Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 28 - palasiksi

•J o o n a s•

Vaikutan varmaan ilkeältä ajatellessani näin, mutta mua melkein ärsyttää miten sosiaalinen ja suosittu Joel oikeasti on. Sillä on kavereita joka puolella ja myös ne sen kaverit ovat sosiaalisia. Me mennään Joelin seurana juttelemaan ties keille enkä mä pysy perässä, että kuka on kuka.

Olli, Niko ja Tommikin osoittautuvat sosiaalisiksi ja puheliaiksi näin pienessä hiprakassa muutaman tölkin vedettyään. Mä sain sen yhden alas. Maistui helvetin pahalta, mutta suostuin ottamaan toisenkin. En vain juo sitä.

"onks tää se Joona?" joku Joelin kaveriporukasta kysyy.
"Joonas" korjaan. Miksi aina joku luulee mua Joonaksi? Siis ihan sama missä olen niin joku kutsuu mua Joonaksi. JoonaS.
"ai hups. ois pitäny tietää. Joel puhuu susta niin paljon" Danieliksi esittäytynyt poika sopertaa.
"enhän puhu" Joel naurahtaa ja huomaan tuon poskille nousevan punan.
"no puhuthan. sua on ihan pitäny muistuttaa et täs maailman on olemassa muutaki" se jatkaa saaden mut hymyilemään ujosti.

Jossain vaiheessa iltaa mä oon kuin oonkin juonut toisen tölkin tyhjäksi ja olo alkaa tuntua hieman huteralta. Ottaen huomioon, etten ole koskaan aiemmin juonut tippaakaan alkoholia. Joel suksi jonnekin, en edes tiedä minne. Se oli juonut jo aika paljon enemmän kuin me muut kadotessaan mun näkökentästä. Tuskin kukaan on pysynyt laskuissa sen juomisista. Se itse varsinkaan.

"mikä tämmösessä ryyppäämisessä on ees se juttu?" Olli kysyy meidän istuessa hieman kauempana nurmikolla.
"kysyt sinä joka oli heti juomassa ku tarjottiin" Tommi naurahtaa. Se on juonut meistä vähiten.
"no mut ei tässä oo järkeä. aamulla on vaan huono olo eikä pahimmassa tapauksessa illasta muista mitään. tekee tyhmiä juttuja ja katuu sit myöhemmin ku saa kuulla mitä tuli tehtyä" se selittää heilutellen puoli tyhjää tölkkiä kädessään.
"miten Olli sun suusta tollasia viisauksia kuulee?" Niko kysyy huvittuneena. "sä oot yleensä se penaalin tylsin kynä"
"enhän ole!" Olli huudahtaa ja aloittaa painin Nikon kanssa.
"oi voi" mä huokaisen ja käännän katseen edes takaisin huojuviin ja humaltuneisiin ihmisiin.

Oon tuijotellut puhelinta vähän väliä sen jälkeen, kun Joel lähti huitelemaan jonnekin. En mä halua, että sille sattuu mitään, sillä tiedän missä kunnossa se on. Laitoin sille jokin aika sitten viestiä kysyäkseni missä se menee. Jotenkin mä odotin, että se vastaisi mulle. Ei siitä ole kuulunut mitään. Kierrän katseellani ihmisjoukkoa ja tuttu vaalea hiuspehko vilahtaa monien päiden seassa.
"meen ettii Joelia" huikkaan pojille. "soittakaa jos näätteki sen jossain" nousen ylös nurmikolta ja tarkistan vielä, että puhelimessani on äänet päällä.

Suorastaan sukellan ihmisten sekaan ja haahuilen sinne sun tänne. Oletan sen hiuspehkon kuuluvan Joelille. Kyllä mä sen tunnistan. Vaikka voihan niin monella muullakin olla sellaiset hiukset. Uskon silti sen olleen Joel.

Mua alkaa vähän ahdistaa ihmisten keskellä, joten kipitän hetkeksi johonkin rauhallisempaan paikkaan hengittämään. Nyt haluaisin olla Joelin kanssa. Käyn läpi kymmeniä kasvoja löytämättä Joelia. Tuskin sillä hätää on kuitenkaan. Toivottavasti.

Bongaan sen kaverin, Danielkohan se oli, vähän matkaan päässä ja tunnistan myös muut sen kaveriporukasta. Lähden tallustamaan heitä kohti, kunnes mun sydän hyppää kurkkuun. Samalla se särkyy pieniksi palasiksi ja ahdistus vyöryy päälle pahempana kuin aiemmin koko iltana. Mä haluan pois täältä.

—
sanat 492

mitäs sielä tapahtuu?

pidetäänkö pieni hiljainen hetki siitä että mä täytän viikon päästä 18 ja se ahdistaa ihan liikaa?🙂