Something More | Finnish

Bye bye, Alex.

Ava

Kävelin seuraavana päivänä lukiomme käytävällä kohti opettajan huonetta. Minulle kerrottaisiin siellä tarkemmin koko Australia-jutusta. En ollut jutellut Alexin kanssa kahdestaan sen jälkeen, kun minulle kerrotiin. En halunnut erota. Olimme olleet yhdessä jo puolitoista vuotta. Olimme olleet kavereita 7. luokalta lähtien. Silloin olin tutustunut Alexiin ja Nicoon. Emmaan olin tutustunut 1. luokalla.

Olin opettajan huoneen ovella. Kuulin ympäriltäni kuiskauksia. En ollut enään se sama hikke, jolta kysyttiin matikan läksyjä. Olin se tyttö, joka pääsisi Austraaliaan. Katsoin ympärilleni ja näin iloisia ja kateellisia katseita. Kateellisia oli kylläkin enemmän kuin iloisia.

Huomasin, että yksi oppilas lähti kävelemään minua kohti. Aluksi en tunnistanut, kuka hän oli, mutta sitten tajusin. Hän oli Henriikka Kide, lukiomme "suosituin" tyttö. Hän oli ollut ihastunut Alexiin ennen kuin me edes aloimme seurustelemaan. Sen takia hän inhosi minua. En minäkään erityisesti välittänyt hänestä.

"Hyvä, että lähdet sinne Austaraliaan, niin minä saan Akselin" Henriikka sanoi mahdollisimman ilkeään sävyyn. Minulla ei pitänyt pokka ja aloin nauramaan. "Mikä nyt on noin hauskaa?" hän kysyi kireästi, koska ei ymmärtänyt mille nauroin. "Ensiksi, se on Australia ja toiseksi hänen nimensä on Alexander" selitin Henriikalle nauraen. Hän vain mutristi huuliaan ja lähti pois.

Vilkaisin äkkiä kelloa, joka näytti 8.09. Koputin rauhallisesti opettajan huoneen oveen ja jäin odottamaan. Tapaamiseni alkaisi samaan aikaan kuin ranskan tuntini eli 8.10. Oven tuli avaamaan opettaja Kuosmainen. "Hei Ava. Tule vain sisälle, odottelemme vain rehtoria" Kuosmainen sanoi ja väisti niin, että pääsin huoneeseen sisälle.

Kävelin sisälle ja jäin oven eteen odottelemaan. Kuosmainen sulki oven, lähti kävelemään kohti jotain toista huonetta ja sanoi: "Mennään tänne keskusteluhuoneeseen niin saamme olla ihan rauhassa" Seurasin häntä johonkin pienempään huoneeseen. Huoneessa oli yksi neljän henkilön pöytä ja neljä tuolia. Ei muuta.

Istuin yhdelle tuoleista ja Kuosmainen istui minua vastapäätä. Siinä me istuimme hetken aikaa kiusallisessa hiljaisuudessa. Pian kuitenkin rehtori pelasti tilanteen tulemmalla huoneeseen pienesti läähättäen. "Anteeksi, että olen myöhässä, autoni ei käynnistynyt, joten juoksin" rehtori kertoi ja istui Kuosmaisen viereen.

"Hyvä, että pääsemme aloittamaan. Ava, me valitsimme sinut edustamaan lukiotamme Australiassa, koska pystyt puhumaan englantia paremmin kuin kukaan muu oppilas. Uskomme myös, että muutto ei vaikuta arvosanoihisi, niin kuin monella muulla voisi käydä. Koska olet hyvin sosiaalinen luonne, saat varmaan paljon uusia kavereitakin. Sinulle on varattu pieni yksiö yhdestä kerrostalosta. Sen osoite on Francis St. 128 4B. Koulusi on Orange Grove Public School ja se sijaitsee muutaman kilometrin päässä asunnostasi. Siitä läheltä kulkee busseja, mutta kyllä sinä jaksaisit sinne kävelläkin" rehtori selitti tiuhaan tahtiin minun merkatessani muistiinpanoja vihkooni. Naurahdin vähän, kun hän sanoi minun olevan sosiaalinen, mutta he eivät välittäneet siitä.

Kun olimme jutelleet kokonaisen oppitunnin, sain lähteä seuraavalle tunnilleni, joka oli kemiaa Nicon kanssa. Näin Nicon hänen lokeronsa luona ja juoksin sinne. Juttelimme ja lähdimme kävelemään kohti kemian luokkaa. Olin hakenut jo aiemmin kirjani eikä meidän tarvinnut enää käydä lokerollani.

"Alex ei tainnut ottaa uutisiasi hyvin vastaan?" Nico kysyi arasti. Pudistelin vain päätäni vastaukseksi. "Mitä te aiotte tehdä?" Nico kysyi. "Me eroamme. Alexkin tietää sen. Se on paljon järkevämpi vaihtoehto, kun kaukosuhteeseen ryhtyminen" kerroin Nicolle. Nico hymyili minulle pientä hymyä ymmärtävästi. Emme enään jutelleet matkalla luokkaan.

~~~~~

Kävelin koulusta kotiin. En ollut nähnyt Alexin koko päivänä. Olin jättänyt hänelle tekstiviestin ja pyytänyt soittamaan, mitä hän ei ollut tehnyt. Siksi olin päättänyt käydä matkalla Alexilla.

Koputin Alexin perheen talon oveen. Hetken kuluttua Alex tuli avaamaan oven. Hän näytti siltä, että olisi juuri noussut sängystä, vaikka kello oli jo yli kaksi. Hänen tummat hiuksensa olivat sekaisin ja hänellä oli päällään valkoinen t-paita, josta näkyi läpi hänen vatsalihaksensa, ja harmaat college-housut.

"Hei. Meidän pitäisi varmaan jutella. Saanko tulla sisälle?" kysyin hiljaa, mutta Alex kuitenkin kuuli. "Toki" hän sanoi ja päästi minut sisälle. Sisällä riisuin kenkäni ja takkini. Seurasin Alexia heidän keittiöön.

"Haluatko kahvia?" Alex kysyi. Pudistin päätäni. Istuin heidän ruokapöytänsä ääreen. Alex istui viereeni. "En halua ryhtyä kaukosuhteeseen" sanoimme yhtä aikaa. Käännyin katsomaan Alexia suoraan silmiin. Näin hänen suklaaruskeissa silmissä kyyneleitä. Sitten tunsin, että poskeani pitkin valui yksi. Ja toinen.

"No, tämä oli sitten tässä. Emme voi olla enään kavereita. Hei hei, Alex" sanoin hiljaa itkua pidätellessäni ja nousin ylös tuolista. Kävelin eteiseen, otin takkini naulakosta ja vetäisin kenkäni jalkaan. Avasin ulko-oven, mutta ennen kuin poistuin talosta, kuulin Alexin säröilevän äänen: "Hyvästi, Ava"

Itkin koko matkan kotiini. Olin juuri hylännyt ihanan poikaystävän Australian takia. Tietysti niin kannatti tehdä, olemmehan me vasta nuoria. Ei meidän suhde olisi edes välttämättä kestänyt. Mutta silti se tuntui pahalta. Kuin puukko olisi työnnetty sydämmeeni ja sitä olisi käännetty. Se sattui.

Kotona juoksin suoraan yläkertaan huoneeseeni ulkovaatteet päällä. Kaaduin vain sängylleni ja aloin itkemään. Itkin ja itkin. Itkusta ei vain tullut loppua.

Jonkun ajan kuluttua kuulin oveltani koputukseni ja ovi avautui. Käännyin katsomaan, kuka tuli ja näin ovellani pikkusiskoni Saran. Sara oli minua vain kaksi vuotta nuorempi eli hän oli 15-vuotias. Hänellä oli pitkät vaaleat hiukset, jotka olivat laitettu siististi kiinni. Hänellä oli myös kirkkaan siniset silmät. Hänellä oli päällään harmaa huppari sekä mustat juoksuhousut. Korvissa hänellä oli valkoiset kuulokkeet. Hän oli siis tullut lenkiltä.

"Mikä sinulla on?" hän kysyi ja tuli istumaan viereeni sängylle. "Erosin Alexista. Emme halunneet ryhtyä kaukosuhteeseen nyt, kun minä muutan Australiaan" selitin. Itkuni jatkui vain kovempana. "Hei, ei mitään hätää. Teit aivan oikein. Se sattuu jonkun aikaan, mutta pian kipu hälvenee. Sinä ehkä tapaat sen oikean Australiassa ja Alex täällä. Ei mitään hätää" Sara sanoi ja halasi minua. "Joskus unohdan kuinka fiksu olet" naurahdin pienesti ja irtaannuin halauksesta. Pyyhkäisin kyyneleet pois ja huomasin itkun loppuneen.

Sara nousi sängyltä ja käveli takaisin ovelleni. Ennen kuin hän katosi kokonaan näkyvistä, kuulin hänen huutavan: "Ja Ava, on ruoka-aika. Suosittelen käymään syömässä. Teimme lempiruokaasi, pizzaa"

Words count: 905
Sain onneksi kirjotettua tän valmiiksi, koska lähen reissuun niin ei välttämättä tule hetkeen lisää osia.