Viattoman Tytön Varjo

Luku 1 - Varjo kadulla

Olin kuin varjo, joka hiipi pimeillä kujilla sulautuen kaltaisteni sekaan. Kukaan ei huomannut minua, ei kiinnittänyt huomiota. Keltaiset kumisaappaani, pisamat kasvoillani, mustat urheilushortsini ja harmaa paitani paksun, pullean, ruskean kauluksen kera sai minut näyttämään normaalilta, viattomalta tytöltä. Voi, kuinka väärässä he olivatkaan. Olin niin kaukana viattomasta ja normaalista.

Katseeni kiinnittyi hahmoon, joka asteli määrätietoisena väen keskellä tietä pitkin.

Iso, likaisen tummansininen viittamainen takki, vanha lierihattu sulalla ja kristallilla, komeat nahkasaappaat, miekka huotrassa ja ruskehtavan harmaata hiusta pilkotti hatun ja takin kauluksen välistä.

Tuon oli oltava minun kohteeni.

Juoksin kevein askelin pois kadulta ja etsin uudelleen hahmon näkökenttääni. Sitten aloin seuraamaan tätä.

Niksi oli siinä, ettei kukaan saanut huomata minun seuraavan. Täytyi olla piilossa ja näkyvillä yhtä aikaa. Tein välillä koukkauksia rakennusten välistä, jotten kulkenut täysin samaa kautta. Näin kukaan ei ikinä epäillyt minua.

Tämä oli tuttua minulle. Ehkä liiankin tuttua. Lähes joka päivä minua odotti uusi tehtävä. Uusi pyykkivuoro ja uusi mahdollisuus todistaa, että pystyin muuhunkin kuin pelkkiin puhdistustöihin. Raudan haju oli ehtinyt jo pinttyä nenääni.

Havahduin ajatuksistani, kun tyyppi viitassaan kompuroi tiellä, jolla oli yön jäljiltä mustaa jäätä. Silloin hoksasin hänen olevan paljon lyhyempi, kuin mitä hän esitti. Hänen kenkänsä eivät sopineet jalkoihin eikä takki päälle. Paksut pohjat saappaissa, korkea kaulus takissa ja olkatoppaukset loivat illuusion paljon pidemmästä tyypistä. Lisäksi vaalea, suomuinen häntä, jossa oli tupsu, heilahti takin alta näkyviin.

Nyt jokin oli pielessä. Tuo oli kohteeni. Kaikki tuntomerkit pitivät paikkaansa. Muttei se ollut sama tyyppi, kuin kenet minun oli käsketty etsiä, eikä kohteeni ollut haltija, toisin kuin tuo.

Tyyppi kääntyi sivukujalle pitäen yhä ryhdikkään asennon ja olkansa korkealla. Kiihdytin askeleitani ja astuin kujalle aivan tyypin kannoilla.

Kuitenkin kun pääsin kujalle, oli hupputyyppi jo kadonnut. Astelin hitaasti kujan perää kohti katsellen hämmentyneenä ympärilleni.

"Ihan varmasti se tuli tänne", mutisin ja pysähdyin kuuntelemaan.

Vettä tippui hiljalleen viemäriin aiheuttaen tiputtavan äänen, ihmisten puhe kuului vaimeana kujalle, joka oli tehnyt pienen käännöksen sivulle ja takanani liikahti pikkukivi asfaltilla. Hei- eivät kivet liiku itsekseen...

Kiepsahdin ympäri ja nappasin pienen veitsen kauluksestani. Olin heti valmis mihin tahansa - tai ainakin ajattelin olevani. Samassa violettisilmäinen, kalpea, hiirenharmaahiuksinen haltijatyttö poskessaan sininen täplä, astui minua kohti heilauttaen kaksiteräisen keihäsmäisen aseensa minua kohti. Sen kahva kolahti ikävästi kaulalleni, jolloin haukkasin terävästi henkeä ja seuraava isku pudotti veitsen kädestäni, jolloin tyttö pyöräytti keihään ympäri ja iski sen avulla minut vasten seinää niin, että keihään kaksoisterä painui kaulaani vasten, enkä voinut liikkua. Hän oli todella nopea ja oli yllättänyt minut täysin. Olin olettanut näkeväni jahdattavani, mutten ollut odottanut suoraa hyökkäystä. Niin tapahtui niin harvoin.

"Kuka sä olet ja miksi seuraat mua? Oletko sä yksi niistä, jotka seuraavat herra Hecarista?" Tyttö murisi violetit silmät palaen. Hänellä oli aika leveät kasvot, terävät piirteet ja kapea, terävä nenä. Hänen tummat kulmansa olivat painuneet alas ja ohuet huulensa olivat tiukasti yhdessä hänen odottaessaan vastausta. Lisäksi hän oli hoikka, hänellä oli suora ryhti ja pituutta oli senttejä enemmän kuin minulla.

Katsoin häntä suu raollaan. En ollut joutunut taistelussa alakynteen kuin vain kerran aiemmin. Niin hyvin olin aiemmin tehnyt työni ja silti olin vasta jokunen kuukausi sitten saanut ylennyksen ryhmätehtävistä itsenäisiin soolotehtäviin.

"Puhu, tai viillän kurkkusi auki!" Tyttö sähähti ja iski nyrkkinsä kiviseinään aivan pääni viereen. Uskoin iskun sattuvan, sillä seinästä rapisi hiukan kivimurskaa olkapäälleni.

Yritin parhaani mukaan keksiä tekosyyn. Tämän vastustajan kanssa ei kannattanut alkaa taistella. Pituutensa ja valmiin etulyöntiasemansa lisäksi hänellä oli haltijan aistit ja voima.

"Mä en tiedä mistä sä puhut", päätin ulista paniikinomaisella äänellä. Ihnosin esittää lasta, mutta yleensä se auttoi pälkähästä. Ilmeisesti arvistani huolimatta minun uskottiin olevan normaali, viaton. "Mä etsin mun karannutta kissaa", keksin nopeasti ja katsoin tyttöä silmät suurina kuin kauhun vallassa.

"Älä yritä. Jos sä et kerro tässä, mä vien sut Kaartia tapaamaan. Niille sä varmaan kerrot totuuden, tai muuten..." Tyttö painoi keihäänsä syvemmälle seinään niin, että se hipoi kaulaani. Viattoman esittäminen sai siis päättyä, ei tyttö kuitenkaan uskoisi.

Potkaisin häntä kaikin voimin vatsaan saaden hänet kaatumaan ja tartuin sitten keihääseen ja yritin vetää sen irti. Kun se viimein lähti, oli tyttö jo kimpussani.

Pyörimme maassa iskien toisiamme nyrkeillä ja minä potkin tytön jalkoja. Olin sen verran alakynnessä, että aloin etsiä mitä tahansa keinoa tytön voittamiseen. Purin hampaani hänen kaulaansa ja puristin. Tunsin jonkin kovan hampaideni välissä. Ehkä jänteen. Puristin kovempaa. Tyttö ähkäisi kivusta ja vaihtoi asentoaan painettuaan minut maahan. Tunsin käden koskettavan vatsaani vyötäröni seudulta kuin tunnustellen jotain.

Yhtäkkiä silmäni laajenivat ja irrotin otteeni. Tyttö nousi päältäni ja viskasi kädessään olleen veitseni maahan.

Nostin lyhyttä paitani helmaa ja katsoin haavaa, josta pulppusi verta. Katsoin tyttöä epäuskoisena.

"Nyt sun on toteltava mua tai jätän sut vuotamaan kuiviin. Haluatko sä sitä?"

Katsoin tyttöä yhä epäuskoisena. Hän oli tehnyt sen niin nopeasti ja huomaamattomasti. Ei ihme, vaikka hän olisi yksi meistä.

"Ja nyt", hän aloitti katsoen muualle ärsyttävä tekohymy kasvoillaan ja otti minut kiinni, kun kaaduin. "Sä tulet mukaani."

Hän todella oli ovela. Hän oli iskenyt veitsen kohtaan, jossa se teki pienelläkin iskulla paljon vahinkoa. Kenties oli tappava.

"Öitä, kumpparityttö", hän kuiskasi ennen kuin vaivuin pinnan alle tajuttomuuteen.