1095 yötä lastenkodissa [Finnish]

8.2.2023 keskiviikko

- Kristian -

Istuin jo aamusta Katin kanssa pakussa. Oli taas meno, verikokeet ja sen päälle musaterapia. Musaterapia oli hauskaa vaan siinä mitoi että meikä pääsi hakkaamaan rumpuja. Ei ainakaa tarvinnu kuunnella niin paljon ku terapeutin ääni jäi aina musiikin alle, mutta se oli vaan tyytyvääne kun tein jotain. Sain snäppiä Juntilta:

"Huomenta. Ootko pölliny pakun?"

"Hahaha joo yöl otin avaamet ja lähi vähä rälläilee. Nääh, oon menos verikokeisiin ja musaterapiaan :/"

"Nice, mitä sä tykkäät soittaa?"

"Rumpuja."

Juliet lähti snäpistä, luultavasti joku hoitajista tuli juttelemaan tai jotain muuta. Kaivelin kuulokkeita taskuista mut tajusin että mun oli täytyny unohtaa ne lastikseen.

Verikoe meni tyypilliseen tapaan ja kun saavuttiin musaterapiaan pirteä Kristiina alkoi heti juttelemaan onnellisena Katin kanssa. Ite kävelin heti huoneeseen ja aloin rämpyttämään rumpuja, tavalliseen tapaan jotakin Skilletin biisiä. "Jaha täällähän ollaan jo valmiina!" Kristiina totesi kun saapui äänieristettyyn huoneeseen. "Soitappa mulle joku melodia joka kuvailee sun mielialaa tällä hetkellä", Kris pyysi. Aloin paukuttamaan.

《Terapiasession jälkeen》

Istuin taas vakkaripaikalla ja siemailin kaupasta ostettua kahvia. Kati puhui taas puhelimeen puhelu puhelun jälkeen. "Joo ja mä olin kans samaa mieltä", Kati sanoi. Aattelin että siellä varmaan juoruttiin ystävän kanssa jostain miniän tekemisitä.

Haukottelin ja katsoin ulos ikkunasta, alettiin viimein lähenemään lastista, noin kilometri enää matkaa jäljellä. Join lisää kahvia, se oli jo kerenny kylmäksi mutta maistui ihan hyvälle niinkin. Auto ajoi töyssyyn, kahvi melkein lensi mutta Kati pahoitteli vaan naurahtaen. En niin piitannutkaan.

Kati käänsi kohti lastiksen mäkeä, kattelin ympärille ja näin vaan täysin tuttuja maisemia. Vihainen naapurin mummokin oli jo rollaattorilla tutkimassa postilaatikkoaan. Se oli vihanen koska aiemmin lastiksessa olleet nuoret oli polttanu sen ystävän kämpän, eikä sen jälkeen se oo kattonu yhtäkään mäkeä ylös kulkevaa hyvällä.

Kun siirryttiin ovesta sisään tiesin heti että Pertti oli töissä, siihen tarvi vaan vaiston verran. "Hei Kristian!" Pertti tervehti ja väsäsi samalla erikoisia ruokiaan. "Moro", vastasin ja istuin pöydän ääreen. "Tulkaa joku pelaamaan Uunoa", pyysin. Anni tuli juosten. "Moi", Juntti sanoi ja istui viereen.