Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 33 - kyllä

•J o e l•

Musta tuntuu, että mä alan vaikuttaa stalkkerilta. Yritän vähäeleisesti ja mahdollisimman vähän tungettelevasti saada Joonaksen huomion. Oon mä sille yrittänyt puhuakin, tuloksetta tosin, mutta yritys hyvä kymmenen vai miten se oli?

Ollaan oltu reilu viikko koulussa ja joka ikinen kurssi on sama. Sama ryhmä ja täysin samat lukujärjestykset. Kaikissa ryhmäjutuissa oon salaa toivonut, että me päädyttäisiin tekeen yhdessä tehtäviä tai mitä tahansa. Ei ole onni ollut mun puolella.

Viikon viimeinen oppitunti lähestyy loppuaan. Tapitan Joonasta jo vaikka kuinka monetta minuuttia putkeen. Mä haluan puhua sille. Tai yrittää ainakin. Mä en saa mielenrauhaa, jos en saa mun anteeksipyyntöä sen kuuleviin korviin.

"Joonas" mä juoksen ulos luokasta pojan perään tunnin päätyttyä. Se saattoi huomata mun tuijotuksen, koska lähti aika nopeasti heti, kun kellon viisarit vain suvaitsivat olla kohdillaan.
"mitä?" se sanoo rauhallisesti ja kääntyy mua kohti. Uudenlainen reaktio. Mua alkoi juuri kiinnosta entistäkin enemmän. Ja toivo mun sisällä heräsi myös. Hyvin, hyvin, hyvin pitkästä aikaa...

"onko sulla illalla mitään menoa?" kysyn hetken ajatuksia keräiltyäni. Enemmän keräsin kyllä itseäni ja rohkeutta. Minä, Joel Hokka, also known as itsevarmuutta huokuva ihminen, jännitin Joonakselle puhumista.
"sulle ei varmaan kelpaa vastaukseksi mikään muu ku ei?" se tokaisee. En mä toisaalta sen suunnitelmia haluaisi mennä sotkemaan, vaikka onhan tuo aivan oikeassa. Anteeksipyyntööni ei käy kielteinen vastaus nyt tässä tilanteessa

"jos sä sanot ei niin mä taidan olla aika katkera" naurahdan. Musta tuntuu, että mä myös punastuin juuri.
"eipä mulla varmaan sit oo" se vastaa. Tosin aika välinpitämättömän oloisesti, mutta kuitenkin.
"mä laitan sulle viestillä paikan nii tuu kuudeks sinne" sanon hieman itsevarmemmin. Tuo pysyy hiljaa ja kääntyy siihen suuntaan, jonne oli äsken matkalla. Mä jään hölmönä seisomaan keskelle yläkerran käytävää yrittäen prosessoida asioita. Jokseenkin hitaasti ja vaivalloisesti kylläkin. Sä et nyt Joel tätä kyllä kuse.

•J o o n a s•

Olin oikeasti sopinut leffaillan Nikon ja Tommin kanssa. Ilman Ollia tällä kertaa, koska se sattui olemaan kipeänä kotona. Aika pahastikin, sillä se ei innostunut ollenkaan edes meidän kolmen seurasta. Paha pöpö puraissut sitä poikaa. Uskon kyllä, että Niko ymmärtää hyvin, jos mun osalta nuo suunnitelmat peruuntuu. Se varmasti toivoo - ja todella toivon itsekin -, että tää selviäisi. Ja että mä en pettyisi

Kotiin päästyäni mun mieli alkaa olla aika malttamaton. Mun ei pitäisi innostua. Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa vai miten se sanonta menikään? En toisaalta voi tälle innostukselle mitään. Haluan kaiken vain olevan hyvin. Pitkästä aikaa oikeasti hyvin.

Mun puhelin ilmoittaa uudesta viestistä, joka sattumoisin on Joelilta. Juuri kun pääsin ajattelemasta, ettei mun pitäisi ajatella sitä aivan koko aikaa. Tuo poika tekee mut hulluksi. Se kertoo odottelevansa mua jollain rannalla. Ei sen rannan, jolla viimeksi oltiin. Tämä on jossain kauempana. No samapa tuo. Päivän urheilutuokio.

Saavun rantaan. Tai oikeastaan parkkipaikalle, josta lähtee kivikkoinen ja jyrkkä hiekkatie itse rantaan. Toivottavasti nyt olen oikeassa paikassa. Lähden kävelemään tietä pitkin. En tiedä onko Joel mua odotellut jo kauankin, mutta mun on varmasti paras hinata perseeni paikalle.

Pian mun silmiin osuu pieniä valopisteitä aivan lähellä maata. Valo on peräisin kynttilöistä. Niitä on aseteltu kauniisti hiekalle rinkiin, jonka keskellä Joel seisoo. Kimpullinen valkoisia ruusuja kädessään.

Astellessani lähemmäs mä huomaan hiekkaan kirjoitetun tekstin "oon pahoillani kaikesta, saisinko uuden mahiksen?". Mun sydän on sulaa siihen paikkaan.
"no?" Joel kysyy ujosti mun vain tuijottaessa sitä yllättyneenä ja kädet suuni edessä. Tää alkaa näyttää kyllä kohta enemmän kosinnalta kuin anteeksipyynnöltä. Mitään sanomatta otan muutaman askeleen lähemmäksi Joelia ja kurottaudun painamaan huuleni sen omille enempää selittelemättä. Tuo poika tekee mut hulluksi.

"se tais olla kyllä"

—
sanat 573

tais joel saada viimein anteeksi🤌🏻

tää on ollu tähän asti varmaan yks kivoimmista luvuista kirjottaa <3