Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 38 - kauneusunilla

•J o o n a s•

Mua jostain syystä vaivaa Joelin sanat. Se ei halua, että mä oon kotona samaan aikaan kuin sen vanhemmatkin on. Enhän mä ole edes tavannut niitä kertaakaan. Joel on jutellut mun äidin kanssa ja musta se on oikeastaan kivakin juttu. Kyllä mä ihan mielelläni voisin Joelin vanhemmat tavata.

Oon aikeissani laittaa Joelille viestiä, että olisiko se jo herännyt kauneusuniltaan. Ihan kuin se edes sellaisia tarvitsisi. Eksyn ensin katsomaan uusia somepäivityksiä, joista mulle käykin ilmi, että Joel on ollut illalla vielä ajamassa jonkun ystävänsä kanssa. Varmaan joku siitä sen kaveriporukasta. Heittikö se mut ulos niiden takia ja käytti porukoitaan tekosyynä? Ei se nyt niin voi olla. En haluaisi uskoa Joelin tekevän sellaista.

Osoittaakseni mieltä mä en sitten laita Joelille viestiä ollenkaan. Se saa tehdä sen ihan itse, jos sillä vaikka jotain asiaa sattuisi olemaan.

Tunnit kuluvat ja kuluvat ilman mitään yhteyttä Joeliin. Juuri, kun mä oon antamassa periksi ja lähettämässä sille viestiä niin mun puhelin soi. Ja soittajana on kukapa muukaan kuin Joel itse. Siinä paha missä mainitaan.

"moi. sori ku en oo ilmottanu itestäni mitää. oon nukkunu koko päivän" se selittää.
"mm ei se haittaa. mitä sä sit koko yön teit jos nyt vasta nukuit?" kysyn.
"oltiin Danielin kans ajamassa" se vastaa avaamatta asiaa sen kummemmin. Ja se jos jokin häiritsee mua.
"sen kans sä voit olla mutta et mun kans?" totean kysyvänä. Se huokaisee raskaasti ja pysyy hiljaa hetken.

"Joonas, mä lupaan tää ei nyt liity suhun. mulla on kotona... mm no juttuja menossa, enkä mä halua puhua niistä" Joel mutisee
"kysyn nyt ihan suoraan, onko sulla kaikki hyvin?" kysyn hieman huolestuneena.
"no joo on kai. tää ei liity suhun mitenkää nii ei tarvi sitä miettiä. meillä on kaikki hyvin" se selittää ja loppuun naurahtaa kuivasti.
"mmh okei" vastaan epäuskoisena. Musta tosissaan tuntuu siltä, että Joel ei kerro mulle ihan kaikkea.

Annan asian kuitenkin olla. Eiköhän Joel kerro sitten, jos jokin on huonosti tai jahka on valmis ja halukas puhumaan, mikä sitten mieltä painaakaan. En mä sitä missään nimessä haluisi pakottaakaan puhumaan, vaikka mä toivoisinkin, että se kertoisi mulle huolistaan.

Me jäädään kiinni puhelimeen Joelin kanssa ja jutellaan kaikesta mistä keksitäänkin. Sille on jotenkin todella helppo jutella. Ei sen enempää tarvitse miettiä mitä ja miten asiani sanon tai miten se siihen saattaisi reagoida.

"onko sulla tänää mitää?" Joel kysyy yhtäkkiä.
"ei pitäis olla" vastaan. Niinpä niin, ei pitäisi, mutta joskus äiti on keksinyt aivan yllättäen jotakin meidän kolmen päänmenoksi ja siitä ei sitten jousteta.
"voisinko mä tulla sinne? en kato saa unta muuten. ja sehän ei sovi et ei nuku ollenkaan" se selittää viekkaasti. Voin vaikka vannoa, että sen kasvoilla on tällä hetkellä paljon puhuva virnistys. Ja äärimmäisen upea sellainen.
"tuu vaa. eiköhän äitiki suostu" vastaan. Yleensä mä kilttinä kysyn äitiltä, jos pyydän jonkun tänne. Tai varsinkin jos jää yöksi. Aina sekin kyllä myöntyy näihin mun ideoihin.

Kipitän alakertaan lopetettuani puhelun Joelin kanssa. Äiti katsoo olohuoneessa telkkaria, joten suuntaan sen seuraksi sohvalle.
"Joel tulee muuten yöksi" huikkaan ja istahdan äidin viereen sohvalle.
"ahaa" se mutisee ja kääntää sitten katseensa kohti mua mietteliään näköisenä. "tiiätkö Joonas... mä toivon että sä et ajattele että mä odottaisin sun olevan jotain... tiettyä"
"mitä toi tarkotti?" kysyn hämmentyneenä.
"no tiedäthän... ei sulla tarvi olla esimerkiksi tyttöystävää. mä rakastan sua just sellasena ku mitä sä haluat olla" äiti selittää viitaten oletettavasti Joeliin. Mä meinaan herkistyä, joten nyökkään ja nojaan pääni sen olkapäähän hymyillen.

—
sanat 564

ensimmäisenä pahottelut tästä mun katoamisesta🥲 mun jaksaminen on ollu vähän vaakalaudalla nii kirjottaminen on sit jääny mut yritän vähintää kerran viikkoon saada tätäki eteenpäin🤌🏻