Voiko sirpaleista syntyä rakkautta? (Oleksi) TAUOLLA

Part 36 "sä siis tahdot eron?"

868 words

Olli

Istun jälleen aleksin vieressä, joelin vierashuoneen sängyllä.
Olen paska poikaystävä.
Tuntuu että kaikki oli paljon paremmin silloin, kun me vain säädimme. Ensimmäinen päivä suhteessa aleksin kanssa oli juuri sitä mitä oletin, mutta sitten asiat ovat menneet huonompaan suuntaan. Jopa siihen pisteeseen, että löin aleksia...

Päätän vihdoin katkaista ikuisuuden kestäneen hiljaisuuden sanomalla. "Anteeks oikeesti ei mun ois ikinä pitäny lyödä sua."
Aleksi vastaa hiljaisesti "ei se haittaa..."
"no tottakai haittaa!" Vastaan yrittäen selventää aleksille, että olen oikeasti pahoillani.
"Tuntuu et kaikki oli paremmin ennen ku alettii seurustelee..." aleksi sanoo hiljentäen loppua kohti, niin etten melkeen edes kuule sitä. Tarkoittiko aleksi, että hän tahtoisi eron. Mutta totta puhuen olen miettinyt samaa, viimeiset pari tuntia.
"oon miettiny samaa..." vastaan. Tämän jälkeen tulee jälleen hiljaisuus.

"pitäiskö meidän yrittää palaa entiseen?" Aleksi sanoo herätellen keskustelua uudelleen.

"mmmh tarkotaks et meidän pitäis erota..." vastaan ehkä hieman surullisena, vaikka osasin kyllä olettaa tämän tapahtuvan... vaikka kuinka pahalta se tuntuu sanoa, ehkä toivoinkin tämän tapahtuvan. En sen takia etten rakastaisi aleksia enää, vaan sen takia, että kaikki yleisesti ottaen oli paremmin ennen tätä.

"Olli en tarkottanu sitä noin.." aleksi sanoo yrittäen perua sanojaan.

"se taitaa olla ihan hyvä ratkaisu." Vastaan heti aleksin lauseen perään ehkä jopa keskeyttäen hänet.

"mi- mitä tarkotat tolla" aleksi sanoo kyyneleen vierähtäessä hänen poskelleen.

"jos palattais takas kavereiks." Sanon ehkä liiankin suoraan.

"Eli erotaan..." aleksi sanoo murtuneena.

"älä käytä sanaa ero..." sanon yrittäen keventää asiaa, mutta aleksi ei selkeästi ole tässä "kevennyksessä" mukana, sillä hän sanoo seuraavaksi.

"mut erotaan silti"

"nii... tai siis yritetäänkö vaan unohtaa nää pari päivää ja palattais takas siihe bromanceen vai mitä se nyt ikinä olikaan." vastaan hieman surullisena. Osaan kyllä jo arvata ettei meidän välimme välttämättä ikinä tulisi olemaan samat.

"Sä siis tahdot eron." Aleksi sanoo. Hänestä huomaa miten hän pidättelee kyyneleitä. Hänen kasvot ovat tunteettoman näköiset.

"en mä sitä tahdo, mut..." aloitan lausetta, mutta en sano sitä loppuun

"Mut mitä." Aleksi sanoo edelleen tunteettomana. Taisin oikeasti rikkoa hänet...

"Mut... se taitaa olla parempi vaihtoehto..."

"Mmm niih" aleksi vastaa. Vaikka hän kovin yrittää peittää sen, näen ettei hän oikeasti tätä haluaisi. En tietenkään minkään, mutta tiedostan tämän olevan parempi vaihtoehto.

"Mennääks takas tonne" vaihdan puheen aihetta nyökäten ovea kohti.

"mm joo"

—

Niko

Olli kävelee olohuoneeseen aleksi perässään. Me muut istumme sohvalla. Olimme odottaneet, että nuo tulevat takaisin.

Aleksi pitää katseensa visusti maassa. Ei vissiin hirveämmin hymyilytä...
"No kertokaa ny meillekki" joonas sanoo kärsimättömänä.
"kertoo mitä" olli vastaa, vaikka uskon hänen oikeasti tietävän mistä joonas puhui.

Viereeni istunut aleksi ei vaikuta siltä, että olisi puhe tuulella.
"No seurusteletteko te vielä" joonas selventää. Tästä seuraa muutaman sekunnin hiljaisuus. Olli istuu joonaksen viereen sohvalle täysin toiselle puolelle kuin aleksi.
Istuuduttuaan olli vastaa joonaksen kysymykseen. "sovittiin et palataan entiseen"
"Eli erositte vai " joonas sanoo ehkä hieman ajattelemattomasti.
Kuulen pientä nyyhkytystä vierestäni...
"No siis joo" olli vastaa hänelle.

"Mu-mun pitäis varmaa lähtee kotiin" aleksi sanoo noustessaan ylös sohvalta.
"Ooks iha varma" kysyn hieman kyseenalaistaen hänen aikeensa. Pelkään hänen tekevän itselleen jotain peruuttamatonta... ollin katse näyttää samalta...
"Joo oon mä" hän vastaa. Aleksihan ei ole kertaakaan nostanut katsettaan lattiasta sen jälkeen kun hän ja olli poistuivat vierashuoneesta...
"Pärjääks varmasti?" Varmistan vielä kerran.
"joo pä- pärjään" aleksi vastaa. Tämä ei kyllä vakuuta minua...
"mitä jos mäki lähtisin. Tuu vaikka mun luo täks yöks" sanon aleksille. Saan ollilta kiittävän katseen.
"Eiku mä taidan mennä himaan" aleksi vastaa ilmeisesti koittaen välttää luokseni tulemista. Minulle olisi aivan sama kenen luokse hän menisi, mutta siitä olin varma etten häntä päästäisi yksin kotiinsa.
"eiku tuu ny vaa mun luo. Mul olis pari juttuu mist haluisin puhuu" sanon hänelle yrittäen suostutella häntä tulemaan luokseni.
"Mmm no kai mä voin tulla." Aleksi vastaa onneksi suostuen.

—

Kävelemme Aleksin kanssa taloani kohti. Onneksi hän suostui tulemaan luokseni sillä en olisi nukkunut silmäystäkään jos aleksi olisi ollut tulevan yön yksin.

"Otaks jotain iltapalaa?" kysyn aleksilta sisään päästyämme.
"ei oo oikeen nälkä" aleksi vastaa. Luulin hänellä menevän jo paremmin...
"ota jotain pientä kuitenki. Pitää sun jotain syödä. Voin pilkkoo vaikka omenan." vastaan Aleksille.
"Mmm"

—

Syömme iltapalaa pöydän ääressä. Olemme onneksi kahdestaan kotonani sillä jos vanhempani olisivat täällä, he olisivat kyselleet aivan liikaa...
Aleksin syöminen näyttää vaivalloiselta... olen ylpeä että hän syö edes jotain.
Olin saanut syötyä leipäni ja nyt täytän tiskikonetta. Aleksi taistelee vielä omenan kanssa, mutta hän on saanut syötyä siitä jo hyvin.
Olen oikeasti ylpeä hänestä sillä tiedän kuinka hankalaa se on hänelle ollut... Olenhan minä nähnyt hänet todella pahassa kunnossakin. Aleksista näkee päällepäin pienen muutoksen paremman suuntaan. Tai sitten se muutos on vain omat vaatteet sairaalavaatteiden sijasta sekä nenä ilman letkua...
Vaikka aleksi näyttää hieman terveemmältä päällepäin, huomaa silti sen ettei hänen mielensä ole vielä parantunut... tämä ruokailu kertoi sen minulle...

***

Tän tekemiseen meni jostain syystä puolikuisuus joten toivottavasti tää oli sen arvoinen. Ja vielä pienenä muistutuksena. SÄ OOT TÄYDELLINEN. Sun ei tarvii laihtua tai näyttää muiden silmissä paremmalta. Sun ei tarvii tehä mitään sun ulkonäkös eteen muiden takia. Toivon et ymmärrät että sunkin pitää syödä pysyäkses hengissä! Tiiän omasta kokemuksesta, että se on välillä helvetin vaikeeta, mutta niin se asia on, ihmisen täytyy syödä pysyäkseen hengissä. Sulla on sun ympärillä hirvee määrä ihmisiä jotka rakastaa ja oikeesti välittää susta! Mä oon yks niistä. Sun aika ei oo viel lähtee eikä sun tarvii laihtua yhtään!!! <3
868 words