Something More | Finnish

My best friend and shit guy.

Ava

Naureskelin itsekseni. Olin nähnyt poikien tappelevan ja huutavan minusta. Olin tunnistanut heistä vain Jordanin ja Connorin. Jordan ei kuitenkaan ollut mukans tappelussa.

Olin kävellyt rehtorin kansliaan ja koputin oveen. "Sisään!" kuulin jonkun huutavan oven toiselta puolelta. Avasin oven ja näin vanhahkon miehen istumassa työpöydän takana.

"Huomenta! Sinä varmaankin olet Ava Anderson?" mies kysyi. Nyökkäsin. "Olen rehtori Greenway. Tulen opastamaan sinua täällä ollessasi ja tarkkaillen koko ajan arvosanojasi. Ajattelin, että joku oppilaista voisi esitellä sinulle koulua tämän tunnin jälkeen. Tunnetko täältä vielä ketään?" Greenway kysyi. "Öm, tunnen jotenkin ainakin Nathaniel Dimerin, Connor McDaven ja Jordan McDaven" kerroin hiukan hermostuneesti.

"Sopiiko jos herra Dimer esittelee sinulle kouluamme, McDaven veljekset varmaan näyttäisivät sinulle parhaat tupakointipaikat" rehtori sanoi ja naurahti itsekseen. Minä vain tuijotin häntä ja nyökkäsin pienesti. "Hyvä, ilmoitan hänelle. Nähäkää vaikka ruokalassa. Tule, minä saatan sinut tunnillesi" hän sanoi ja nousi tuolistaan. Hän käveli ovelle, avasi sen ja poistui huoneesta. Lähdin hänen peräänsä.

~~~~~

Koputin yhden luokkahuoneen oveen. Greenway oli jättänyt minut tähän yksin. Melkein heti nuori nainen tuli avaamaan oven. "Hei. Olet varmaankin neiti Anderson. Olen opettaja Martin" hän kertoi ja kävelin luokkaan sisälle. Oppilaiden juttelut keskeytyivät heti ja he kääntyivät katsomaan minua. Tunnistin sieltä muutamia kasvoja, kuten Connorin ja parin hänen kaverinsa.

"Jos voisit vaikka kertoa luokalle jotain itsestäsi?" opettaja sanoi kysyvästi. "Voisinhan minä, mutta en halua" sanoin. Jotkut oppilaat nauroivat, mukaan lukien Connor ja hänen kaverinsa. Yksi hänen ystävä nauroi todella kovaan ääneen ja näytti aivan hiton hyvältä. Opettaja loi heihin ja minuun murhaavan katseen.

"Vittu" sanoin ja opettaja katsoi minua kummastuneena. Silloin tajusin sen, voisin sanoa mitä tahansa suomeksi eikä kukaan ymmärtäisi. "Mitä sanoit?" opettaja kysyi. "Sanoin, että hyvä on" vastasin ja nauroin hiljaa mielessäni.

"Nimeni on Ava Anderson ja olen suomenruotsalainen tyttö, joka on asunut koko ikänsä Suomessa. Olen 16-vuotias, mutta täytän kesällä 17. Tarvitseeko vielä sanoa jotain?" kysyin opettajalta tylsistyneenä. "Voisitko kertoa, miten koulunkäyntisi menee ja missä olet erityisen taitava?" hän kysyi saaden minut huokaisemaan.

"Olin lukioni fiksuin oppilas, jonka takia pääsin tänne. Erityisen taitava olen kielissä, matematiikassa, biologiassa, maantiedossa sekä historiassa. Puhun kuutta eri kieltä" kerroin ja katsoin opettajaa, että pääsisin jo istumaan. "Kuutta? Todellako? Voitko kertoa mitä kieliä?" hän kysyi uteliaana. "No saatana soikoon. Puhun suomea, englantia, ruotsia, saksaa, espanjaa ja ranskaa" kerroin. "Voitko sanoa jokaisella kielellä vaikka 'Nimeni on Ava'?" hän kysyi.

"Siis tottakai" sanoin muka innostuneesti, mikä sai jotkut tirskumaan. He saivat taas mulkaisen Martinilta ja lopettivat heti. "Nimeni on Ava. My name is Ava. Jag heter Ava. Mein Name ist Ava. Mi nombre es Ava. Mon nom est Ava" sanoin. "Hyvä Ava! Antakaapa hänelle pienet aplodit" hän kiljahti ja alkoi taputtamaan kuin hullu. Muulta luokalta sain vain hiljaiset sarkastiset taputukset.

"No niin. Herra King, voisitko nostaa kätesi ylös?" opettaja kysyi ja takarivissä yksin istuva poika nosti hitaasti kätensä. "Ava, sinä voisit mennä istumaan nyt hänen viereen, koska Kate ei ole tänään koulussa" opettaja sanoi ja kävelin pojan luokse. Istuin hänen viereen enkä sanonut mitään.

"Moi. Olen Dylan" hän sanoi suomeksi, mikä yllätti minut. Sen varmaan näki ilmeestäni, koska hän naurahti hiljaa. "Ava. Miten osaat suomea?" kysyin vielä suomeksi, kokeillakseni, kuinka paljon hän sitä puhui. "Opettelin muutama vuosi sitten ja nyt puhun sitä sujuvasti. Äitini on suomalainen" hän selitti. Nyökkäsin ymmärtävästi.

"Voitteko puhua niin, että minäkin ymmärrän?" kuulin pojan äänen takaani. Käännyin katsomaan ja näin punatukkaisen pojan, joka istui blondin tytön vieressä. "Juu, tietysti Jaxon" Dylan sanoi. "Ava, tässä on Jaxon Jones, paras kaverini ja aika paska tyyppi" Dylan sanoi osoittaen Jaxonia. "Bro, c'mon" Jaxon sanoi vähän liian kovaan äänen ja aloin nauramaan.

"Neiti Anderson, herrat Jones ja King, voisitteko olla hiljaa ja keskittyä tunnin aiheeseen?" Martin sanoi äkäisesti. Koko muu luokka kääntyi tuijottamaan meitä. "Anteeksi, en tiennyt, että uudet oppilaat eivät saa yrittää saada ystäviä. Vanhassa koulussa meillä oli eri säännöt, johtui varmaan siitä, että siellä opettajilla oli kavereita" vastasin. Kuulin ympäriltäni hiljaista oo-ääntä ja se sai pienen hymyn nousemaan kasvoilleni.

"Neiti Anderson, rehtorin kansliaan, nyt heti! Ja te muut olkaa hiljaa!" opettaja huusi ja nousin tuoliltani. "Hyvä, että pääsen pois täältä. Siellä voisin ehkä oppia jotain" sanoin ja lähdin. Muut nauroivat eivätkä välittäneet opettajan huudoista.

~~~~~

Koputin jo toisen kerran samana päivänä rehtorin huoneen oveen. "Sisään!" kuului taas huuto ja avasin oven. "Hei taas neiti Anderson. Opettaja Martin soittikin ja kertoi mitä teit. Oliko se tarpeellista?" hän kysyi minulta, minun istuessani tuoliin.

"En usko. Halusin vain niin kipeästi saadan uusia kavereita. Vanhassa lukiossani minulla oli vain muutama ystävä, koska kaikki käyttivät minua vain läksyjen tekemiseen. Olin juuri se nörtti, jonka kanssa kukaan ei halunnut olla. Halusin olla edes yhden kouluvuoden joku muu. Joku jota ei kiusattaisi tai käytettäisi hyväksi. Siksi halusin saada kavereita ja toivon kiinnittäväni muiden huomion sanomalla opettajalle vastaan. Olen todella pahoillani" selitin itkien. Mutta ne eivät olleet oikeita kyyneleitä. Halusin vain selvitä ilman jälki-istuntoa tai varoitusta.

"Mitä jos vain unohdetaan tämä juttu? Mutta vain sillä ehdolla, että et tee sitä enään uudelleen" rehtori sanoi ja nyökkäsin. "Menepä takaisin tunnille. Muista mennä seuraavalla tunnilla ruokalaan, herra Dimer odottaa sinua siellä" rehtori sanoi. Nousin ylös tuolilta ja kävelin ovelle. Ennen kuin astuin huoneesta ulos, huusin: "Kiitos!"

~~~~~

Koputin luokan oveen ja Martin tuli avaamaan sen. "Sait tulla takasin?" hän sanoi ihmeissään. "No juu, rehtori on ihan mukava tyyppi" sanoin ja kävelin takaisin istumaan Dylanin viereen.

"Miten hitossa pääsit sieltä pois noin nopeasti?" hän kuiskasi kummissaan. "Yleensä opettajalle vastaan väittämisestä tulee jälki-istuntoa sekä soitto vanhemmille" Jaxon kertoi. "Tekokyyneleet auttavat aina" kuiskasin takaisin. "Uskon, että meistä tulee hyvät kaverit" Jaxon kuiskasi ja Dylan nauroi hiljaa. Se sai hymyn nousemaan huulilleni.

Olinko juuri saanut ensimmäiset kaverini?

Words count: 918
Vihdoin uutta lukuu! Toivottavasti tykkäsitte! ❤