Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 43 - pelko

•J o o n a s•

Mä oon pienessä päässäni mietinyt asioita. Wau miten syvällistä, mä tiedän. Mua ja Joelia tarkemmin sanottuna. Me ollaan oltu tosi läheisiä ja lähellä aika pitkään enkä mä voi enää sanoa, että oltaisiin vaan kavereita.

Toisaalta musta tuntuu, että juuri näin on hyvä, mutta en lähde kieltämään ajatusta siitä, että olisi ihana olla vain Joelin. Olematta itsekäs tai omimatta ketään niin kyllä mä haluaisin kutsua Joelia mun poikaystäväksi ja pitää sen kokonaan itselläni. Ei kontrolloivasti, mutta silti.

Tällä ajatuksenjuoksulla ei kauheasti ole merkitystä, jos en ota asiaa koskaan Joelin kanssa puheeksi. Mitä jos se tuleekin liian aikaisin? Mitä jos meidän välit muuttuukin jotenkin negatiivisella tavalla? Mitä jos Joel ei ajattelekaan samoin ja mä oonkin sille vaan jokin väliaikainen sutina, johon se sitten kyllästyy ja unohtaa mut? Tai jos mä en oo tarpeeksi hyvä sille ja se haluaa jotain parempaa.

Nopeasti ravistan mielestäni nuo epävarmat ajatukset pois ja päätän soittaa Joelille. Mun tekisi mieli nimittäin lähteä ulos ehkä vähän tyhjentämään mieltä. Ei yksin tietenkään. Ollaan jo jonkin matkaa syksyssä, joten lehdet ovat saaneet vihreän sijasta lämpimiä sävyjä pintaan.

Hetken neuvottelun jälkeen Joel suostuukin mun ehdotukseen. Sen mielestä ulkona on liian kylmä eikä se hienohelma halua mennä sinne paleltumaan tai reippailemaan. Peiton alla oli kuulemma kivempi oleskella. Onhan sekin kivaa, mutta raikas ulkoilma tekee hyvää.

Ei ole onneksi vielä kuitenkaan pimeää. Aurinko on kyllä kääntynyt jo hieman illan puolelle, mutta siitä huolimatta paistaa sen verran, että luo kultaista valoa kaikkialle. Lähden kävelemään Joelin kotia kohti, sillä musta hieman tuntuu, että se nousee sängystä vasta, kun mä revin sen sieltä ylös mukaani.

Pääsen Joelin ovelle, mutta poikaa ei näy pihassa valmiina pienelle ulkoilulle. Soitan ovikelloa ja kuulen vain huudon 'se on auki'. Hymähdän ja varovasti astun sisälle. Riisun mun ulkovaatteet ja kengät eteiseen. Katselen ympärilleni ja huomaan Joelin makaavan sohvalla pleikkarin ohjain kädessään.

Kipitän sohvan vierelle ja tuijotan sitä tuimalla ilmeellä. Sen katse pysyy kuitenkin tiukasti telkkarissa pyörivässä pelissä samalla, kun sen sormet naputtelevat ohjaimen painikkeita.
"no mentäiskö?" totean kysyvänä. Joel kääntää nyt katseensa muhun jokseenkin viekkaana ja laskee sitten ohjaimen pienelle pöydälle sohvan edessä. Sitten se nopeasti nappaa kiinni mun käsistä ja vetää mut syliinsä. Sen vahvat käsivarret kietoutuvat mun ympärille, joten mulla ei ole mitään mahdollisuuksia edes yrittää päästä tästä irti.

"Joellll" marisen sen rintaa vasten. Tässä on kyllä todella hyvä olla, mutta olisin mä silti halunnut ulos.
"Joonaaaass" se marisee takaisin.
"meiän piti mennä ulooooos" vastaan ja silitän sen poskea.
"mut eiks tässä ois kiva?" se kysyy yrittäen kuulostaa vakuuttavalta.
"ois aivan mainio kuule mut sä lupasit. mennää ulos ja tullaan sit takas sisälle ja vaikka peiton alle" selitän.
"no pakkohan mun on noin söpölle sanoa joo" se naurahtaa.

Me lähdetään Joelin kodilta jonkin matkaa tietä pitkin ja poiketaan sitten metsäpolulle. Mä kävelen edellä pitäen sen kädestä kuitenkin tiukasti kiinni. Se puristaa mun kättä kuin pelkäisi hävittävänsä mut silmistään. Toisaalta kyllähän metsään voi eksyä, mutta me eksyttäisiin nyt kyllä molemmat...

Puiden lomasta näkyy vielä pienen kävelymatkan päässä aukio, jolla on laavu sekä näköalatorni. Tai lintutorni. Joku puinen, korkea hökötys keskellä metsää. Lähden kävelemään sitä kohti, mutta yhtäkkiä Joel irrottaakin otteensa mun kädestä ja jää seisomaan paikoilleen.
"Joel?" kysyn ja käännyn sitä kohti. "pelkäätsä korkeita paikkoja?" Joel ei vastaa vaan suuntaa katseensa maahan ja sulloo kätensä syvälle taskuihin. Se astelee laavun penkille istumaan pitäen katseensa yhä alhaalla.

"mä pidän susta kii enkä missään nimessä päästä sua putoomaan. ja jos tuntuu pahalta nii tullaa alas" yritän suostutella tuota. Voisinhan mä mennä yksinkin, mutta Joel tänne asti mun perässä raahautui, joten en haluaisi sitä jättää tähän yksin.
"jos me pudotaan tai mä oksennan nii se on sit sun vika" se sanoo vakavana varovaisen hymyn kera ja nousee jaloilleen.
"sovitaan sit niin"

—
sanat 613

oon ollu nyt lauantaista asti joka päivä suunnilleen aamusta iltaan menossa niin en oo oikein ehtinyt kirjotella😅 nyt on kuitenki tiedossa vähemmän töitä niin saan keskittyy tähän paremmin🤌🏻

ja pakko hehkuttaa mut ostin lauantaina auton ja tänään suoritin viimeset amiksen näytöt joista tuliki oikein hyvät arvosanat🥳