Something More | Finnish

Loser.

Dylan

Logan tuli huoneesta pois kovalla vauhdilla, paiskauttaen oven samalla kiinni. Hänen kasvonsa heijastivat vain yhtä tunnetta, itseinhoa.

Logan vain pikakäveli ohitsemme, kohti ulko-ovea. "Logan!" huusin hänen perään ja lähdin ottamaan häntä kiinni, muut perässäni.

Tartuin hänen käteensä juuri ennen kuin hän avasi ulko-oven. "Logan, mitä siellä tapahtui?" kysyin.

"Hän ei halua nähdä minua. Minun pitää 'koota paskani'. Tiedoksi kaikille, Ava ei halua teitä ketään hakemaan häntä. Vain rakas Nathaniel saa olla silloin paikalla. Joten haistakaa kaikki paska!" hän huusi ja yritti riuhtoa kätensä irti otteestani.

"Logan! Rauhoitu!" sanoin ja siirsin käteni hänen harteilleen. Hän vain jatkoi riuhtomista. Yritin pitää häntä paikoillaan, mutta se ei onnistunut ja hän pääsi irti. Logan juoksi ulko-ovesta ulos. Juuri, kun olin lähdössä hänen peräänsä, tunsin jonkun käden laskeutuvan olalleni.

"Anna hänen mennä" Natin rauhallinen ääni sanoi. Käännyin ympäri ja löin häntä ihan täyttä suoraan leukaan. Tunsin polttavan kivun rystysissäni, mutta en antanut sen häiritä. Näin Natin horjahtavan taaksepäin, pysyen kuitenkin pystyssä. Kävelin hänen ohitseen nopeaa vauhtia enkä lopettanut, vaikka kuulin, kuinka minulle huudettiin. 

Pysähdyin vasta Avan huoneen kohdalla. Epäröin tekemisiäni hetken, mutta päädyin kuitenkin avaamaan oven todella kovaäänisesti. Rymistelin huoneeseen sisään. Otin Avan sängyn vierestä tuolin ja raahasin sen perässäni huoneen perimmäiseen nurkkaan. Istuuduin sille enkä sanonut sanaakaan. Katsoin vain kenkieni kärkiä.

"Dylan? Onko kaikki hyvin?" Ava kysyi huolissaan. Kohotin katseeni hänen kasvoihinsa ja näin tutut kauniit kasvot, joita koristi kyynelvanat poskilla. 

"No vittu ei ole. Enkä halua puhua siitä" vastasin tympeästi takaisin ja jatkoin kenkieni katsomista. 

"Selvä" Ava sanoi pienellä äänellä. Sen jälkeen välillemme laskeutui hiljaisuus. 

Pitkästä aikaan pystyin keskittymään omiin ajatuksiini. Koko sen ajan, mitä Ava oli viettänyt sairaalassa, en ollut pystynyt ajattelemaan selkeästi. Minun piti lohdutaa Logania, koska se oli tehtäväni. Koska sellainen minä olin. 

En ollut kuten Nathaniel. Hän oli vanhin sekä viisain meistä. Hän antoi kaikille järkeviä neuvoja. Hän kertoi kaikille, miten Ava selviäisi, koska hänen vammansa eivät olleet liian vakavat. Minä en ollut kuten Nathaniel Dimer.

Enkä ollut kuten Jaxon. Hän oli äkkipikainen ja ylisuojelevainen rakkaitaan kohtaan.  Hän saataisi hakata kenet tahansa, jos se pelastaisi hänen rakkaansa. Jopa tappaa. Hän suojeli kaikkia. Hän piti vartijat erossa Loganista, jotta tämä pääsisi varmasti katsomaan Avaa. Minä en ollut kuten Jaxon Jones. 

Tai Zoe, en ollut kuten hän. Hän oli positiivinen kaikesta huolimatta. Hän suunnitteli vaan Avalle juhlia, kun hän pääsisi pois. Miten he jatkaisivat koulua yhdessä, kaikki mahdolliset shoppailureissut jne. En ollut kuten Zoe Jones.

Ja Felix ja James, en ollut kuten he. He toimivat meistä rauhallisimmin. He pitivät kaikki tyynenä sekä rauhallisina. Minä en ollut kuten Felix Harris ja James High.

Ethan, hänenlainen en ainakaan ollut. Hän pystyi heittämään vitsiä koko ajan, vaikka pelkäsi itsekin Avan puolesta. Hän piti joten kuten kaikki positiivisella tuulella, vaikka sen olisi pitänyt olla ihan mahdoton tehtävä. En pystynyt edes yrittämään olla kuin Ethan Wilson.

Enkä kuten Logan, joka teki mitä vain pitääkseen Avansa turvassa. En mennyt sekaisin, jos en saanut viettää yhtä yötä rakkaani kanssa. En ollut kuten Logan Walker. 

En ollut kukaan heistä. En ollut viisas, suojelevainen, positiivinen, rauhallinen, hauska taikka rakastaja.

Olin vain Dylan King. Pieni Dylan isossa maailmassa. Se minä olin. Olin meistä heikoin. Hiljaisin. Ujoin. En pystynyt suojelemaan ystäviäni, vaikka halusin. Pystyin vain tarpeen tullen soittamaan apua. En ollut se, joka vetää jotain turpaan jos haluaa. Nytkin tehtäväni oli vain lohduttaa Logania. Ja se oli ihan mahdoton tehtävä.

Olin viettänyt monet yöt Loganilla lohduttaen häntä. Kertoen, kuinka kaikki menisi hyvin, vaikka en tiennyt itse mistään mitään. Mutta sellainen minä olin. Ja olen elänyt sen kanssa pitkän aikaa. Mutta nyt meni yli. En pystynyt edes tekemään omaa osuuttani. En pystynyt lohduttamaan Logania. Olin epäonnistunut. 

Sellainen minä olin. Epäonnistuja.

Words count:  590

Nonii pitkästä aikaa uutta lukuu! Oli tässä vähän ongelmia läppärin kanssa nii en oo päässy kirjottaa enkä oo jaksanu kirjottaa puhelimel nii eipä oo sit tultu kirjoteltuu. Mut korjasin tänää koneen nii nyt pitäs alkaa tulla lisää lukui! ilysm <3