Voiko sirpaleista syntyä rakkautta? (Oleksi) TAUOLLA

Part 24 nenämahaletku

Aleksi

Olen huoneessa. Sairaalassa. Olen maannut tässä sairaala sängyssä laittoman pitkään ilman että täällä on tapahtunut mitään. Huoneessa on neljä sänkyä joista olen ikkunan puolimmaisessa eli kauimainen ovesta katsottuna. Muissa kolmessa sängyssä ei ole ketään ja hyvä niin. Huone on himmeästi valaistettu. Ikkunasta aukeaa ankea näky. Sairaala parkkipaikka. Olen kai neljännessä kerroksesta. Ulkona ei näy paljoakaan vihreää. Lähinnä harmaata. Synkkää.
Oveen koputetaan. Sen avaa joku nainen. Hänellä ei ole hoitajan vaatteita tai lääkärin takki. Hän on siviili vaatteissa. T paita, jotkut housut ja neuletakki. "Moikka aleksi!" Hän tervehtii minua kävellen sänkyäni kohti. En vastaa hänelle. "Mä olen Emmi korhonen. Sairaala psygologi" tuo esittäytyy. Voi ny vittu. En mä tarvii ketään kertomaan mulle miten elää oikein tai hyvin. En vastannut hänelle mitään vaan siirsin katseeni seinään. Tuo emmi siirsi tuolin sänkyni  viereen ja otti kynän sekä kirjoitusalustan valmiiksi. "Kertoisitko ensin sinun koko nimesi" tuo aloitti. En vastannut. Näkeehän se sen itsekkin noista papereista. "Mä oon vähän kuullu et sulla on ongelmia syömisen kanssa. Haluisitko itse kertoa tästä lisää" en vastannut. "Mites sulla menee kotona" tuo jatkaa yrittämistä. Alkaa pikkuhiljaa vituttamaan tuon naisen ääni, katse, puhe tapa, olemus sekä jopa hänen läsnä olo. "Ootkos miettinyt jos ois järkevää asua jossain muualla kuin kotona. Edes hetken aikaa" nyt riitti. Onko tuo tosissaan. Yrittääkö hän laittaa minut jonnekki vitun laitokseen. "Mulla on kuule aivan helvetin hyvä olla kotona" totean vittuilevasti. "Sinun silmäkulmasi näyttää eriltä" emmi jatkaa rauhallisesti. "Se ei liity tähän" Vastaan lyhyesti "vaan mihin?" Mitä vittua se tuon persettä kutittaa jos minulla on musta silmä. "Vittuakos se sulle kuuluu" "no ei välttämättä kuulu mutta olisin kiinnostunut tietämään" vittu tää muija käy hermoille. "No kiinnostuit turhaan sillä en oo puhumas sulle" jatkan piikittelevää puhettani. "Siinä tapauksessa sä varmaan meet mielelläs nuorten psykiatrisen osaston psykiatreille puhumaan" mitä vittua tohon ny pitäis vastata. Me molemmat tiedetään ettei sitä oo mahdollista sivuuttaa. Se ois pakostikkin edessä. En vastannut hänelle mitään. "Selvä. Mä meen tästä ilmottamaan sinne osastolle että täältä on tulossa yksi poika." Tuo sanoo selkeästi koittaen saada minut vielä puhumaan hänelle mutta sitä en ole tekemässä. Tuo nainen poistuu huoneesta ja ilmeisesti meni puhumaan lääkärilleni jussille sillä hetken päästä hän tulee huoneeseeni. "Mä vähän kuulin että sä et ollut kovin innokas puhumaan emmin kanssa" olimme puhuneet tämän lääkärin kanssa jo heti kun tulin tänne joten tokaisin hänelle rennosti. "Sen ämmän naama alko vituttaa mua jo ennen ku se sano sanaakaan." "Selvä se. Ei kaikkien kanssa tarvitse tulla toimeen eikä kaikkien kanssa kemiat kohtaa millään tasolla." Tämä jussi taitaa olla ihan kiva. Tämä tarkistaa jotain asioitani hetken ajan ja lopuksi ennen kuin lähtee hän tokaisee. "Hoitaja tuo kohta päivä ruoan tänne" Ovi menee kiinni. Voi vittu. Taas pitää syödä. Juurihan söin siellä joelin luona... ainakin vähän. Tuntuu kuin kokoajan pitäisi syödä. Oveen koputetaan ja oven avaa hoitaja joka työntää jonkin laista ruoka kärryä. Hän vetää vierestäni pienen pöydän eteeni ja laittaa siihen ruokaa. Kaksi leipää, voita, juustoa ja kinkkua. Omena, vettä sekä iso kulhollinen kanakeittoa. Lisäksi tarjottimella oli kurkkua ja tomaattia. Ruokaa oli aivan saatanasti. Hoitaja lähti pois toivottaen hyvää ruokahalua. Vitut mistää halusta tätä ruokamäärää kohtaan. Nostin roskiksen vierstäni maasta ja heitin ensin kaksi leipää leikkeleineen ja lopuksi vielä koko lautasellisen kanakeittoa. Kurkut, tomaatit ja veden voisin syödä/juoda mutta omenasta en tiedä. Päädyin lopputulokseen että heitän omenan pois.

Hetken päästä hoitaja tuli hakemaan tarjottimen pois. Hän ei onneksi edes vilkaissut roskista eli en jäänyt kiinni ainakaan vielä. Ei kuitenkaan mennyt kauaa kun jussi astui huoneeseen. "No miten ruokailu meni. Kuka hoitaja sun kanssa täällä söi" jussi kysyy "häh miten niin kuka söi täällä" Kysyin ihmeissäni jussilta. "Sä siis söit täällä yksin?" Jussi kysyy hieman ihmeissään. "No joo" jussi sanoo
"odotatko ihan pienen hetken" jonka jälkeen poistuu huoneesta. Hän oli poissa ehkä viisi minuuttia kunnes tuli takaisin. "Hoitajan mukaan olit syönyt kaiken. Pitääkö tämä paikkansa?" Hän kysyy ihmeissään. "Joo" vastaan mutta luulen ettei hän usko täysin sillä todellisuudessahan minä söin vain kurkut ja tomaatit. Jussi katsoo minua pitkään kunnes alkaa katsella ympärille. Hänen katseensa pysähtyy sängyn viereiseen roskikseen. Hän nostaa sen ylös. "Mitä sä oikeesti söit siitä ruoasta." Hän sanoo vakavana.
"Kyl mä oikeesti söin yllättävän paljon" sanon omasta mielestäni sujuvasti valehdellen. Tämä ei kuitenkaan näytä menevän läpi jussille sillä hän poistuu jälleen huoneesta. Hetken päästä tuo palaa takaisin mukanaan uusi tarjotillinen ruokaa. Voi vittu saatana. Ei sitä ruokaa voida koko ajan tuputtaa. Söin ihan tarpeeksi niitä kurkun ja tomaatin palasia että tästä ruoasta en syö palaakaan tai oksennan sen ulos. Jussi laittaa kaikki valmiiksi ruokailua varten mutta en koske siihen ei edes haarukkaan. "Syöt edes vähän" "en voi viedä tätä pois ellet syö siitä edes jotain" "sun keho tarvii ruokaa just nyt" Jussi yrittää saada minua syömään mutta olen kuin en kuulisikaan ja tuijotan vain seinää. Vihdoin hän taitaa luovuttaa ja lähtee tarjotin mukanaan huoneesta. Minulla on voittaja fiilis. Sillä en joutunut syömään. Jess. Iloni kuitenkin pilataan sillä jussi astuu takaisin huoneeseen mukanaan... nenämahaletku. Vittu. Tollasta et muhun laita se on varma. Jussi kertoo laittavansa minulle tuon paskaisen kapistuksen sillä en suostu syömään ja että kehoni on liian huonossa kunnossa selvitäkseen enää kauaa ilman ravintoa. Saan jonkun ihme raivokohtauksen. Alan heilumaan ja raivoamaan niin kauan että jussi joutui kutsumaan kaksi työkaveriaan auttamaan rauhoittamaan minut. He laittoivat minut pitkän vääntämisen jälkeen lepositeisiin. Kun en rauhoittunut niissäkään he laittoivat minuun rauhoittavia... ja sitten nenämahaletkun...

***

Nyt taas yllättävän pitkä luku. Muistakaa rakkaat syödä<3 jos nää asiat on ajankohtasii nii suosittelen palailemaan tän kirjan pariin sut ku on parempi olla mutta ihminen tarvitsee ruokaa joten syökää!!!
910 words