Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 55 - jännää ja kivaa

•J o e l•

Joonas lähti alas tekemään meille nyt sitä aiemmin jo yritettyä iltapalaa ja mä tulin takaisin sen huoneeseen vaihtamaan lakanat, jotta me joskus päästäisiin myös nukkumaan.

Musta tuntuu oudolta. Enkä oo ihan varma hyvällä vai huonolla tavalla. Ei tuossa äskeisessä mitään vikaa ollut, mutta en mä oo pojan kanssa ollut koskaan niin. Tai oikeastaan pojan kanssa yhtään millään tavalla ennen Joonasta.

"mitä luulet pääsenkö mä aamulla sängystä ylös?" Joonas hymähtää keskeyttäen mun yliajattelun. Olipa se mun outo tunne hyvää tai huonoa niin en mä suostuisi tästä luopumaan.
"oon tehny jotain oikein jos et pääse" virnistän ja nappaan sen ojentaman lautasen ja leivän, jonka se mulle teki. Musta sen pitäisi olla kyllä minä, joka hoitaisi tän after care -osuuden.

Joonas laittaa vielä jonkin kesken jääneen sarjan pyörimään ja kömpii peiton alle mun syliin mutustamaan leipäänsä.
"mikä olo sulla on? tai jäi tosta..." kysyn varovasti.
"jännä, mut kaikki hyvin. vähän sattuu" se vastaa ja naurahtaa. "entä sulla?"
"vähän outo ehkä. tai ku en oo ollu pitkää aikaa kenenkää kans noin... tai koskaa, niinku, pojan kans" mutisen ja saan asian kuulostamaan huonolta. "mut ei se haittaa, oli se kivaa"

"miten sä sit osaat tai osasit? onks tää jotenki eri asia ku joku muu?" Joonas kyselee.
"onhan se eri. mut no kyllä mä tiiän mistä mä ite tykkään nii... laske siitä 1 + 1" vastaan.
"selkee. helpota sitä sun outoo oloo ja kokeile uuestaa" Joonas sanoo nopeasti. "ei nyt just mut, myöhemmin"
"et sä toista kierrosta kestäiskään" hymähdän ja Joonas lyö mua jalkaan.
"me ei testata, mut oot kyllä hyvin väärässä" se tokaisee.

Muutaman jakson jälkeen me käytiin hampipesulla ja kömmittiin takaisin peiton alle. Joonas makaa vatsallaan mun vierellä. Mun ajatukset harhailevat ties missä Joonaksen paljaalta selältä ja sen puhelimessa pyörivistä kissavideoista mun huonokuntoisiin kynsinauhoihin ja mun huoneessa yksin ilman mua kököttävään kitaraan. Voinko mä vielä palata sinne tapahtuneen jälkeen? Ei mulla ole rahaa muuttaa yksin asumaankaan vielä. Ja saisinko mä sitä edes täysin itse päättää, kun en ole vajaaseen vuoteen vielä edes täysi-ikäinen...

"Joonas?" kuiskaan ja piirtelen kuvioita sen paljaaseen selkään.
"hmm?" se mumisee nostamatta katsettaan puhelimestaan. Kissavideot sit kiinnostaa enemmän kuin minä...
"mitä jos mä en voi mennä enää kotiin?" kysyn.
"haluutko sä mennä sinne?" se kysyy ja kääntää katseensa muhun päin.
"emmä tiiä. mut ei mulla oo varaa muuttaa yksin yhtäkkiä" selitän.
"sun pitäs kertoo siitä kaikesta jollekki joka voi selvittää et mitä sun kannattais tehä seuraavaks. mä oon sun tukena siinä. ja sun kaverit on myös. mun äiti on varmasti kans enemmän ku halukas auttamaan" Joonas selittää ja pitää lempeän katseensa mussa koko ajan.
"kai mun pitäis yrittää" mutisen ja painan pääni tyynyyn.
"ota aikas siihen" se vastaa ja siirtyy muhun kiinni kietoen toisen kätensä mun ympärille.

"ei sulla oo mitää hätää rakas" se kuiskaa ja silittää mun hiuksia. "ja sä voit ihan tosi olla täälä just niin pitkään ku tarvii"
"oot rakas" kuiskaan takaisin ja rutistan tuota lujemmin, kunnes sitten suljen silmäni ja nukahdan. Ehkä tää tästä...

—
sanat 491

voi että ku tuntuu että tää teksti on kauheen tönkköä

mutta arvatkaas mitä...

tulevan kirjan suunnitelma on tekeillä👀