Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 1 - uusi alku

•J o o n a s•

Vanhempien ero on syvältä. Ihan tosi. Kesken lukuvuotta muuttaminen ei kuulosta hyvältä, mutta en missään nimessä aio jäädä isäni kanssa asumaan. Suoraan sanottuna, on sekin yksi ihmisroska. Maailman paras isä -palkintoa jaettaessa, se jäisi aina ilman. Äiti päätti sitten muuttaa Ouluun, jonne me kolme - mä, mun pikkusisko Jade ja äiti - olemme juuri matkalla.

Tuijotan ikkunasta ohikiitäviä maisemia haikeana. Kaikki vanhat kaverit jäävät taakse. Mitä jos se uusi koulu on ihan kauhee? Ja ne ihmiset vielä kauheempia? Mitä jos en tutustu kehenkään? Ja jään aivan yksin. Mitä mä sit teen? Okei nyt Joonas rauhotut, se menee varmasti ihan hyvin. Ehkä...
"mitäpä Joonas mietit?" äiti kysyy ja vilkaisee mua peruutuspeilistä.
"en mitää" vastaan hiljaa ja suuntaan katseeni jälkeen ulos auton ikkunasta, kunnes silmäni alkavat lipsua kiinni.

Automatkan viimeiset muutama tunti meniki sitte päikkäreiden merkeissä. Noustessani autosta tuntuu kuin jalat olisivat keitettyä spagettia eikä se ole paras yhdistelmä tämän maaliskuun liukkaan kelin kanssa.

Alamme äidin ja Jaden kanssa kantaa laukkuja ja laatikoita autosta sisälle. Sentään muutamme, ainakin ulkoa päin katsottuna, hienoin omakotitaloon eikä johonkin vuokrakämppään. Ties mitä narkkareita silloin saisi naapureiksi...

Kävelen pihan poikki ja aukinaisesta ulko-ovesta sisälle. Haahuilen ympäri kämppää. Tänne on näköjään osa kalusteista saatu paikoilleen kiitos muuttomiesten. Kolmestaan tässä koko muuttohärdellissä menisi ikuisuus.

Kun vihdoinkin viimeiset laatikot on saatu muuttomiehiltä ja äifin autosta, alan etsiä niitä, jotka on mun nimellä varustettuja. Ne kuuluvat siis huoneeseeni. Raahaan jokaisen laatikon yksitellen yläkertaan. Jaden huone on käytävän toisella puolella vastapäätä omaani.

Istun lattialla olevalle patjalle. Saan uuden sängyn ensi viikolla vasta niin saan nukkua seuraavat muutaman yön patjalla. Mitähän helvettiä uuteen kouluun menemisestä oikeasti tulee? En oo mikään maailman sosiaalisin ihminen enkä osaa tutustua ihmisiin. En todellakaan haluais jäädä yksin mut en uskalla puhuu tuntemattomille. Nyt loppu yliajattelu! Ei nuo vaatteet itestään hyppää vaatekaappiin.

Murahdan ja nousen ylös lattialta. Avaan pahvilaatikoita ja tutkailen sisältöä miettien mihin ihmeeseen saan kaiken mahtumaan. Tässä huoneessa on selkeästi vähemmän säilytystilaa kuin vanhassa. Ehkä voisin viedä osan vaatteista myyntiin johonki kirpparille. Omistan nimittäin aivan liikaa vaatteita siihen nähden kuinka pientä osaa niistäki käytän oikeesti.

"pidetäänkös pikku tauko ja lähetään syömään?" äiti huikkaa käytävältä.
"joo. näin tossa lähellä ku tultiin nii jonku pizzerian. mennää sinne" Jade selittää. "tuu jo Joonas. oot hidas ku etana" se vikisee nojaillen huoneeni oven karmiin malttamattomana.
"joo joo oo jo hiljaa" tokaisen ja tökkään Jadea kylkeen kävellessäni ohi. Sisarusrakkautta vai miten sitä sanotaan. Pieni juoksukisa mun ja Jaden välillä yläkerrasta ovelle ja siitä ulos ja auton etupenkille päättyi kenenkäs muunkaan kuin mun voittoon. Minä, Joonas Porko, 15 vee, alan juoksukisaan 13 vee pikkusiskoni kanssa.

Pizzeriassa on juuri samaan aikaan meidän kanssa joku äänekäs jätkäporukka. Ne kaikki näyttää hulttioilta ja mua varmasti vanhemmilta. Yks niistä vilkasee mua ja virnistää, kun me kävellään pöytään.

•J o e l•

Ollaan kaveriporukalla pizzalla tällee perjantain kunniaksi. Ja pitihän sitä evästä saaha ennen ku mennään bileisiin. Katseeni jää kummasti kiinni vaaleatukkaiseen poikaan, joka kävelee sisään. Oon asunu tällä alueella koko ikäni niin tiedän suunnilleen jokaisen mun ikäsen täältä, mutta tuo blondi on uusi. Pienessä hiprakassa unohdun katsomaan sitä vähän pidemmäksi aikaa virne kasvoillani.
"eiks nii Joel?" Arttu tökkää mua käteen. "voi luoja ketä sä nyt fantasioit?" tuo jatkaa ja kaikki kolme jätkää ympärilläni räjähtävät nauruun.
"Susannaa" Daniel sanoo ja käännän - nyt hyvin murhaavan - katseeni sitä kohti. "mitäs mä sanoin?"
"lisää juotavaa se tarvii noihin naishuoliin" Viljami toteaa.
"mulla mitää naishuolia oo" naurahdan. Tavallaan tottahan se on et ei mitää huolia oo. Susannaa vaan kiinnostaa joka toinen päivä ja joka toinen päivä sit taas ei. Tänään sitä tuntu kiinnostavan kyllä, kun koulussa kovasti kyseli oonko tulossa bileisiin ja hihitteli aina ohi kävellessä. Katotaan vaa, huomenna mua ei oo ees olemassa.

•J o o n a s•

Kotiin selvitty. Pizzat on syöty ja jatkoin vaatteiden ripustelemista kaappiin. Nyt kello on lähemmäs puoli yksi, kun nostan viimeisen henkarin vaatekaapin rekkiin. Huokaisen helpotuksesta, vaikka ympärilläni on edelleen avaamattomia muutto- ja pahvilaatikoita odottamassa tyhjennystä. Raahaudun pesemään hampaat ja kääriydyn sänkyyni - eli kovalle patjalle lattialla - peiton alle ja suljen silmäni. Selkä ja niska kiittää aamulla tästä nukkumapaikasta.

—
sanat 669

ja näin saatiin tääkin kirja käyntiin🥰

oon suunnitellu ja myös kirjotellu tätä jo ihan hyvin👀 tää tulee sit eteneen aika hitaasti ainaki näin aluksi mutta olkaamme kärsivällisiä🙏🏼