1095 yötä lastenkodissa [Finnish]

31.1.2023 tiistai

- Kristian -

Katoin ulos ikkunasta lumista metsää. Se polte vaan kadota kokonaan. Se yksinäinen tarve vaan yksinkertaisesti aloittaa alusta, parempana ihmisenä kuin olin. Se tunne kun haluaa vaan lopettaa, luovuttaa. Se pysähtymätön tunne kun ei vaan enää jaksa, yhtään mitään. Mutta ei myöskään uskalla lopettaa. Huokaisin. "Saatana", kuiskasin hiljaa ääneen. Vihko mun edessä oli täynnä tukkimiehenmerkintöjä kuin vankilasellin seinät. Laskin viivoja taas kerran. 1000 ja vähän päälle. Saatana, niin monta yötä lastiksessa oli kirous, ainakin mulle.

Pyörittelin peukaloita ja nojasin tuolin selkämykseen. Räpsyttelin kuminauhaa mun kädessä ja tunsin pian pistelyä iholla. "Sisään", vastasin huokaisten kun joku koputti ovelle. "Tuu pelaan Scibboa!" Anni huusi. "Ei kiinnosta", vastasin. "Tuu ny, Julietkin pelaa!" Anni maanitteli. Huokaisin. Miksi Julietin mainitteminen saisi mut liikkeelle? "Hyvä on sitten", vastasin täysin yllätyksenä jopa itselleni.

Anni ja minä istuttiin olohuoneen matolle Julietin seuraan, se näytti jo hieman rennommalta kuin aiemmin. Pisti silmään kuinka se kuitenkin tuijotti haavoittuvaisena hetken mun päälle ennen kuin alkoi jakamaan meille kortteja. "Relax", sanoin Julietille. Se ei vastannu mutta vilkas mua.

Suljin suuni. Miks mä ees koitin auttaa? Nuhtelin itteäni ajatuksissani samalla kun otin kortit käteeni. Anni hymyili voitonriemuisesti. "Mä saatan voittaa!" se sanoi. "Ootko varma?" Juliet naurahti. Hymyilin kuin ääliö vaikkei Juliet edes sanonut mitään ihmeellistä. Oon sekasin. Juliet saa mut sekasin.