Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 45 - rakas

•J o e l•

Lokakuu. Ja mun synttärit. Se tietää juhlimista. Meillä on poikien kanssa ollut tapana järjestää toisillemme synttäreitä tai jotakin menoa ja meininkiä. Mulla ei muuten ole hajuakaan milloin Joonaksella on synttärit. Siitä ei ole tullut puhetta koskaan. Joko sillä on ollut jo tai on mun jälkeen. En usko, että se jättäisi tuota kokonaan kertomatta.

Joonaksen kanssa me ollaan "virallisesti" oltu pari viikkoa yhdessä. Meille se on virallisesti, mutta mun tietääkseni se ei oo kertonut Ollille, Tommille tai edes Nikolle. Ei sillä, en mäkään ole tästä hiiskunut kenellekään. Danielhan kyllä tietää jotakin musta ja Joonaksesta, mutta ei me hetkeen olla puhuttu.

Samassa mun puhelin soikin. Nappaan sen vierestäni pöydältä ja huomaan soittajan olevan kukapa muukaan kuin Daniel.
"moro, pitkästä aikaa" vastaan painettuani vihreää.
"pitkästä aikaa indeed. kuule nopee kyssäri, haluutko juhlia viimestä päivää vai pienemmällä porukalla?" Daniel aloittaa.
"mä tiiätkö just mietin et valmistaudunko teiän kemuihin vai pistänkö ite vaan bileet pystyyn" naurahdan. "kato himmaillaan tänä vuonna vähän ja ens vuonna sit täysikäsyyden kunniaks nii juhlitaa viimestä päivää"
"selvä homma"

"sä et sit järjestä itelles mitää henkilökohtasii bisneksii sen sun poikaystäväs kans okei?" se sanoo. Mun sydän hyppää kurkkuun. Mistä se tiesi sanoa poikaystävä vai oliko se vaan vitsi?
"täh miten nii?" kysyn ja yskäisen varovasti.
"se on sun poikaystävä!? toi äänensävy kertoo kaiken" se huudahtaa. "kerro kaikki"

Niinpä mä sitten päädyn selittämään tiivistetysti kaikkea tapahtunutta ja pakotan tuon vielä lupamaan pitämään suunsa supussa aiheesta. Rehellisesti sanottuna en tiedä miten Viljami ja Arttu tähän suhtautuisivat enkä ole varma haluanko tietää. Ihan vielä ainakaan.

"ei mut hei onnee. tyyppi saa mimmejä JA jätkiä sillon ku haluu" Daniel tokaisee viekkaana.
"no just joo. mut nähää varmaa viimestää sit ens viikon viikonloppuna?" sanon.
"nähää nähää. nyt ei tarvi muuten olla varovainen lasten varalta" se sanoo nopeasti ja lopettaa puhelun jättäen mut myötähäpeilemään tuolle kommentille.

Porukat on jossain illanistujaisissa, joten niitä on turha odottaa kotiin seuraavaan vähintään 24 tuntiin. Ottaen huomioon kuinka "rauhallisesti" ne viime viikolla otti, niin nyt on luvassa kaksi kertaa pahempaa menoa. Luojan kiitos ne ei ole kotona. Ennen mä tässä tilanteessa olisin itse viettänyt omat köyhät illanistujaiset kiskoen halvinta ja paskinta viinaa mitä markkinoilta köyhän opiskelijan budjetilla saa, mutta nyt mä haluaisin vaan käyttää tän ajan Joonaksen kanssa. Siispä mä laitan sille viestiä ja kysyn haluaisiko se tulla tänne, johon pikaisesti saankin myöntävän vastauksen ja että nähdään parin tunnin kuluttua.

Nousen istumaan sängyllä ja silmäilen ympäri mun huonetta. Ja lattiaa, josta ei oikeastaan näy paljoa mitään, sillä se on täynnä vaatteita. Joonaksella tuskin kiinnostaan mun huoneen siisteys, mutta päätän silti siivota hieman.

Pari tuntia kuluukin yllättävän nopeasti kuullessani askeleet etuterassilla ja varovaisen koputuksen ulko-ovella. Hipsin eteiseen ja oven avattuani kohtaan pyöräilystä hieman hengästyneen, mutta hymyilevän Joonaksen.
"tää on jo melkein harvinaista että me ollaan joskus täälä" se naurahtaa astuessaan sisälle. Se jättää kenkänsä siististi seinän viereen ja ripustaa takkinsa naulakkoon. Ei antanut mulle aikaa leikkiä herrasmiestä, että olisin voinut ottaa sen takin.

—

•J o o n a s•

"kato laita sun sormi tohon... ja toi tohon... ja toi... joo. nyt kuuntele" Joel kuiskuttaa mun korvaan ja soittaa kynnellään kertaalleen kitaran kieliä. Se yrittää opettaa mulle jotakin perkeleen vaikeita sointuja, joihin mun sormet eivät meinaa taipua.
"ärsyttää ku en osaa" murahdan ja nojaan Joelia vasten. Istun sen jalkojen välissä kitara sylissäni. Joelin on siitä helppo soittaa mun kanssa. "se mun kitaraki on ihan huono"
"älä selitä" se naurahtaa ja kietoo kätensä mun ympärille haudaten kasvonsa mun niskaan. "hyvin sä rakas osaat"

Mun korvaan särähtää sen sanat. Rakas.
"mitä sä sanoit?" kysyn ja hihitän kuin mikäkin korviaan myöten ihastunut teinityttö.
"ääh en mitää..." se mumisee epäröivänä.
"rakas..." toistan ja käännyn katsomaan Joelia silmiin. Se näyttää yhtäkkiä aavistuksen epävarmalta, vaikka yleensä sen olemus huokuu itsevarmuutta ihan kenen tahansa seurassa. Väläytän hymyn ja saan myös sen hymyilemään ujosti. Painan mun huulet sen omille hellästi.
"rakas" kuiskaan uudelleen irrottauduttuamme.
"rakas" se henkäsiee vastaukseksi ja nojaa otsansa mun otsaa vasten.

—
sanat 647

mulla oli tähän aivan eri idea mut meni nyt sit vähän söpöilyksi🙃