1095 yötä lastenkodissa [Finnish]

9.2.2023 torstai

- Juliet -

Listasin paperille itsemurha yritykseni pimeässä huoneessani, punaisen Led-valon alla itkuisessa mielentilassa:

-Yliannostus (Burana 50 pil. ja Panadol 40 pil.)
-Juuri kiinni ennen katolta hyppäämistä
-Hirttäytymisyritys
-Hirttäytymisyritys
-Hirttäytymisyritys

Punnitsin vaihtoehtojani. Voisin vielä koittaa katolta hyppäämistä tai vetää myrkkyä kurkusta alas. Miksi tai kenen takia edes enää pysyä elossa? Ehkä Kristianin.

Katsoin kämmenen uurteita ja yritin löytää viivaa, joka kertoisi että kaikki parantuisi mutta en osannut lukea elämän viivoja, ja pelkäsin ettei minulla ollut sellaisia alkuukaan. Tuntui sille että olisin tippunut maan päälle ulkoavaruudesta, missään ei ollut ketään joka olisi ymmärtänyt minua. Katsoin pimeää huonettani, aloin siivoamaan vaikka siivoamista ei edes ollut.

Koitin paeta omia ajatuksiani vaikken ollut varma miksi. Elin masennuslääkkeen voimalla, ehkä. Jos sekään toimi. Tuntui sille ettei mikään voinut enää pelastaa minua mutta toiset uskoivat joten kaipa minunkin olisi niin kuulunut uskoa.

Painoin pääni vasten viileää betoniseinää, miksi minun oli niin vaikea olla vaikka minulla oli kaikki? Vai oliko minulla loppujen lopuksi yhtään mitään muuta kuin paskamainen masennus?

Istuin lattialle, laskeuduin makaamaan selälleni ja tuijotin lamppua. Melkein kuvittelin sen puhuvan minulle, lohduttaen kun tuntui ettei kukaan muu ymmärtänyt niitä vaikeita tunteita jotka raivosivat myrskyn lailla mieleni sisällä. Jos olisin ollut sarjakuvassa päälläni olisi ollut vain kolme pistettä. En tiennyt miksi edes olin elossa.