Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 37 - hae mut pois

tw: alkoholi

•J o e l•

"mun porukat tulee ihan just kotiin nii sun pitäis ehkä mennä. voidaa kyllä nähä taas huomena" mutisen vilkaisten kelloa.
"mitä se haittaa vaikka mä oisinki tääl sit ku ne tulee?" Joonas kysyy. "tai sä voit tulla myös meille"
"no... emmä tiiä. en tykkää et ne on kotona jos mulla on tääl kavereita tai jotain. ja mulla on ööö tekemistä" vastaan. En mä viitsi kertoa koko totuutta edes Joonakselle. Tää mun epätoivoinen asioiden kiertely ja kertomatta jättäminen ei varmasti kyllä toimi.
"no okei. kunhan lupaat et nähään huomenna" se sanoo tuima ilme kasvoillaan. Siltikin se onnistuu näyttämään suloiselta.
"lupaan lupaan" yritän vakuutella nopean pusun kera.

Joonas ehti lähteä aivan hetki sitten. Ja nyt mä kuulen auton kaartavan meidän kotipihaan. Pari oven kolausta ja avaimet ulko-ovessa. Sen kolahtaessa kiinni mä yritän uppoutua tuijottamaan mun puhelinta. Nyt on viikonloppu, joka sattuu olemaan pahinta aikaa olla kotona.

Saan viestin Joonakselta tuon päästyä turvallisesti ja ehjänä kotiin. Nuo pienet asiat saa hymyn munkin kasvoille. Totta kai mä haluan, että Joonas on päässyt ehjänä kotiin eikä mitään ole sattunut.

Oon ehtinyt olla jo pari tuntia yksin ja mä kuulen jo humaltuneisuuden mun vanhempien äänessä mun huoneen suljetun oven taakse. Joo joo, juonhan mä itsekin ja oon silloinkin humaltuneiden ihmisten seurassa, mutta omat vanhemmat on eri asia. Niiden näkeminen kamalassa jurrissa ja käyttäytymässä aivan epänormaalilla tavalla on jotain mitä en toivoisi kenellekään.

Yläasteella, kun mäkin jo ymmärsin asioita ja näin millaista se juominen todellisuudessa oli ja millä tavalla se vaikutti kaikkeen, mä aloin pakoilla sitä kaikkea turruttamalla ahdistuksen alkoholiin. Tein itse juuri sitä mikä eniten ahdisti. Sillä kuitenkin pääsee pois kotoa kavereiden seuraan ja saa juoda itsensä sellaiseen kuntoon, että ei muista, saati sitten ajattele mitä kotona tapahtuu. Omalla tavallaan se helpottikin. Vaikka niitäkin kertoja oli, kun joi aivan liikaa ja meinasi joutua jos jonkinlaisiin onnettomuuksiin. Ja ne monet darraiset aamut... kamalaa.

Mutta sitten oli niitä viikonloppuja, kun ei yksinkertaisesti ollut varaa juoda tai kukaan ei lähteny seuraksi minnekään eikä tarjonnut, oli se koti ja vanhempien juominenkin vain kestettävä. Selvinpäin en humalaisia vanhempia tai ihmisiä ylipäätään kestä. Jos itsekin on ihan titi vitun tyy niin ei osaa ajatella muiden käytöstä, kun ei sitä omaakaan ajattele. Win-win. Mä en kyllä ole edes juonut muutamaan viikkoon ollenkaan. Nyt olisi toisaalta ollut hyvä hetki sille.

En uskalla tästä kaikesta Joonakselle kertoa. Ei se ymmärtäisi. Tai vaikka ymmärtäisikin niin en mä voi olla näin heikko sen nähden. Daniel on ainoa, joka tietää. Ja kaiken kukkuraksimyös ymmärtää. Sen joku sukulainen oli kuulemma alkoholisti. Kukaan muu meidän kaveriporukasta ei tiedä, mitä kotona tapahtuu enkä mä siitä suostuisi puhumaan. Daniel vain on erilainen ja helpommin lähestyttävä. Kerroinhan mä sille keväällä myös Joonaksesta.

Yritän keskittyä katsomaan jotakin löytämääni leffaa saadakseni ajatukset muualle metelistä ja puheen sorinasta, jota olohuoneen puolelta kuulen. Se vaan ei tahdo onnistua millään. Vaikea keskittyä asioihin muutenkin niin jo nyt sitten kun kaksi aikuista ihmistä örveltää tuhannen jurrissa jotain ihan käsittämätöntä.

Haluaisin paeta tätä kaikkea Joonaksen luo. Se tosin tarkoittaisi asioista kertomista, joten se ei ole vaihtoehto. Päätän sitten soittaa Danielille, jos se olisi kotona tai menossa jossain mihin mäkin voisin osallistua.
"voitsä tulla hakeen mut pois täältä? mieluiten nyt heti"

—
sanat 527

voi joelia☹️