Viattoman Tytön Varjo

Luku 5 - Nainen turkistakissa

Viikko kului. Schan ei ollut antanut minulle yhtään tehtäviä eikä ollut edes päästänyt ulos tästä loukosta. Olin pyörinyt rakennuksessa aivan liian kauan. Olin nähnyt molempien päätyjen harmaat, maalipinnasta kiiltävät betoniportaan, portaikkojen rosoiset, tummat tiiliseinät, makuutilojen valkoiset metalliset huonosti jousitetut sängyt, niiden valkoiset seinät, tummat puulattiat, ikkunat, joiden edessä oli lähes aina verhot, puiset lipastot makuutiloissa, puulaatikot varastossa ja kaikkein eniten olin nähnyt asevaraston aseita, joita olin puhdistanut, kiillottanut ja teroittanut joka päivä useaan otteeseen, vaikkei se edes ollut ollut tarpeellista.

Viimein Schan tuli salissa luokseni. Olin järsimässä pahanmakuista, puolet läskiä olevaa lihakimpaletta, kun Schan ilmaantui penkille viereeni.

"Kuule, sie oot viimein totellut miuta, joten aattelin, että sie voit lähteä nyt Karikin mukaan kaupungin pohjoispuolelle. Teidän pitää etsiä eräs nainen. Liekinpunaiset kiharat hiukset ja usein näkynyt mustassa turkistakissa ja korkeissa saappaissa. Kyllä sie sen sitten tunnistat."

Katsoin häntä hyvilläni. Viimein pääsin tehtävälle. Olisin minä kyllä halunnut mennä yksin, mutta oli tämäkin parempi. Ainoa ongelmani oli haava, joka oli alkanut parantumaan, mutta se oli muutama päivä sitten tulehtunut. Nyt se alkoi olemaan parempi.

"Äkkiä nyt, Karik ei jaksa odottaa kauaa, kohta se lähtee ilman siuta", Schan huudahti. Lähdin nopeasti portaikkoon, jossa Karik, nuori ruskeahiuksinen, jollain tavalla susimainen mies odotti kärsimättömänä pyöritellen sapelia kädessään.

"Mä olen valmis!" ilmoitin. Kaikki veitseni olivat odotelleet viikon ajan mukanani.

"Hyvä niin, en minä ikuisesti jaksa odottaa", Karik murahti, nousi, laittoi sapelin vyölleen ja käski minut mukaansa pään liikkeellä.

Hiivimme ulos matalasta ovesta, lukitsimme sen perässämme ja lähdimme väen sekaan nopeasti. Jouduin tekemään kaikkeni pysyäkseni pidempijalkaisen Karikin mukana. Hän oli minua reilusti yli päätä pidempi, varmaan kahta ja oli täysin ehjä, toisin kuin minä, jolla oli haava vatsan seudulla. En ikinä ole oikein tykännyt Karikista. Hän tekee oman mielensä mukaan kaiken, ei kuuntele mielipiteitä tai parempia suunnitelmia, ainakaan minun suustani. Ei hän kuitenkaan ole samalla tavalla ilkeä, kuin monet muut.

Kun olimme päässeet Verwasin pohjoispuolelle, katseeni kiinnittyi naiseen, jolla oli todella kiharat, liekinväriset hiukset. Tuollaisia ei varmasti löytyisi muilta kuin yhdeltä ihmiseltä. Lisäksi hänellä oli musta turkistakki ja pitkät, korkeat saappaat. Vilkaisin Karikia. Hän ei ollut huomannut naista.

"Karik, vasen", sihahdin miehelle. Tämä vilkaisi päätään kääntämättä vasemmalle. Lähes huomaamattomalla kädenliikkeellä hän osoitti vasempaan ja nyökkäsi. Minä seuraisin naista, Karik kiertäisi toisaalta edelle.

Nyökäytin päätäni ja kiihdytin askeleitani päästäkseni naisen kannoille. Toimin samoin kuin silloin Iveraa seuratessa. Tein nopeita koukkauksia muualle, pysähtelin jopa toisinaan tienvarsikojuille ja pidin naisen suunnilleen näköpiirissäni koko ajan.

Viimein nainen kääntyi erään rakennuksen ovelle. Jättäydyin hetkeksi oven vieressä olevalle kojulle, jolla vanhus myi hedelmiä. Seurasin silmäkulmasta, kuinka nainen kaivoi avaimen taskustaan ja avasi rakennuksen oven. Kun hän oli kadonnut rakennukseen ja ovi oli sulkeutumassa, potkaisin nopeasti pienen kiven oven väliin, jätin tutkimani omenan kojuun ja lähdin ovelle. Kun livahdin rakennukseen, huomasin tiellä Karikin, joka katsoi minua kädellään huitoen ja päätään pudistellen. Tiesin mitä ele tarkoitti. "Mitä helvettiä teet? Tule pois sieltä!"

Astuin lämpimään aulaan, jossa oli heti vastassa portaat ylös. Kiviset portaat, koristeellinen puukaide ja isoja tauluja. Kiipesin portaita ylös. Näin naisen yhtä tasoa ylempänä kiipeämässä pahaa-aavistamattomana ylemmäs. Keltaiset kumisaappaani lipsuivat portailla, mutta pakotin itseni kävelemään nopeasti, mahdollisimman tottuneesti. Ihan sama, vaikken ollut totellut Karikia, sillä jos hoitaisin työn, olisi hän vain hyvillään. Ehkä hän veisi kunniani. Viis siitä. Saisinpahan harjoitusta työssäni.