Diamond in the darkness - Joel x Joonas

osa 26 - kitara

•J o e l•

"mitä sä teet sit ku on päättärit?" kysyn maatessani pää Joelin sylissä.
"riippuu susta" se vastaa ympäripyöreästi. "yleensä ollaan oltu vaa ulkona jossain rannalla tai jossain ja sitä mä suunnittelin mut jos et haluu sellaseen nii voin tehä sun kans jotain muutaki"
"onks se sellanen isompi juttu vai vaan sun kavereitten kans?" kysyn. En tiedä kumpi olisi huonompi vaihtoehto.
"isompi. oota kato" se sanoo ja alkaa kaivaa puhelintaan näyttääkseen jotain. No ilmeisesti tuo on joku suunniteltu juttu. Siinä samaisessa rannassa, jossa me viime viikolla käytiin kahdestaan uimassa.
"kysyn Nikoa ja Ollia mukaa. mut haluun olla myös sun kans" vastaan, vaikka mikä tahansa tuollainen isompi "tapahtuma" saa mut hermostumaan, jos tuota nyt edes tapahtumaksi voi kutsua. Varmasti siellä on muidenkin koulujen ysejä vähän juhlimassa.

Nousen sängystä ja kävelen Joelin huoneen poikki hakemaan sen kitaran. Nappaan sen käteeni ja palaan sängylle istumaan. Mä en kauheasti osaa soittaa saatika laulaa, mutta siitä huolimatta kokeilen paria sointua. Joel katsoo odottavana vuorotellen mua ja mun sylissä lepäävää kitaraa. Se hymyilee varovasti, kuin yrittäen rohkaista mua, kun meidän katseet kohtaa hetkeksi.

Aloitan soittamaan kappaletta, jonka Joel selkeästi tunnistaa heti alkaessaan hyräillä sitä. Jestas, sillä on upea ääni. Mokaan ja tuhahdan sen perään. Ja mokaan uudelleen pari kertaa lisää.
"mäki voin soittaa" Joel toteaa varovasti ja hymyilee mun mokailuille.
"jos se onnistuis paremmin" vastaan ja ojennan kitaran sille. Se alkaa soittaa samaa kappaletta ja parin yskäisyn päätteeksi alkaa myös laulaa. We are so young...

Kuuntelen haltioituneena Joelin soittoa ja laulua. En edes tiennyt sen osaavan noin hyvin, sillä en ollut koskaan kuullut sen soittavan mitään. Would you die tonight for love? Baby, join me in death...

Uskaltaudun laulamaan varovasti mukana, mutta tuskin Joel mun ääntä kuulisi. Se laulaa itse niin hyvin, että ei mun kannata sitä mennä pilaamaan, vaikka rakastankin tätä kappaletta. Saan kuitenkin leveän hymyn Joelilta. Hups, taisi se sittenkin kuulla. So before life tears us apart, let death bless me with you...

Joel antaa viimeistenkin sointujen soida kauniisti loppuun ja avaa sitten silmänsä. Mä en oo muuta tehnytkään kuin tuijottanut sitä typeränä hymyillen.
"mä en tienny et sä osaat soittaa ja laulaa noin hyvin" sanon ja näköjään saan punan nousemaan Joelin poskille.
"äääh... kiitti" se sopertaa vähän ujostellen ja laskee kitaran lattialle
"oisin halunnu et soitat vielä" sanon suu mutrulla.
"ei kaikkea kerralla. säästetään kato myöhemmällekki" se vastaa virnuillen.

"ootsä kauanki soittanu?" kysyn maatessani jälleen Joelin sylissä.
"joskus yläasteella alotin nii muutaman vuoden. en oo hetkeen soitellu oikein mitään sillee kunnolla" se selittää.
"saisit soitella enemmänki. oot taitava" vastaan ja silitän sen käsivartta, joka on kietoutuneena mun ympärille.
"no emmä nyt ihan niinkään sanois" se sanoo nöyränä.
"no mä ainaki sanon" vastaan. Ihan mielelläni mä sen ääntä kuuntelisin useamminkin. Ja pidempään kuin vain yhden kappaleen verran.

—
sanat 455

kiitos yli 2k lukukerroista😚

tiiättekö sen ku on monta päivää ihan paska fiilis ja sit asiat selviää ja on pitkästä aikaa sellanen olo et kaikki on ihan hyvin?🤌🏻

en oo nyt moneen päivään saanu kirjoteltua ku on menny vähän heikommin mut eiköhän tää tästä kohta ala sujumaan😀