Viattoman Tytön Varjo

Luku 39 - Kolme kahta vastaan

Ivera oli hetkessä pystyssä, puski mukaan tappeluun ja repi Iwanin sieltä vastustajakseen. "Tämä hännästä vetämisestä", hän kuului murisevan iskiessään poikaa nyrkillä kasvoihin.

Tappelin yhtä aikaa Faithin ja Emphin kanssa. He olivat kyllä saaneet painettua minut sängyn patjaa vasten, mutta parhaillaan hakkasin jaloillani Emphin jalkoja niin lujaa, että lopulta hänen oli loikattava kauemmas, jolloin sain nopeasti potkaistua Faithin nurin niin pitkäksi aikaa, että ehdin nousemaan pystyyn. 

Hampaat purin Faithin korvaan samalla kun pidin häntä ranteista ja painoin vasten seinää, samalla kun potkaisin Emphiä, irrotin hetkeksi toisen käteni otteen, löin häntä ja käännyin taas pitelemään Faithia. Hampaitani en milloinkaan irrottanut. Huudahduksesta päätellen Ivera sai iskettyä Iwania oikein kunnolla.

Emph kietaisi käsivartensa kaulani ympärille ja sulavalla liikkeellä hän repi minut irti Faithista ja väänsi niskalenkkiin. Sain kaksi heittoveistä vaatteistani. Iskin ne Emphin reisiin, revin irti, sivalsin Faithia vatsaan, tämä rääkäisi, Emph tiukensi otettaan. Iskin uudestaan haltijaa veitsillä, uudestaan ja uudestaan. Niin kauan, että hänen oli päästettävä minut. Ähkäisin hänen lyödessään minulta ilmat pihalle. Vain hetkeksi rojahdin lattialle. Kuitenkin ennen kuin Faith tai Emph olivat kumpikaan saaneet minusta otetta, olin jo toipunut ja luikahdin yhden sängyn alle. Yllätin hämmästyneen kaksikon pujahtamalla takaisin sängyn alta heidän mentyä odottamaan minun tulevan vastakkaiselta puolelta. Sitten asuin heidän väliinsä ja painoin jo valmiiksi veriset veitset heidän kurkuilleen.

"Luovuttakaa. Elämänne on nyt mun käsissäni", sähisin, ja ihme kyllä, irvistelevä kaksikko luovutti. Ivera antoi samalla viimeisen nyrkin iskun Iwanille ennen kuin asteli viereeni vapautettuani Faithin ja Emphin. Käännyin ja lähdin Iveran kanssa kävelemään kohti ovea aikeenani jättää kolmikon pähkäilemään häviötään.

En yllättynyt ollenkaan, kun Emph oli aikeissa iskeä minua nyrkillä takaraivoon. Kiepsahdin ympäri ja pistin veitset läpi hänen poskestaan ja kaulastaan kohtiin, joissa ne eivät ihan olleet tappavia. Hänen silmissään välähti halveksiva pilke. Silmissäni leimahti raivon liekki ja aloin vetämään veistä pitkin hänen poskeaan.

"Ehkä teen sulle kauniin hymyn", sähisin päin hänen kasvojaan ja jatkoin viiltämistä. Samalla hetkellä, kun kaikki muut tajusivat, mitä tein, syöksyivät he minua kohti. Emph sähisi minulle jotain, mutta tunsin sillä hetkellä niin silmitöntä raivoa, etten kuullut sanoja. Päässäni pimeni hetkeksi. Raivo otti jälleen minusta vallan. En ollut vihainen Emphille, Iwanille tai Faithille. Raivo elämääni kohtaan oli ylitsepääsemätön. Ja purin sen Emphiin, joka oli vastustanut minua vielä senkin jälkeen, kun olin säästänyt hänet.

Heräsin oman pääni sisästä, kun Faith piteli minua tiukasti maassa, Iwan piteli raivosta kihisevää Iveraa aloillaan. Niskastani valui verta, jota oli myös hiuksissani. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä äsken oli tapahtunut ja mitä olin tehnyt. Asia selveni heti, kun makuusalin oviaukolle ilmaantuivat Pyk ja Maryn - omituinen yhdistelmä. Maryn näytti olevan vähällä oksentaa ja Pyk parahti: "Mitä hemmettiä?"

Pian minulle selvisi, mistä oli kyse. Emph lojui sängyllä, jota vasten olin hänet painanut. Verta oli paljon. Todella paljon. Tytön poski todella oli riekaleina ja olin viiltänyt hänet auki kurkusta napaan niin, että suolet näkyivät.

Vain sekunneissa Pyk oli vetänyt hänellä olleen miekan huotrasta ja huoneessa oli kaksi ruumista lisää. Hän repi minut pystyyn, ja tönäisi Iveran suuntaan. Maryn oli jähmettynyt aloilleen.

Olin järkyttynyt ja kauhuissani. Olinko todella tehnyt tuon Emphille? Ja miksi? Oliko hän sanonut jotain vielä sen jälkeen, kun uppouduin raivoon?

Pyk katsoi ruumiita tummat kasvot kalman kalpeina ja painoi kätensä suulleen miettiessään vaihtoehtoja. Viimein hän nosti kätensä ja heilautti niitä.

"Okei. Nyt tehdään näin: Mä hankkiudun kaikesta tästä eroon ennen kuin kukaan näkee. Mä osaan kyllä. Nelia, hiivi sä suihkuun, Ivera, varmista, ettei kukaan näe. Maryn, ei sanaakaan tästä", hän ohjeisti täysin vakaalla äänellä. Aistin hänestä silti pelon. Aistin sen meistä kaikista.

Jalkani tärisivät ottaessani askeleita ovea kohti. Ivera seurasi perässä. Pyk nojautui vielä meitä kohti.

"Huomenaamuna ei ole harjoituksia. Herätkää silti aikaisin valmiina taistelemaan. Kaikki on järjestetty. Mä kerron kaiken muun myöhemmin." Tiesimme molemmat, mitä se tarkoitti. Huomenaamuksi Pyk oli järjestänyt kapinan. Silloin me lähtisimme kaikki. Ja silloin olisi minun aikani surmata Naimee ja Schan.

Ivera pakotti minut kävelemään viittansa alla kulkiessamme pesutiloihin. Sain tietää syyn siihen huomatessani kuvani peilistä. Olin aivan yltä päältä veressä, josta vain niskani veri oli omaani. Kaikki muu oli Emphin.

Emme sanoneet sanaakaan koko sinä aikana, kun menimme pesutiloihin, Ivera varmisti, ettei siellä ollut ketään ja patisti minut pesulle vahtiessaan ovea.

Mieleni, ilmeeni ja ääneni olivat tyhjät, kun viimein käänsin suihkun alla katseeni minua selkäpäin seisovaan Iveraan ja kysyin: "Mitä tapahtui?" Ivera selvästi empi, mutta kääntyi viimein ympäri katsoen minua silmät kauhusta kiiltäen.

"Sulla napsahti. Emphin tarvitsi vain sanoa 'Mitä luulet, jos tapat mut, käyköhän teille kahdelle samoin kuin Timitrille?' ennen kuin sä raatelit hänet. Faithilla meni aivan liian kauan saada sut irti", hänen äänensä värisi. En tiennyt ollenkaan, miten Emph tiesi Timitristä, ehkä hän oli ollut käymässä silloin Verwasissa. Ihan sama. Emph oli ansainnut kohtalonsa sellaisten sanojen jälkeen. Ja muutenkin.

Olin väsynyt, järkyttynyt, kauhuissani, tiedoton tulevasta, tärisin kauttaaltani, ihmisveri löyhkäsi ihollani ja pelkäsin jäävämme kiinni. Typerä Pyk oli mennyt auttamaan. Me kaikki kuolisimme, jos Naimee tai Schan saisi tietää.

Silti kaikesta huolimatta päästyäni viimein huoneeseeni, kaaduin Iveran minulle antamissa vaatteissa sängylle ja vaivuin saman tien syvään uneen.