Kun heräsin, tajusin pystyväni liikuttamaan taas jalkojani. Kipu vyötärölläni oli silmitön, mutta siitä huolimatta vilkaisin pikaisesti, ettei huoneessa ollut ketään ja aloin vääntää käsiäni irti köysistä. Tämän olin tehnyt useasti. Silti tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin vankina. Jep. Niinhän aiemmin sanoin -joukkoni pitää minua arvottomana.
Nostin käteni takaisin siihen, missä niiden kuului olla, kun kuulin avaimen työntyvän lukkoon ja harmaa ovi avautui. Ivera livahti huoneeseen ja jäi hetkeksi katsomaan ovesta ulos. Kun hän huomasi tuijotukseni, sulki hän oven ja asteli luokseni rauhallisin askelin.
"Huomenta, oliko hyvät unet?" Hän kysyi virnuillen ja kumartui eteeni. Mulkoilin häntä ja potkaisin jalkojen väliin. Hän murahti kivusta ja loikkasi kauemmas.
"Hitto mä olen iloinen, etten ole poika", hän mutisi ja hymyili sitten tavalla, jonka merkitystä oli mahdoton päätellä. "Sun jalkasi toimivat taas", hän totesi sitten.
Jep, ja käteni ovat vapaat, sanoin mielessäni. Jos kävisin Iveran kimppuun, häviäisin todennäköisesti haavani vuoksi, joten piti vain odottaa. Hän ei ilmeisesti kiinnittänyt huomiotaan käsiini.
"Onko sulla joku syy käydä täällä vai tulitko vain tuhlaamaan aikaa?" Murisin ja yritin potkaista Iveraa uudestaan, mutta tämä tarttui jalkaani ja painoi maahan.
"Älähän nyt potki. Mä tulin vain tuomaan ruokaa", hän kertoi ja kaivoi laukustaan leivän palan.
"Ei ole nälkä", tuhahdin heti ja käänsin pääni toisaalle.
"Syö nyt. Mä käyn seuraavan kerran viikon kuluttua", Ivera sanoi. Katsahdin häneen syrjäkarein.
"Just. Et sä varmasti pysy poissa niin kauaa", puhahdin ja etsin samalla katseellani jotain, josta voisin myöhemmin hyötyä. Kenties asetta tai tiirikkaa. Jossain välissä Ivera oli ottanut seinällä olleet aseet pois.
"Ehkä niin, tai ehkä ei. Syödä sun silti kannattaa", Ivera huomautti. Pudistin päätäni. Hän katsoi minua pitkään, kunnes hänen kasvoilleen levisi rento hymy, hän istui ka ja laittoi leivän suuhunsa ja puri siitä palasen. Mulkoilin häntä, mutten sanonut mitään. Minulla oli nälkä, mutten alentuisi Iveran ruokittavaksi.
Ivera olisi ärsyttänyt minua loputtomiin, ellei hän olisi tullut vilkaisseeksi taskukelloaan. Hän pomppasi pystyyn ja kiirehti ovelle.
"Kiire töihin, pärjäile", hän huikkasi, lähti huoneesta ja lukitsi oven perässään.
Odotin hyvän aikaa ennen kuin nousin varovasti seisomaan. Jalat tärisivät ja haava sattui, mutta uskoin pärjääväni ihan hyvin.
Kävelin huoneen poikki hyllyille ja katselin niitä. Lähes pelkkiä maalitölkkejä ja sahoja. En todellakaan olisi aikeissa sahata kenenkään kättä poikki, joten sahaa en ottaisi edes puolustautumiseen.
Aikani pyörittyäni huoneessa löysin viimein jotain. Yhteen puulaatikkoon oli kiinnitetty rautalangalla paperilappu, jossa oli toimitustietoja. Irrotin nopeasti rautalangan, taivuttelin sitä hiukan ja työnsin uuden tiirikan oven lukkoon. Näpräsin lukkoa hetken, kunnes se antoi periksi. Tämän olin todellakin tehnyt monta kertaa.
Kun pääsin huoneesta ulos, minua vastassa oli käytävä, jonka toinen pää tuli vastaan lähes heti oven vieressä oikealla ja vasemmalla se jatkui mutkaan asti. Silloin pahoinvointi ja kipu iskivät minuun. Silti raahustin käytävää pitkin mutkaan, jonka jälkeen vastassa oli ylös vievät betoniportaat. Olin aikeissa kiivetä ne ylös, mutta kiivettyäni pari askelta, jalkani liuskahti sileällä pinnalla ja kaaduin eteenpäin niin, että pääni kolahti portaankulmaan. Ulahdin kivusta. Kaikki pimeni.
YOU ARE READING
Viattoman Tytön Varjo
FantasyVarjo-trilogia 1 Tyttö, joka on itsensä Neliaksi nimennyt, on elänyt salamurhaajien luona niin kauan kuin muistaa. Hän on murhannut ihmisiä ja on hyvä työssään. Hän on tappavan taitava ja liikkuu kuin varjo. Hänen elämäänsä tulee kuitenkin Kaartin...
