Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 5 - perhosia ja kuumotusta

•J o o n a s•

Päädyn istumaan Joelin viereen, sillä se istuu paripulpetilla yksin.
"eikö ne sun kaverit oo tässä ryhmässä?" kysyn ja tajuan turhan myöhään kysymyksen kuulostavan todella typerältä.
"ne on eri luokalla eikä nää meiän luokkalaiset oikein nappaa" tämä vastaa sen enempää asiaa miettimättä. "ei sussa mitää vikaa kyllä oo" se lisää vähän hiljempaa. Päädyn vain hymyilemään ujosti ja käännän katseeni taululle. Hetkinen, punastuinko mä...? Nyt rauha.

Koko alkutunnin aikana en nää Joelin koskevankaan kirjaansa saatika keskittyvän mihinkään mitä ympärillä tapahtuu. Puhelimessa pyörii kissavideoita. Joel ei näytä ulospäin siltä, että katsoo söpöjä kissavideoita.
"miten meinasit matikasta päästä läpi?" naurahdan ja vilkaisen tuon kirjaa, joka on avattuna vain muodon vuoksi.
"en mitenkää. en oo hyvä matikassa ku en jaksa keskittyä ees yrittään opetteleen näitä. aina tuurilla menty" se vastaa hartioitaan kohauttaen. "sulla ei näytä olevan ongelmaa"
"on paljonki. pakottaudun keskittyy et pääsen läpi hyvillä numeroilla niinku aina ennenki" kuulostan liian tunnolliselta ja nyt viimeistään Joel katuu kanssani kaveeraamista.

"jos sulla on joskus aikaa eikä sun oo pakko vaikka oiski mut no mä en osaa näitä ja vähän ois pakko päästä läpi nii osaatko tai haluutko ehkä opettaa näitä juttuja?" tuo kysyy vähän ujosti.
"joo tietenki voin" no nyt Joonas kuulostit liian innokkaalta.
"mitä sä teet huomenna koulun jälkeen?" tämä kysyy ja kääntyy tuolillaan muhun päin. Mietin hetken. Torstai-ilta. Jos äiti ei ole keksinyt tekemistä niin en mitään.
"opiskelen matikkaa sun kans" vastaan ja käännän päätäni Joeliin päin varovasti hymyillen.
"anna sun numero nii laitan sulle mun osotteen" Joel töksäyttää.
"puhelin" sanon lyhyesti ja Joel alkaa kaivaa kapistusta taskustaan, vaikka se juuri oli tämän kädessä. Tallennan numeroni hänen puhelimeensa ja tunnen kuinka muutama perhonen lepattelee siipiään vatsassani. Hermostun uusien ihmisten seurassa ja jännittyessäni, mutta että näinkin paljon.

Tunti loppuu ja nousen tuolilta mahdollisimman nopeasti, jotta saan kerrottua Nikolle tästä kaikesta.
"Joonas hei..." Joel aloittaa ennen kuin ehdin kääntää selkäni tälle.
"mitä?" kysyn nopeasti.
"kiitti" se sanoo varovasti. "ja nähää ens tunnilla"
"eipä mitää. ja joo nähää" vastaan ja suunnilleen juoksen ulos luokasta. Tunnen nimittäin poskillani pienen kuumotuksen, mikä hämmentää todella paljon. Lukittaudun vessaan ja tuijotan itseäni peilistä. Miks reagoin näin vahvasti?
"Joonas?" kuului varovainen ääni oven toiselta puolelta. Tunnistan sen Nikon ääneksi.
"nii?" vastaan avaamatta ovea.
"kaikki hyvin? näin ku vaa juoksit sinne ja aattelin tulla varmistaa et oot kunnossa" aika ihanaa, että se huolehtii tällä tavalla, vaikka me ei edes tunneta kauheen hyvin.
"on on. piti päästä vessaan" yritän kuulostaa mahdollisimman uskottavalta, vaikka ääneni vähän vapiseekin. Hemmetti nyt.
"okei... no hyvä sit" Niko myöntyy hetken kuluttua ja kuulen tämän kävelevän pois ovelta.

Astuessani seuraavan tunnin luokkaan spottaan Joelin luokan perältä ja samalla sekunnilla, kun katseemmee kohtaavat saan tältä pienen hymyn. Nyökkään hieman ja kävelen tuota kohti. Lysähdän viereiseen pulpettiin ja kaivan ruotsin kirjat esille. Salaa toivon paritehtäviä, jotta saisin jutella Joelille. Asiaa ajatellessani vatsani muljahtaa jännityksestä ja perhoset vatsassani lepattelevat jälleen.

—
sanat 474

vähän jäi lyhyeksi tämä😀