Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 30 - ystäviä

~time skip pari viikkoa~

•J o o n a s•

Mä oon täysin sulkenut Joelin pois mun elämästä. Se on viestitelly ja soitellu monta kertaa, käynyt jopa mun kotiovella kyselemässä oonko kotona. Joka kerta oon ollut, mutta Jade ja äiti ovat saaneet sen uskomaan, etten olisi. Tai en tiedä voiko sitäkin sulkemiseksi sanoa, että mä ajattelen sitä valehtelematta joka sekunti. Mulla on oikeasti ikävä sitä, vaikka tajuankin, että se teki väärin. Enkä mä halua antaa sille uutta mahdollisuutta leikkiä mulla, taas.

Tavallaan jouduin kertomaan kaikesta tapahtuneesta myös äidille. Ensin kerroin vain Jadelle, koska se huomasi jonkin olevan hullusti ja kysyi asiasta. Ihmeen hyvin se ihmisiä lukee. Tai sitten se on vain jotain sisarusten välistä telepatiaa.

Äiti sitten tietenkin huomasi mun olevan allapäin ja huomasi myös sen, miten paljon aikaa me Jaden kanssa vietettiin yhdessä eikä kerrottu tekemisistämme sen enempää. Eikä äiti sitä pahalla ottanut. Me vaan harvoin ollaan Jaden kanssa niin tiivisti yhdessä ja sovussa. Niinpä mä sitten päädyin selittämään juurta jaksaen kaiken kertomatta jääneen jutun Joelista ja "meistä", jos sitä muutaman kuukauden ajanviettoa miksikään merkittävämmäksi voi edes kutsua. Se manasi pojan syvimpään ja pimeimpään maanrakoon ja kiitti mun ystäviä - Nikoa, Ollia ja Tommia -, jotka musta huolehtivat ja olivat ajantasalla tästä kaikesta.

Mua sattuu yhä, vaikka mä tiedostankin sen, että näin on parempi. Ja tiedostan myös sen, ettei me koskaan oltu mitään sen enempää. Mä olin niin auttamattoman ihastunut siihen, että tämä kaikki tuntuu vuosisadan erolta - jollaista en muuten ole edes kokenut.

Kesä noin muuten on alkanut kyllä ihan kivasti. Ollaan neljästään tehty vaikka mitä. Ja ollaan lähennyttykin tosi paljon. Harmittaa vaan, ettei me olla enää ensi vuonna samassa koulussa. Yläaste on kyllä sen verran lähellä sitä lukiota, johon ykkösvaihtoehtona hainkin. Hieman sokeasti mä uskon siihen, että pääsen sinne, mutta luotan mun hyvään keskiarvoon.

Nytkin me ollaan rannalla neljästään. Tommi ja Niko ovat uimassa ja me istuskellaan Ollin kanssa tavaroita vahtimassa. Ja vähän lämmittelemässä.

"miten sulla Joonas menee?" Olli kysyy ja hörppää vesipullostaan.
"ihan hyvin kai" mutisen hartioitani kohauttaen.
"eiku oikeesti, onko sulla kaikki hyvin?" se kysyy uudemman kerran.
"luulisin et joo. nyt ku on saanu levätä ja olla kaukana kouluun liittyvistä jutuista nii ehkä mieliki alkaa rauhottuun" alan selittää. Kylläpäs oli positiivista ajattelua. En tiennytkään, että kykenisin sellaiseen omalla kohdalla.
"kyllä se siitä. ja syksyllä ihan uudet tuulet ja uudet ihmiset, saat alottaa puhtaalta pöydältä" se vastaa.
"en mä oikeestaan haluais taas. toivoin et saisin sellasia ystäviä tältä luokalta, jotka säilyisivät mahdollisesti läpi lukionkin. ja hetken jo luulin et Joel ois sellanen" huokaisen.
"mitä jos te törmäätte vielä? annat sille anteeksi jos se niin haluaa ja pysytte sit vaikka vaan ystävinä" Olli koittaa lohduttaa.

Voitaisiinko me muka pysyä ystävinä, jos ainoa ajatus mun päässä ajatellessa koko ihmistä on, että haluaisin vaan hypätä sen kaulaan ja suudella sitä?

—
sanat 458

jatketaanko kesässä vielä vai hypätäänkö suoraa syksyyn ja koulujen alkuun?