Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 53 - nälkä

•J o e l•

Viikonlopun "välikohtauksesta" on kulunut nyt muutama päivä, joista jokaisen oon viettänyt Joonaksen luona. Daniel kävi täällä eilen ilmeisesti vaan hyvää hyvyyttään pitääkseen meille seuraa. Ihan kuin me Joonaksen kanssa toisiimme kyllästyttäisiin. Mä luulen, että se on vain huolissaan, mutta ei suostu sitä myöntämään.

Sekä Joonas että Joonaksen äiti ovat multa useaan otteeseen kyselleet haluaisinko puhua asiasta tai ylipäätään kertoa siitä jollekin ammattilaiselle, mutta aina mä oon vastannut kieltävästi. Kuitenkin mä olisin loppupeleissä suuremmissa ongelmissa kuin kumpikaan mun vanhemmista, jolloin kaikki olisi turhaa.

Positiivista on, että Joonaksen lisäksi Daniel, Arttu ja Viljami tarjoutuivat majoittamaan mut luokseen siihen asti, että keksin voinko mennä kotiin tai ylipäätään haluanko. Ikuisesti mä en kyllä voi vuorotellen jokaisen nurkissa asua, kyllä mä sen tiedän.

Tämä ja huominen ilta me saadaan olla kahdestaan, koska Joonaksen äiti on töissä. Jadekin on kuulemma kaverillaan. Toisaalta vaikka se olisikin kotona niin ei sitä tuskin näkyisi, kun se viettää suurimman osan ajasta huoneessaan

Me katsotaan Joonaksen kanssa sarjaa olohuoneessa. Ollaan hurahdettu formuloihin ja suoratoistopalveluiden kaikki mahdolliset formula-aiheiset sarjat ja leffat onkin tullut katsottua. Osa kahteenkin kertaan. Kumpikin meistä on kyllä myös torkahdellut varsinkin leffojen aikana, joten saattaa olla, että jotakin on jäänyt välistä...

"onks sulla nälkä?" Joonas kysyy ja kääntää katseensa mua kohti.
"no ehkä vähä" mutisen vastaukseksi ja nopeasti vilkaisen Joonasta kääntäen sitten katseeni takaisin sarjaan. Se nousee mun päältä ja katoaa keittiöön nurkan taakse. Hetken mä makaan yksin sohvalla, kunnes nousen ja lähden sen perään.

Kiedon mun kädet sen vyötärölle takaa päin ilmeisesti säikäyttäen tuon..
"emmä pysty keskittymään jos sä teet noin" se huokaisee raskaasti mun painaessa huuleni sen kaulalle. Kiusallani mä kuitenkin jatkan tuon vähäisestä marmatuksesta huolimatta. Tykkää se kuitenkin...
"ei sun nyt tarvi keskittyä ja tehä mulle ruokaa. mä voin nimittäin sutki syödä" hymähdän sen kaulan ihoa vasten.
"ai jaha... että sellanen sulla oli mielessä" se vastaa viekkaasti ja nostaa toisen kätensä mun hiusten sekaan.

Joonas kääntyy mun otteessa, jotta me ollaan vastatusten. Se varvistellen painaa huulensa mun vastaaville. Söpöä kuinka lyhyt se muhun verrattuna on. Mä kuitenkin kilttinä kumarrun enemmän, jotta se saa lopettaa varvistelun. Pikkunen...

Työnnän tuon keittiön tasoa vasten saaden sen inahtamaan ujosti. Sehän tykkää tästä. Hetken kuluttua mä irrottaudun ja kohtaan hieman hengästyneen ja mua tiukasti tapittavan Joonaksen. Kyllä mä muistan miten tässä edellisellä kerralla kävi. Koko tilanne ja sen omat epävarmuudet saivat sen yliajatelemaan ja ahdistumaan. Enkä mä missään nimessa halua niin käyvän uudelleen.

"kaikki hyvin?" kysyn hiljaa silittäen sen poskea hellästi.
"joo. oikeesti" se vastaa varman oloisena.
"varmasti?" jatkan kyselyä. Hyväntahtoisesti totta kai.
"on on. ihan varmasti..." se kuiskaa painaen otsamme yhteen. Ehkä mun täytyy vain luottaa. Se vetää mut huuliaan vasten ja siinä vaiheessa saa mun huolet häviämään. Tai työntymään jonnekin mielen perimmäisiin sopukoihin niin, että mun on mahdollista keskittyä vain ja ainoastaan Joonakseen.

Ruuanlaitto unohtuu samantien ja nälkäkin katoaa ajatuksista, kun Joonas nappaa mun kädestä ja lähtee vetämään mua kohti yläkertaa ja sen huonetta. Ei täällä alhaallakaan meitä kyllä olisi kukaan häiritsemässä.

Joonas kaataa mut sen huoneessa sängylle ja pysähtyy tuijottamaan mua epäilevästi. Katselen sitä ja voin vain kuvitella millaista väittelyä se päänsä sisällä todellisuudessa se käy. Kyllä mä tiedän mitä sillä äsken oli mielen päällä, ei se tällä tavalla olisi innostunut. Mä oon jo sanomassa sille, ettei meidän mitään tarvitse tehdä juuri nyt, kun se kiipeää mun syliin istumaan samaan aikaan huokuen itsevarmuutta, mutta kuitenkin epävarmuutta.

"sori jos mä en sit osaa..." se kuiskaa ja painaa huulensa mun kaulalle saaden huokauksen karkaamaan mun huulilta.. Ei sun rakas tarvi osata...

—
sanat 577

en ees yritä pahotella tätä katoamista😂

toivottavasti teillä on kaikki hyvin <3