Viattoman Tytön Varjo

Luku 13 - Vieraanvaraisuuttako?

Hätkähdin hereille henkeä haukkoen. Nousin istumaan ja olin nostamassa käden kurkulleni, mutta silloin kipu viilsi vyötärölläni olevaa haavaa. Kirosin ja haukoin henkeä nyt vain kivusta.

Joku tarttui käsiini ja seiaahtui eteeni. Ivera.

"Wou wou wou. Mikä nyt tuli?" Hän huudahti. Hänen silmänsä olivat laajentuneet ja niissä näkyi huolta ja suorastaan kauhua.  

Vedin vielä kerran henkeä ja puhalsin hitaasti ulos. "Joo, kaikki hyvin", murahdin viimein. Ivera tarkasteli silmiäni, irrotti käsistäni ja käveli työpöytänsä luo, jolta hän nosti lasillisen ainakin vedennäköistä ainetta.

"Juo, pojat odottavat mua alhaalla", hän ojensi lasin minulle.

Katsoin häntä epäileväisenä. "Mistä mä tiedän, ettei tuo ole myrkkyä?"

Ivera kohotti toista kulmaansa ja laittoi lasin huulilleen. Osa varautuneisuudestani haihtui, kun hän joi osan mukin juomasta.

"Vettä se vain on", hän totesi ja ojensi mukin minulle. Nöyrryin ja join mukin tyhjäksi. Vesi oli kieltämättä ihanan kylmää. Ivera virnisti ja astui lähemmäs minua napaten mukin kädestäni.

"En kai mä sua myrkyttäisi", hän sanoi viettelevällä äänellä, jonka jälkeen hän lähti huoneensa ovelle. "Sä voit tulla myös alakertaan. Vanhempani tulevat vasta illalla ja Terez on töissä ainakin muutaman tunnin vielä. Pojat viipyvät ehkä yön yli", hän kertoi ennen kuin lähti.

Katsoin suljettua ovea ihmeissäni. Miksi Ivera kohteli minua kuin ystäväänsä? Minä olen - tai olin - palkkamurhaaja ja hän on Kaartin jäsen, ilmeisesti aika vaikutusvaltainen sellainen. Meidän ei kuulunut olla koskaan mitään muuta kuin vanki ja vanginvartija. Silti olin nyt siinä, Iveran huoneessa ilman käsirautoja ja hän huolehti minusta. Luulin sen keikan olevan helppo. Sen, jolla minut lähetettiin murhaamaan Hecaris. Luulin sen olevan yksinkertainen keikka, jonka jälkeen kaikki jatkui kuten ennenkin, mutta nyt mikään ei ollut kuten ennen. Heti kun Ivera oli astunut kuvioihin, kaikki oli muuttunut. Hän oli saanut minut todella inhoamaan itseäni. Ei. En itseäni, vaan sitä, millaiseksi Schan oli minut kasvattanut.

Hei- en kai ala pitämään tuosta tytöstä?

Jostain syystä löysin itseni hiipimässä huterin askelin portaita alas. Päässäni tuntui pumpulilta ja samoin jaloissani. Silti kuin ihmeen kaupalla, minä pääsin alas asti.

Kun käännyin olohuoneeseen, sohvalla istuva kolmikko lopetti keskustelemisen. Astelin horjuvin askelin eteenpäin, kunnes maailma tuntui pyörähtävän allani ja kaaduin eteenpäin. Hetkessä Ivera oli ottamassa minut vastaan, mutta sitten hänenkin jalkansa pettivät.

"Ivera?" Liam aloitti hämmentyneenä.

"Mäkin join siitä lasista" Ivera ilmoitti ja yritti yhtä kannatella meitä molempia pystyssä. Pääni oli liian sumea ymmärtääkseni todella, mitä Ivera juuri sanoi.

"Äh, autetaan ne sohvalle", Robin huokaisi.

"Kyllä mä pääsen itsekin!" Sähähdin, kun joku koski olkapäähäni.

"Sen kun näkisi!" Ivera naureskeli. Liam auttoi hänet sohvan luo kun miinä kompuroin sille itse antamatta Robinille mahdollisuutta auttaa.

"Oletko kunnossa?" Ivera kysyi huvittuneena kun kaaduin sohvan selkänojaa vasten ja kiipesin sitten sen yli.

"Toki toki", mumisin ja pyörähdin selkänojan yli sohvalle, Iveran syliin. Hän alkoi nauraa. Niin nauroin minäkin.

Yhtäkkiä havahduin ja käänsin katseeni Iveraan joka istui sohvalla ja jonka päällä minä lojuin viitsimättä nousta.

"Mitä te syötitte mulle?"minun oli tarkoitus tiukata, mutta ääneni kuului pelkästään hämmentyneenä kysymyksenä.

"Aineita", Ivera hihkaisi. Käänsin katseeni Liamiin ja Robiniin, jotka seisoivat sohvan edessä avuttomina.

"Miksi sä menit sitä vettä juomaan, Ivera?" Liam huudahti viimein. Ivera tirskui yhä ja näpräsi hiuksiani. Löin hänen kättään, mutta hän ei lopettanut.

"Hän ei suostunut juomaan sitä", hän vastasi. Nyt kurotin kättäni lyödäkseni häntä kasvoihin. Läimäisin häntä poskeen, jolloin hän nosti kätensä sille ja katsoi minua toinen kulma koholla.

"Et sä niin aineissa olekaan", hän totesi.

"Äh, ei ole totta", Robin huokaisi.

"Mä haen heille vettä, vahdi sä ettei kumpikaan häviä mihinkään", Liam sanoi. Katsahdin häneen kiitollisena.

"Ajatella, että mä murhasin sun äitisi."

Ivera vetäisi terävästi henkeä ja painoi tiukasti käden suulleni, kun Robin puolestaan katsoi minua kiinnostuneena ja Liam oli kääntynyt katsomaan minua kysyvänä. Jopa minun siinä tilassa hattarainen pääni käsitti, että nyt olin sanonut jotain todella väärin.

"Okei, nyt mä leikin, etten kuullut tuota ja kun te molemmat olette selviä, mä kysyn, mitä tuo tarkoitti", hän sanoi hitaasti harkiten tarkkaan.

Olin syvällä sisimmässäni kiitollinen tuosta päätöksestä, mutten osannut sanoa sitä ääneen. Sen sijaan katseeni siirtyi Iveraan, joka piti yhä kättään suullani.

"Ajattelitko sä ottaa sen joskus pois?" Mumisin epäselvästi läimäisten Iveran kättä.

Hän katsoi minua omahyväisenä, mikä pisti minut epäilemään, oliko hän enää aineissa, vaikka tuon alkamisesta oli ehkä viisi minuuttia.
"En mä viitsisi. Sä olet niin söpö siinä", hän sanoi.

Olohuoneeseen palannut Liam katsoi meitä pitkään kulmat koholla ennen kuin hän tuli tuomaan vesilasit meille. Ivera tönäisi minut pystympään ja antoi minun juoda vettä ennen kuin hän päätti tarttua lyhyisiin niskahiuksiini ja repäistä minut takaisin selälleni niin, että lasissa olleet loput vedet lensi meidän molempien päälle ja lasi itse hajosi lattialle pitkän ilmalennon jälkeen.

Ivera katsoi lasinsiruja. "Oho", hän sanoi. Minä vain tapitin siruja yllättyneenä.

"Kenen idea tämä olikaan?" Liam murahti. Robin katsoi häntä huvittuneena ja kietoi kätensä Liamin ympärille.

"Sun", hän naurahti. Liam tönäisi häntä kevyesti.

"Te, nukkukaa, Robin, vahdi heitä kun mä siivoan tuon lasin jämät", hän sanoi pian.

Minua ei tarvinnut kahdesti käskeä, sillä vaivuin samantien uneen.