Viattoman Tytön Varjo

Luku 40 - Sen tiedettiin koittavan ennen pitkää

Heräsin siihen mukavaan vastaanottoon, että minut revittiin väkivalloin ylös sängystä, riuhtoessani vähän, kyynärpää lyötiin vatsaani ja sitten minut vietiin käytävään. Olin täydellisen väsynyt ja mieleni oli jäänyt unitilaan. Muistan katkelmia käytävistä, joiden läpi minut vietiin. Muista katseita, joita minuun luotiin. Niissä oli inhoa, kysymyksiä, murhanhimoa, raivoa ja joissain harvoissa oli sääliä ja pelkoa.

Kun minut paiskattiin kädet sidottuna - en tiedä, milloin he olivat tehneet sen - Naimeen työhuoneen tuoliin, jonka vieressä toisella tuolilla istui paniikinomainen Ivera, ymmärsin mistä oli kyse. He tiesivät.

Ivera ei riuhtonut tuolissa, mutta hänen katseensa kääntyili ympäri huonetta silmät kauhusta hehkuen. Naimee istui pöydän toisella puolella kämmenet yhdessä suun edessä. Schan seisoi hänen vieressään kädet ristissä, silmissään halveksiva, raivokas katse. Huoneessa oli tummat seinät ja oikeastaan kaikki pinnat, joten pöydällä olevan lyhdyn valo ei todellakaan valaissut koko huonetta. Varjoissa oli varmasti lisää väkeä. En haistanut siltikään mitään jonkin todella voimakkaan, inhottavan hajun yli.

Tiesin tarkalleen, mistä oli kyse, mutta silti pakotin itseni suoristamaan selkäni ja tiukkasin vakaalla äänellä: "Mitä tämä on?"

Schan ja Naimee molemmat katsoivat minua ilmeettöminä hetken, ennen kuin Schan alkoi nauramaan ja Naimee virnisti ikävästi.

"Me kyllä tiedämme, mitä te olette täällä puuhanneet. Ja vieläpä yhden lähimmän alaiseni kanssa. Tiesimme ihan hyvin teidän alkavan juonimaan. Emme vain uskoneet, että täällä olisi ollut niin paljon pettureita. Ajatella, kuinka moni olisi tänä aamuna ollut valmis kapinaan. Kuinka moni oli valmis auttamaan sinua, Neljä", Naimeen ääni oli inhottava.

"Nyt viimein on siun aikasi kuolla. Ja koska tuo on seurannut siuta, vedät sie sen mukaasi hautaan", Schan ärisi. "Kaikki muut ystävistänne kun ovat jo siellä", hän lisäsi kylmän rauhallisena.

Silmäni laajenivat ymmärtäessäni, mikä se muut hajut peittävä löyhkä oli. Kuolema ja mätä. Luuloni osoittautui todeksi, kun minua aiemmin jahdannut epäkuollut olento astui varjoista haparoivin askelin. Ymmärsin nopeasti, ettei se ollut sama yksilö, vaikka toivoin, että se olisi ollut. Sillä oli samanlaiset repaleiset vaatteet ja hupullinen viitta, sillä oli kuvottavan laihat raajat ja hieman kumara selkä. Kuitenkin sen kasvot nähdessäni silmissäni sumeni hetkeksi ja Ivera päästi tyrmistyneen, kauhistuneen ja surullisen nyyhkäisyn.

Hänellä oli laihat kasvot, iloisten, ruskeiden silmien hehku oli hävinnyt ja liekinväriset hiukset olivat haalistuneet ja näyttivät osittain kuolleilta.

"Arlak", Ivera henkäisi.

"Hän ajatteli lähteä. Minä soinkin sen hänelle", Naimee sanoi täysin tyynenä. En voinut olla huomaamatta, että Schanin ilme kieli siitä, että hän vihasi sitä, että Naimee oli tehnyt jotain tuollaista. Naimee nosti katseensa meihin kädestään, jossa olevia sormuksia hän oli ihaillut. "Harmi vain, ettei hän saa kunniaa tappaa teitä. Se kunnia jää jollekin toiselle."

En voinut millään käsittää, mitä tapahtui. Meidät nostettiin pystyyn, vietiin ohitse olennon, joka oli joskus ollut Arlak, ja huoneen perällä ollut ovi avattiin. Näin vain mustaa.

"Hyvästi, pikku narttu ja hurtta", Schan sähisi inhottava virne kasvoillaan ennen kuin meidät heitettiin huoneeseen ja ovi sulkeutui. Tipuimme muutaman metrin verran alaspäin tiiliselle lattialle. Jossain haisi vesi. Ja veren haju leijaili ympärillämme.

Räpyttelin silmiäni ja annoin niiden tottua pimeään ennen kuin nousin seisomaan, vaikka pudotus olikin saanut raajani särkemään. Ivera ei pelkästään noussut seisomaan, vaan hän käänsi katseensa ensin eteensä, parahti kauhuissaan ja räpiköi kauhun vallassa pystyyn.