Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 39 - paljon puhuva katse

•J o o n a s•

Äiti lähti käymään Jaden kanssa kaupassa, jotta me saataisiin olla Joelin kanssa kaksin. Ei mua oikeastaan edes haittaa, vaikka ne olisivat kotona, mutta en mä voi vastaankaan väittää ettei olisi kiva olla rauhassa.

"sun äitikö lähti mua pakoon" Joel kysyy ja naurahtaa.
"joo ku sä oot niin pelottava" viisastelen ja saan sen hymyilemään. Musta on ihanaa saada se hymyilemään edes pienesti. Se näyttää uskomattoman suloiselta hymyilessään tai nauraessaan, joten ei todellakaan ole pahasta nähdä sitä sellaisena.

Me kipitellään mun huoneeseen. Pian mä kuulen auton renkaiden ratisevan pihassa. Äiti ja Jade tulivat siis takaisin. Hetki heidän kolistelua kuunneltuani joku astelee portaita yläkertaan. Äiti kurkkaa oven raosta mun makoillessa puoliksi Joelin sylissä.
"onko teillä nälkä?" se kysyy hymyillen ja katsoo vuorotellen mua ja Joelia.
"ei kauheesti. onks sulla?" vastaan ja kysyn asiaa myös Joelilta.
"vähän joo" se mutisee.
"no me aletaan tekeen tortilloja nii tulkaahan syömään sitten ku siltä tuntuu" äiti selittää ja katoaa takaisin käytävään ennen kuin kumpikaan meistä ehtii sanoa mitään.

"mitä jos mentäis auttaa?" kysyn.
"no miksei. saadaan syötyyki samalla" se vastaa ja nousee sängystä vetäen myös mut ylös. Me lähdetään kohti alakertaa ja keittiötä.
"voitaisko me auttaa jotenki?" Joel kysyy juuri, kun mä oon avaamassa suutani kysyäkseni samaa asiaa.
"no toki. pilkkokaa vaikka noita vihanneksia" äiti vastaa hieman yllättyneen oloisena.

"mä käyn vessassa" kuiskaan Joelille. Vessassa käytyäni mä kuulen kuinka äiti ja Joel juttelevat ja nauravat jollekin kuin olisivat tehneet niin sata kertaa aiemminkin. Musta on ihanaa, että Joel ei vierasta olla mun perheen kanssa, ja että he tulevat näinkin hyvin toimeen.

Kävelen takaisin keittiöön ja nopeasti pussaan Joelia poskelle saaden olohuoneessa istuvalta Jadelta sellaisen virnistyksen. Pyöräytyän silmiäni tuolle vastaukseksi. Joel taitaa huomata tämän ja punastuu hennosti. Aika suloista.

Saadaan yhteistuumin ruoka valmiiksi ja katetaan pöytä meille neljälle. Yleensä musta tuntuisi jopa kiusalliselta olla jonkun kaverin kanssa perheen seurassa, - niin varmaan kaikki muutkin ajattelevat - mutta mun mielestä tässä ei oo nyt mitään kiusallista.

Ruuan jälkeen me jäädään pelaamaan eri lautapelejä mitä nyt löydetäänkään. Jaden mielenkiinto katosi jos ensimmäisen kohdalla, joten se lähti omaan huoneeseensa. Useampi tunti me siinä vietetään ja mun Monopoly voiton jälkeen äiti ilmoittaa lähtevänsä pian unten maille ja jättää meidät kaksin keittiöön.

"oli aika söpöä ku sä höpötit mun äitin kans" hymähdän hiljaa kerätessäni pelejä kaappiin.
"ite oot söpö" Joel vastaa. Se asettaa kätensä mun vyötärölle ja vetää mut lähemmäs itseään. "ihan niin söpö et tekee mieli tehä näin..." se mutisee ja kumartuu painamaan huulensa mun omille. Nostan käteni sen niskaan ja painaudun yhä lähemmäs sitä. Tunnen sen hymyilevän mun huulia vasten.
"mennää ylös" kuiskaan, kun erkaannumme hetkeksi. "mee sä eeltä nii mä sammuttelen valot täältä"
"älä sit hidastele"

Käyn vielä äidin makkarin ovella kurkkaamassa onko se nukahtanut jo. Ei ollut vielä, joten kerron, että me mennään ylös ja huikkaan hyvät yöt. Hipsin sitten yläkertaan kohti mun huoneen raollaan olevasta ovesta kajastavaa valoa. Siellä se Joel makaa mun sängyssä peittojen alla selaamassa puhelintaan. Hymy kohoaa sen kasvoille mut nähdessään.

Suljen mun huoneen oven kokonaan, jolloin Joel nousee sängystä astellen lähemmäs mua saaden meidän välisen etäisyyden katoamaan täysin. Se tulee niin lähelle mua, että mun on peruutettava kiinni seinään. Sitä se ilmeisesti halusi nostaessaan kätensä mun pään kummallekin puolelle pitäen mut visusti itsensä ja seinän välissä.

Sen katse on tällä hetkellä niin paljon puhuva, että hädin tuskin uskallan hengittää saati irrottaa katsettani sen silmistä. Mun katse kuitenkin harhailee sen huulille, jotka ovat aavistuksen raollaan. Tunnen sen lämpimän hengityksen kasvoillani ja sekuntia myöhemmin sen yhtä lämpimät huulet omillani. Sen koko olemus ahnehtii mua enkä mä osaa tai pysty estelemään.

—
sanat 588

semmosta🫠