Loikin Timitrin perässä katua pitkin vältellen kadun valtavien laattojen saumoja. Timitri valitti, ettei minun pitäisi tehdä niin, koska olin jo yksitoista ja se antoi minusta huonon kuvan. En kuunnellut, vaan jatkoin yhä varoen astumatta missään nimessä halkeamille ja saumoille. Siitä oli tullut tapa. Timitri oli joitakin vuosia sitten opettanut sen minulle, kun olin mököttänyt epäonnistuneen keikan vuoksi. Hän oli ehdottanut, että otetaan kisa siitä, kumpi astuu vähemmän laattojen saumoille. Minä voitin, mutta myöhemmin aloin uskomaan, että Timitri astui tahallaan laattojen saumoille. Minua se oli silti ilahduttanut.
"Herätät liikaa huomiota jos hypit tuolla tavalla", Timitri huomautti lempeästi.
"Enkä. Sähän tämän opetit!" vastustin. Timitri vain pyöräytti silmiään ja käski minua liikkumaan nopeammin. Silloin kuitenkin huomasin, kun harmaaseen villapaitaan, tiukkoihin housuihin, pitkiin nahkasaappaisiin ja lierihattuun sonnustautunut nainen, jonka musta hiuspehko pursusi lakin alta tummana pallona, käveli ohitsemme kohti menosuuntaamme.
"Timitri, onko tuo hän?" kysyin hiljaa. Timitri käänsi katseensa naisen suuntaan. Hän tuntui jähmettyvän paikoilleen ennen kuin nyökkäsi huokaisten.
"On, mutta..." hän oli jatkamassa, mutta minä olin jo kiirehtimässä naisen perään.
"Neljä!" hän huusi perääni, mutten ollut kuulevinani. Minun piti vain saada nainen kiinni ja surmata tämä. Helppo homma.
Ehdin naisen perässä syrjäisemmälle alueelle ja pääsisin ihan kohta naisen taakse. Sitten joku tarttui minuun takaapäin ja kiskaisi sivukujalle. Ehdin jo säikähtää, kun Timitri käänsi minut ympäri. Oudon nimen omaava, ikään kuin äitinäni toiminut nainen katsoi minua tiukasti.
"Kuuntele, Neljä. Joskus tehtävillä ollessa kohde ei oikeasti ansaitse kuolla", hän puhui vakavana, vihreät silmät jäätyneinä syvälle omiin, tummansinisiin silmiini.
"Mutta se oli tehtävämme", vastustin. Timitri pudisti päätään.
"Sillä ei ole merkitystä. Tuota naista minä en tapa, enkä tosiaankaan anna sinun tappaa häntä."
En ymmärtänyt silloin, mitä hän tarkoitti. Myöhemmin kuitenkin sain tietää, että Timitrillä oli ollut suhde tuon naisen, Kallan kanssa. Schan oli rankaissut Timitriä siitä, että hän oli oman elämänsä suhteiden vuoksi vastustanut käskyä. Sen jälkeen olin menettänyt hänet. Muistan, kuinka paljon huusin, kun Schan oli ampunut reiän Timitrin kalloon.
Sen takia meidän ei kuulu tuntea kohteitamme tai tietää heistä mitään. Se saattaa estää veriteon.
Hätkähdin hereille. Olin vähällä nousta, mutta vyötärölläni, jossain vatsani seuduilla tuntui järkyttävää kipua. Puristin silmäni kiinni ja hengitin irvistellen. Haava sattui enemmän kuin Iveran iskusta. Mieleeni palasi yön tapahtumat. En siis ollut kuollut, tai sitten olin todella elävä kuollut. Tosin koko kehoni tuntui ruhjotulta ja päässäni jomotti. Taisin olla hengissä.
Päätin viedä ajatukseni kivusta ja keskityin ääniin, hajuihin ja kaikkiin aisteihin, paitsi näköön. Ehkei mahdollisesti paikalla olevat olleet huomanneet minun heränneen. Halusin pitää asian niin.
Ilmassa haisi yrtit ja lääkkeet. Ja veri. Ne kolme hajua tukkivat nenäni. En tuntenut kivun lisäksi muuta kuin kovan, ei kovin mukavan patjan allani ja pehmeän tyynyn vasten päätäni. Kuulin tuulettimen kohinaa, hiljaista puheensorinaa kauempaa ja jossain lähellä kuului kilinää, kenties lasipulloista. Tunsin jonkin kovettuneen otsalleni, joten ajattelin pyyhkäistä sitä kädelläni, mutta en saanut liikutettua käsiäni. Silloin räväytin silmäni auki. Molemmat käteni oli kahlittu sängyn reunoihin. Olin valkoisessa isossa tilassa, jossa vasemmalla oli seinä ja oikealla verho. Edessä näkyi vain kaappeja, joissa oli lääkepulloja ja yrttikasveja.
ESTÁS LEYENDO
Viattoman Tytön Varjo
FantasíaVarjo-trilogia 1 Tyttö, joka on itsensä Neliaksi nimennyt, on elänyt salamurhaajien luona niin kauan kuin muistaa. Hän on murhannut ihmisiä ja on hyvä työssään. Hän on tappavan taitava ja liikkuu kuin varjo. Hänen elämäänsä tulee kuitenkin Kaartin...
