Something More | Finnish

I miss them.

Ava

Istuin yksin ruokalassa. Odotin muiden pääsevän ruokatunnille. Minulla oli ollut saksaa eikä kukaan muu meistä opiskellut sitä. Niinpä olin ollut piinaavan pitkän saksan tunnin yksin ja viestitellyt koko ajan Saran kanssa. Onneksi tuntini loppui hiukan aikaisemmin, mitä sen olisi oikeasti pitänyt. Ainoa huono puoli, että sen takia jouduinkin nyt istumaan yksin ruokalassa eikä kukaan, ei edes Sara enää vastannut viesteihini.

Sara oli kertonut minulle kaiken, mitä hänen ja Dylanin välillä oli käynyt. Tietenkin olin itse huomannut, että heidän välillään oli jotain. Tiesin Saran kertovan minulle kaiken, kunhan olisi itse valmis enkä sen takia ollut udellut. Olin aina ollut Saran kanssa todella läheinen. Kerroimme aina kaiken toisillemme. Viime aikoina Australian muuttoni takia olimme jutelleet huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin, mutta aion muuttaa sen nyt.

En oikein tiennyt mitään kenenkään elämästä Suomessa. En ollut jutellut edes Emman kanssa kunnolla pitkään aikaan. Vähän väliä kyselemme toisilta kuulumisiamme, mutta vastaamme molemmat aina vain, että hyvin menee eikä kumpikaan jaksa kysellä tarkemmin. Alexin kanssa en ollut muuttoni jälkeen puhunut ollenkaan. Äiti ja isä laittavat minulle joka päivä viestiä, mutta emme juttele mitään ihmeellisempää. Nyt Saran ollessa täällä he ovat laittaneet viestiä jopa kahdesti päivässä. Viesteissä kysytään lähinnä kuulumisia ja tarvitsenko lisää rahaa. Antti ja Hannakin laittavat minulle satunnaisesti viestiä.

Tahtoisin jutella heidän kanssaan enemmän ja syvällisemmin. En jaksa enää pelkkää pintapuoleista keskustelua. En vain tiedä, mitä sanoisin. Puhuisinko Nicosta? Vai Connorista? Kenties molemmista? Se olisi liian raskasta. Ihan liian raskasta. En tahtonut käyttää aikaani ikävistä asioista puhumiseen, jonka takia en puhu kenenkään kanssa niistä. Loganin ja poikien kanssa olin tietenkin puhunut Connorista, mutta nyt tahtoisin vain unohtaa koko asian.

Tahtoisin myös päästä käymään Suomessa. Minulla on hirveä ikävä perhettäni. Tietenkin myös Emmaa. Tahtoisin jopa päästä juttelemaan Alexille. Tiedän, kuinka hankala tämä koko tilanne on hänelle ollut. Tahtoisin myös päästä tapaamaan Nicon perhettä. He olivat minulle kuin toinen perhe ja minua harmittaa ihan hirveästi, etten päässyt Nicon hautajaisiin, kiitos Connorin. Yksi uusi syy vihata Connoria.

Ajatukseni keskeytti pieni pusu poskelleni. "Hei" kuulin äänen ja näin Loganin istuvan viereeni. Hymyilin vain hänelle takaisin. "Toin sinulle ruokaa" hän jatkoi ja laski eteeni Red Bullin ja lautasellisen jotain epämääräisen näköistä ruokaa, jota en edes tunnistanut. Kiitin häntä ja liikuin lähemmäs ja laskin pääni hänen olkapäälleen. Näin myös Jaxonin, Dylanin sekä Natin istuutuvan pöytään.

Pojat juttelivat keskenään jostakin ja nauroivat. En jaksanut kuunnella, mistä he puhuivat, olin niin väsynyt. Niinpä vain pidin päätäni Loganin olkapäällä ja vain hymyilin. Mielestäni se oli tarpeeksi. "Tätä paskaa en kyllä syö" Jaxon sanoi ja työnsi lautasen pois edestään. "Mitä vittua tämä edes on?" Dylan sanoi ja sai ruoan kuulostamaan hyvin ällöttävältä. En ollut itse edes koskenut siihen.

"Hei Ava. Mikset syö?" Logan kysyi ja kuulosti vähän huolestuneelta. Nostin pääni pois hänen olkapäältä ja katsoin häntä suoraa silmiin. "Ei vain ole nälkä" vastasin kohauttaen samalla olkiani. "Et ole edes koskenut Red Bulliisi, mikä on hyvin outoa, sillä normaalisti et voi pitää näppejäsi erossa kofeiinipitoisista juomista, varsinkaan energiajuomista" Jaxon sanoi ja katsoi minua kummastuneesti.

"Niin tosiaan. En tiedä, aivot eivät vain hahmottaneet, että se oli minun Red Bull" vastasin ja korkkasin Red Bullin. Kaikki katsoivat minua, kun otin siitä ensimmäisen hörpyn. "Voitte lopettaa tuijottamisen, kaikki on hyvin" sanoin ja pojat siirsivät katseensa pois minusta. Kaikki muut paitsi Logan. "Ihan oikeasti Logan, kaikki on hyvin" sanoin painaen hänen poskelleen samalla pienen suudelman. "Okei okei" hän sanoi hymyillen.

"Koulun jälkeen kyllä haetaan pizzaa tai jotain, en tätä paskaa syö" Nat sanoi ja työnsi Jaxonin lailla lautasen kauemmas itsestään. "Haetaan sitten Sarallekin" Dylan sanoo jatkaen samalla oman ruokansa tökkimistä. "Uu, mites Saran kanssa?" Jaxon sanoi yrittäen ärsyttää Dylania. "Pää kiinni" Dylan vain vastasi. Nat ja Logankin yhtyivät Jaxonin puheisiin ja alkoivat ärsyttämään Dylania.

"Hei lopettakaa. Ihan oikeasti ei Dylania tarvitse kiusata. Eikö pääasia ole se, että hän ja Sara ovat iloisia?" sanoin vähän äkäisesti, mutta en ollut oikeasti suuttunut. Olin ilmeisesti ainoa, joka tiesi, mitä Saran ja Dylanin välillä oli tapahtunut. Mutta ei ollut minun asiani kertoa sitä. En ollut pitkään aikaan nähnyt kumpaakaan heistä niin iloisina, mitä he nyt olivat, joten olin vain iloinen, että he olivat iloisia.

Loppupäivä kului nopeasti. Olin oikeastaan koko ajan omissa maailmoissani enkä keskittynyt mihinkään, mitä ympärilläni tapahtui. Ainoa yksittäinen asia, minkä koko päivästä muistan oli se, kun James toi minulle melkein jokaisen aineen muistiinpanot, jotta voisin lukea rästiin jääneisiin kokeisiin.

Kävelimme kaikki yhdessä Natin autolle. Tai no, minä hyppelin. "Mitä oikein ajattelit ruokalassa ennen kuin tulimme sinne? Näytit vain siltä, että keskeytimme ajatuksesi" Logan kysyi, kun olimme päässeet autoon. Nat oli mennyt kuskin paikalle, Dylan etupenkille ja Jaxon, minä sekä Logan taakse, minä keskipaikalle.

"Ajattelin vain Suomea. En mitään ihmeellisempää. Minulla on vain ikävä. Tahtoisin päästä jo sinne tapaamaan perhettäni ja ystäviäni. Ikävöin heitä. Paljon" totesin ja Logan otti minua kädestä kiinni. "Pääset sinne kyllä pian, älä huoli" hän sanoi ja sai hymyn kasvoilleni. Hän sai aina hymyn kasvoilleni. Se onkin yksi monista syistä, miksi häntä rakastan.

Words count: 805
vihdoin teille sain uutta lukuu tehtyy. toivottavasti tykkäätte❤️