 perjantai

- Kristian -

Käännyin aamulla sängyssä ja kolautin pään heti yöpöytään. "Ai..", kuiskasin ja hieroin kohtaa, johon sattui. Pörrötin hiuksia, jotka sojotti joka suuntaan. "Ei helvetti", mutisin kun otin puhelimen käteen, olin nukkunu kymmeneen. "Huomenta Kristian! Tule aamupalalle!" mutsi huusi keittiöstä. "Joo joo", mutisin ja huokasin. Nousin ylös ja laitoin farkut jalkaan ennen kun kävelin ilman paitaa aamupalapöytään, taas jotain hienoa pöperöä pöytä täynnä. 

Nappasin vähän vanukasta ja leipää. "Miten nukuit?" mutsi tiedusteli. "Hyvin", vastasin lyhyesti. "Menet tänään takaisin lastenkotiin?" mutsi kysyi hieman kai haikeasti. "Joo", vastasin, pidätin halua sanoa vielä jotai muutaki, kuten 'onneksi' tai 'luojan kiitos.'

Sen sijaan laitoin vaan kuulokkeet korviin, mutta tällä kertaa aloin kuuntelemaan Ozzy Osbournea. Mutsi katsoi hieman närkästyneesti kun päätin ignoorata hänen läsnäolon, mutta en piitannu. Olihan hänkin igroonannu koko lapsuuteni. 

《 Illalla 》

Kun paku tuli mutisin vaan heipat ja nousin kyytiin pidempiä miettimättä. Hakeuduin takapenkille samalla kun Feel invincible soi kuulokkeista. Laitoin turvavyön kiinni ja nojasin penkkiin. "Pysähdytäänkö matkalla kahville?" Kati kysyi, taas töissä. "Mielellään", vastasin, olin hermostunut loman jälkeen. "Kaikki järjestyy Kristian", Kati lupasi. Huokaisin.

Puolessa välissä matkaa pysähdyttiin läheiselle ABC:lle kahville, tilasin ison kupin ja Kati tyytyi pieneen. "Miten Juliet voi?" kysyin ennen kuin edes tajusin että kyselin toisen lastiksen lapsen kuulumisia. Kati näytti ihmettyneelle hetken. "Hyvin", Kati vastasi ja antoi kieron hymyn. Hymyilin myös, mutta peitin sen juomalla kahvia. 

Kun vihdoin palattiin lastikseen Juliet tuli heti tervehtimään ja yllättäen halasi. Hymyilin leveästi ja halasin takasin. "Terve", sanoin ja laskin repun maahan. Hymyiltiin kumpikin.