Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 22 - kahvit velkaa

•J o e l•

Mä herään Viljamin luota olohuoneen sohvalta. Se kuka mut herätti oli, kukapa muukaan kuin tuo herra itse siivoilemassa eilisen sotkuja. Silmien pitäminen auki saa päänsäryn tuntumaan kymmenen kertaa pahemmalta. En vain tiedä kuinka pitkään pystyn tässä makuuasennossa olemaan ilman, että tavaraa tulee ylös. Siinäpä vasta olisikin sotkuja siivottavaksi.

"Hokka hinaa persees muualle siitä!" joku huutaa. Murahdan jokseenkin kieltävän vastauksen, kunnes saan sohvatyynystä päähän.
"joo joo vittu" mumisen ja siirryn kauemmas. Ilmeisesti mä makasin jonkun hupparin päällä. Mahtava nukkumapaikka. Nostan mun päätä varovasti ja yritän saada jotakin selkoa kellosta. Puol yks. No vitun kiva. Saisinkohan mä itseäni yhtään edustavaan kuntoon, jotta näkisin Joonaksen vielä tänään?

"huomenta" kuuluu hento ääni jostain mun katseen ulottumattomista. Kohta sohva mun jalkojen viereltä painuu ja käsi laskeutuu mun säärelle. Avaan mun silmät ja katsahdan sinne suuntaan. Susanna?
"mmh" mumisen hieman hämmentyneenä.
"sä oot mulle kahvit velkaa. sä sammuit ekana" se lepertelee ja hipsuttaa mun jalkaa sormenpäillään. Vai että oon vetoakin eilen kerennyt lyömään.
"ai, no kiva juttu" vastaan lyhyesti. Tällä päänsäryllä en jaksa olla yhtään sosiaalisempi tai kohteliaampi. Enpä mä sitä kauheasti kyllä oo ilman päänsärkyäkään. "katotaa ehkä ens viikolla" sanon vielä ja sitten tyttö katoaa keittiöön. Ei kyllä yhtään kiinnostaisi suunnitella nyt mitään.

Sain raahauduttua kotiin parin tunnin kuluttua. Luojan kiitos oon yksin kotona. Haahuilen keittiöön ja tuijotan mun ja Joonaksen keskustelua. Olin laittanut sille viestiä aiemmin kysyen, josko me voitaisiin nähdä tänään. Se ei ollut edes nähnyt koko viestiä. Ei se oo Joonaksen tapaista olla katsomatta puhelintaan saati olla vastaamatta.

Päätän kokeilla soittaa sille. Mun harmikseni puhelu vain tuuttaa ja tuuttaa aivan tuloksetta. Ehkä se on jossain menossa eikä vaan ehdi tai pysty vastaamaan. Nähdäänhän me huomenna kuitenkin koulussa sitten viimeistään.

•J o o n a s•

"moooi! oliko hauskaa?" äiti aloittaa heti mun saatua ulko-ovi kiinni takanani. Pääsin siis juuri kotiin Nikon luota.
"joo" vastaan lyhyesti. No olihan meillä ihan hauskaa, mutta mua vituttaa Joel. Ja sen myötä vituttaa oikeastaan ihan kaikki muukin mahdollinen ja mahdoton.

Mielenosoituksellisesti kävelen kantapäillä tömistellen yläkertaan ja melkein paiskaan oveni kiinni. Käperryn peittojen alle ja yritän saada unen päästä kiinni. Ehkä päikkärit helpottaisi tätä mun oloa. Mun nukahtamisen yrittäminen keskeytyy hetkeksi, kun mun puhelin soi. Soittaja on Joel. No en varmasti vastaa. Se laittoi mulle aikaisemmin jo viestiä, jos me voitaisiin nähdä tänään. En vastannut siihenkään. En edes avannut koko viestiä. Ei mua enää kiinnosta, anteeksi nyt vain.

Ilmeisesti mä saan kuin saankin sitten unen päästä kiinni, sillä säpsähdän mun oven avautuessa ja Jaden kasvojen pilkistävän sen raosta.
"onko sulla kaikki hyvin?" se kysyy varovasti ja tulee sisään vetäen oven perässään kiinni.
"miten nii?" kysyn takaisin. Miten sillä ylipäätään edes kiinnostaa? Harvoin se tuollaisia kyselee keneltäkään. Multa varsinkaan...
"et sä kävele tai paisko ovia tolla tavalla ilman syytä" se sanoo napaten pleikan ohjaimet käsiinsä ja istuutuu mun viereen sängylle. Nielen mun tappioni ja avaudun sille siitä mitä Olli mulle näytti.

"ootko sä varma et se on Joel?" Jade kysyy.
"oon. tai no aika varma. Olli sen ekana näki ja kysy et se näyttää Joelilta" vastaan. Kuka muukaan se olisi, jos mun lisäksi Ollin ja Nikon mielestä se näytti Joelilta?
"oli se Joel tai ei, anna sen olla. vaikka ette ois ollukkaa mitää nii ei se silti sais tehä sulle noin" se selittää. Ehkä ihan järkeenkäyvää.
"no niin kai"

—
sanat 545

oliko se sittenkään joel🤔