1095 yötä lastenkodissa [Finnish]

25.2.2023 perjantai

- Juliet -

Kristian istui rennosti penkillä, reisi toisen päällä samalla kun nostin raskaan pallon käsiini. Kati oli tuonut meidät keilaamaan. "Hyvä Juliet!" Kati kannusti kun otin heittoni ja sain kaikki keilat kaatumaan kerralla. Krisukin taputti ja virnisti minulle leikkisästi, varoen ettei Kati huomannut meidän välillämme mitään muuta kuin mitä hänen oli tarkoitus nähdä. 

Istahdin alas odottamaan seuraavaa vuoroani ja silmäilin ympäri keilahallia, oli kirjaimellisesti vain me ja kaksi toisiaan vastaan kilpailevat ammattilaiset, sekä myyjä, joka laskeskeli rahoja tiskin takana. "Aika tyhjää", sanoin ajatukseni ääneen. "Niin kieltämättä on", Kati vastasi samalla kun Kristian heitti vahingossa niin voimalla että pallo liukui reunaräystääseen. "Oho", Kristian totesi viattomasti ja hieroi niskaansa. "Katin vuoro", hän jatkoi ja istui viereeni. 

Tarkkailin Kristianin etuhiuksia ja mietin että hän näytti voivan nyt paremmin, verrattuna edelliseen päivään kun hän oli soittanut kyydin takaisin lastenkotiin. En tiennyt miksi, koska hän vaikeni siitä, mutta tunsin suurta surua hänen puolestaan. Sillä minullakin oli kotona vaikeaa, vaikka ulospäin sehän ei saanut meillä näkyä. Olimmehan me "täydellinen perhe", jossa isä kävi pankissa töissä ja äiti oli psykiatri. Vaikkei äiti mitään ihmismielestä ymmärtänytkään. 

Palattuamme lastenkotiin minä ja Kristian aloimme katsomaan elokuvaa vierekkäin pikkuolkkarissa, ja kun hoitajien katseet välttivät nojasin varoen pääni Kristianin olkapäälle. "Kyllä me täältä selvitään", Kristian yhtäkkiä kuiskasi. "Kun mulla on sut, mul on kaikki."