1095 yötä lastenkodissa [Finnish]

Hirttoköytenä vyö

- Juliet -

Istuin yksin pimeässä huoneessani. Ulkona satoi lunta ja minä itkin. Oloni oli taas pahimmillaan. Kädessäni oli vyö. Kiersin sen kaulani ympäri ja koitin kuristaa itseni, mutta sitten se sama tuntematon voima pakotti minut lopettamaan. Oliko se elämänhalu vai jotain aivan muuta?

Lopetin. Heitin vyön kaappiin vihaisesti. Olin taas sortunut kokeilemaan. Olin taas koittanut päättää oman elämäni, kolmannen kerran. Suoraan sanottuna vitutti kun en pystynyt olemaan lainkaan vahvempi. En koskaan, ikinä, milloinkaan.

Kello läheni kymmentä illalla, enkä ollut nukkumassa. Päätin laittaa pään tyynyyn ja itkeä itseni uneen. Ei missään muussa ollut enää mitään järkeä muutenkaan. Halusin vain lopettaa elämisen ja kokonaan.

《Seuraavana aamuna》

Heräsin aamulla, hitaasti mutta varmasti. Anni pomppi huoneeseeni vaikka olin vasta sängyllä, hän halusi sanoa heipat ennen kuin lähti kouluun. Vasta silloin tajusin katsoa kelloa ja ymmärtää että olin nukkunut jo kauan. Naapurihuoneesta ei kuulunut kuitenkaan mitään. "Missä Kristian on?" kysyin ihmeissäni. "Hän on olohuoneessa katsomassa Tv:tä", Alli ilmoitti oveltani ja vilkutti. "Aa. Okei", vastasin. "Meidän pitää nyt mennä! Heippa!" kaksoset huusivat ja lähtivät sulkien oven.

Nousin istumaan ja laittauduin valmiiksi, jonka jälkeen kävelin ulos huoneesta. Muistin vasta silloin mitä olin edes viime iltana tehnyt ja vatsassani  muljaisi. Olisiko minun pitänyt kertoa jollekin hoitajalle? Ei. En varmasti halunnut jäädä kiinni ja joutua ongelmiin, halusin kuitenkin kotiin, muistutin itseäni.

Kristian tosiaan löytyi olohuoneesta. Hän makasi sohvalla ja katsoi Ryhmä hauta. "Ai sä tykkäät tästä?" kysyin ja istuin sohvalle. "Hah. Anni ja Alli laitto mut kattoon tätä,  ne vahtaa ikkunasta kunnes niiden taksi tulee", Kristian kertoi ja kääntyi katsomaan minua virnistäen. "Missä sä oot ollu, unikeko?"

Näytin kieltäni. "Näin mahtavaa unta", kiusasin ja jotenkin tajusin että tunsin oloni  paljon paremmaksi pelleilessäni Kristianin kanssa. "Hahhaa! Niinpä!" Kristian vastasi ja kaivoi puhelimensa. Keltaisesta näytöstä näin että hän availi snäppejä. "Huomenta Juliet!" Tanja sanoi tultuaan toimistosta. "Hei", vastasin hiljaa. "Tuu aamupalalle! Täällä on pannaria", Tanja käski. Nousin.