Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 41 - päivänsäde

•J o e l•

Nukahdettiin illalla näköjään sylikkäin. Ei sillä, olihan tässä hyvä nukkua ja pitää tuota pörröpäätä sylissä. Edelleen se siinä tuhisee niin suloisesti, ettei mun tekisi mieli sitä häiritä, mutta mun pitäisi päästä vessaan.

Yritän nostaa Joonasta mun päältä viereeni jatkamaan unia, jotta pääsisin sinne vessaan. Se jääkin yritykseksi, kun tuo säpsähtää ja unenpöpperössä hieroo silmiään. Se katsahtaa muhun ja ympärilleen hieman hämmentyneenä.
"nuku vaa vielä. mä käyn vessassa ja tuun sit takas" sanon hiljaa ja nostan peittoa Joonaksen päälle. Se painaa päänsä tyynyyn ja kaivautuu peittoon alkaen jälleen tuhista rauhallisesti.

Onnistuneesti pääsen vessaan ja uloskin sieltä, mutta sitten Joonaksen sisko Jade tulee vastaan.
"ihan vaa infotakseni, nää seinät on paperii" se mutisee käveltyään ohi. Mun iho menee kananlihalle pelkästä ajatuksesta, että joku täällä kuulisi meidän joskus ehkä mahdolliset... no, hommailut.

Ryömin Joonaksen viereen peiton alle ja kiedon käteni sen ympärille. Hieman se tuostakin hätkähtää ja vaihtaa asentoa, mutta ei täysin herää.
"sun sisko ilmotti että teiän seinät on kuulemma paperia" kuiskaan tuon korvan juuressa. Siitä se kääntyykin ympäri ja tuijottaa mua kuin olisi aaveen nähnyt. Ehkä mä aavetta saatan muistuttaakin aamuisin juuri heränneenä. Joonas kääntyy takaisin selin muhun ja nappaa kiinni mun kädestä, jonka oon sen ympärille kietonut. Taas se nukahtaa sekunnissa. Myös mä suljen silmäni siinä toivossa, että saisin nukuttua vielä hetken.

Ilmeisesti mäkin sitten nukahdin, sillä herään tuntiessani jonkun painelevan suukkoja ympäri mun kaulaa ja kasvoja. Raotan toista silmääni ja näen ensimmäisenä tuon vaalean harakanpesän aivan mun naaman edessä.
"unikeko" se mutisee ja pussaa mua niin nopeasti, etten ehdi reagoimaan mitenkään. Tai sitten mä oon vaan vielä riittävän kujalla nukkumisesta.
"no huomenta vaan sullekki päivänsäde" hymähdän ja pörrötän tuon aina niin takkuisia hiuksia. "onko sun hiukset oikeesti ikinä selvät?"
"en tiiä. mut aina selvemmät ku sinä yläasteella" se tokaisee. No joo ehkä tuo on tottakin.
"mut nyt mä oon vielä selvempi. sä kato pistit mut vähä ruotuun" vastaan, sillä onhan tuokin totta. Mun arvosanat nousi sen jälkern, kun meistä Joonaksen kanssa tuli kavereita ja opiskeltiin yhdessä. Samalla myös mun joka viikkoinen tai vähintään joka toisella viikolla juominenkin loppui. Vaikka tuntuu, että juuri sitä mä tarvitsisin paetakseni kotona tapahtuvia asioita...

"kuule Joonas" mä aloitan meidän istuessa ruokapöydässä syömässä eilisiä tortilloja.
"hmm?" se mumisee suu täynnä ruokaa.
"siitä eilisestä..." jatkan ja yritän etsiä jotakin reaktiota Joonaksesta. Hyvää tai huonoa. Se vaan tuijottaa mua ja jatkaa syömistä. "meillä ei oo kiire mihinkää... sen kanssa. mut osaatko sanoo mistä jutuista sulla vois tulla sellanen olo ku eilen tuli?"
"mmm emmä tiiä. mut se ehkä riittää jos on vaatteiden päällä. ja jos on jotain muuta nii no... sanoo tai kysyy nii sitä oloa ei ehkä tuu" se selittää ujosti. "mä ajattelen asioita vaa liikaa"
"ei se oikeesti haittaa. mut okei. tehään niinku susta tuntuu hyvältä" vastaan. Mulle on tärkeintä, että Joonaksella on hyvä olla. Mä tiiän, että tää on sille uutta. Eikä mulla oo kiire. Kunhan mä vaan saan olla Joonaksen kanssa niin voin odotella vaikka maailman ääriin.

—
sanat 488

aamuluettavaa🫶🏻

mut vittu ku hajottaa :)