Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 44 - oo mun

•J o o n a s•

Joel suostuu kiipeämään mun kanssa näköalatorniin. Se tosin puristaa mun kättä kuin viimeistä päivää, mikä ei mua kyllä edes haittaa. Jos se auttaa niin antaa mennä vain. En mä siitä rikki mene, ellei sillä satu olemaan hullut voimat puristaa sormen luut murusiksi. Vahvasti kyllä epäilen.

"vittu me ollaan korkeella" Joel huokaisee nojautuessaan kaiteeseen käsillään.
"älä sit kato alas" huomautan. Eikös se alas katsominen vain pahenna pelkoa korkeissa paikoissa?
"no en vitussa kato alas" tuo tiuskaisee.
"pevottaako pikkusevva?" lässytän Joelille, vaikka tiedän sen ärsyyntyvän tästä. Lapsi on terve, kun se leikkii. Omalla hengellään...
"varo mitä sanot..." se murahtaa ja nappaa mun käsistä kiinni vetääkseen mut lähemmäs itseään.

Kiedon käteni sen vyötärölle aukinaisen takin sisälle. Mua paleltaa, vaikka nyt on vasta syyskuu. Joelilla ei ilmeisesti ainakaan kauheasti, kun se kulkee aina takki auki ja usein ilman pipoa. Tai sitten se vain kapinoi maailmaa vastaan eikä suostu pitämään takkia kiinni. Mahdollista sekin. Nyt se sentään on vetänyt pipon ja jopa lapaset käteensä ehkä hieman mun nipotuksella.

Mun sormet lämpenevät hieman Joelin takin alla vasten sen selkää. Pääni mä oon nojannut sen rintakehälle ja kuuntelen sen tasaista sydämen sykettä. Sitten mun mieleen tulee yksi juttu, josta oon halunnut puhua jo jonkin aikaa...
"Joel, kuule..." aloitan ja lähes kadun ideaa heti. Mua alkoi jännittämään. "mitä me ollaan?" kysyn. Seuraa pitkä hiljaisuus, mutta sen sydämen kiihtyvä syke kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voi se olla toisaalta huonokin juttu. Mitä jos se on pelännyt tätä puheenaihetta? Jos se ei haluakkaan mua ja se jättää mut tähän paikkaan...

"mitä sä haluut, että me ollaan?" Joel mutisee vastaukseksi. Ei tuo nyt ollut hyvä vastaus. Mä odotin sitä vastausta sulta, pölvästi.
"se riippuu susta" sanon. Hieno aloitus näinkin isolle aiheelle, eikä keskustelu ole edennyt minnekkään.
"jos mä ihan rehellinen oon, mitä mun nyt varmaan kuulukin olla, niin kyllä musta olis kiva olla... jotain. onhan näinki siis hyvä emmä sillä, mut et olla ehkä... emmä tiiä... enemmän" se selittää ja mä en voi kuin hymyillä. Joelin sydämen syke tuntuu vahvana mun poskea vasten. Mun omakin kyllä hakkaa lähes viimeistä päivää.
"musta olis ihana olla sun..." kuiskaan.
"oo mun" Joel vastaa kuiskaten. "mä oon sun..." se lisää vielä hiljaisemmin. Mä nostan kasvoni kohti sitä ja nopeasti painan huuleni sen omille. Jollain tavalla se tuntuu nyt kuitenkin erilaiselta, uudelta. Myös aikaisemmin vaivannut kylmyys unohtuu ja lämpö valtaa sekä mun mielen, että kehon.

•J o e l•

Joonas sanoi tai oikeastaan kysyi sen, mitä mä olin miettinyt. Ja jännitin ottaa puheeksi. Koko lyhyen keskustelun ajan mulla oli jännittynyt, miltei hermostunut olo. Mutta lopulta edes se fakta, että me ollaan saatanan korkeassa tornissa ei vaivannut mua enää. Ei mulla Joonaksen seurassa enää pelottanut. Oikeastaan se koko pelko unohtui täysin.

"voidaanko me jo pliiis lähtee? mulla on kylmä" kysyn ja hyppään viimeiselta portaalta maahan
"olisit laittanu enemmän vaatetta" Joonas tokaisee.
"emmä ees halunnu ulos!" huudahdan kuin tämä olisi ollut suurikin menetys.
"mut mä oon niin ihana että totta kai sä mun kanssa lähet vaikka et ees haluais" se virnuilee ja halaa mua. Suloista kuinka se joutuu katsomaan suoraan ylöspäin nähdäkseen mut.
"mmh no siinä oot kyllä oikeessa" mutisen
"mut voidaan me kyllä siis lähtee takas" Joonas sanoo lopulta ja me lähdetään kävelemään samaa polkua, jota tultiinkin. Tuntuu, että nyt vain vielä onnellisempana kuin aiemmin.

—
sanat 544

kiva tauko tässä taas😀

ei nyt oo taas ollu mielenterveyttä tai jaksamista kirjottaa niin kesti saada tääki osa ulos. yritän saada kirjoteltuu ku ideoitaki löytyy vaikka kuinka👀

life update vaikka nobody asked:
lukiojakso alko viime viikolla taas piiiitkän tauon jälkeen
ostin uuden puhelimen
kävin eilen ottaa nenäkorun
oon viikon aikana kattonu kolme kokonaista sarjaa + tällä hetkellä kaks kesken
relapsed🙃