✓ Love Me Always ✓

Luku 17

Olimme katsomassa tiistai-iltana huoneessani Netflixiä, kun puhelimeni värähti viestin merkiksi.

"Hei Zac, annatko mun puhelimen?" Hän nappasi yöpöydältäni puhelimeni ja antoi sen minulle. Avasin nopeasti puhelimeni lukituksen.

Nathan:

Ootko jo päättänyt aiotko tulla sinne Danielin bileisiin perjantaina? :)

Olin kokonaan jo unohtanut maanantain ruokailussa Jackin mainitsemat bileet. Toisaalta viime bileeni eivät menneet kovin hyvin, toisaalta taas kaipasin vähän piristystä elämääni.

Alice:

Njaah... En oo vielä ihan varma, mun viime bileet ei menny ihan putkeen, oli vähän liikaa limaisia jätkiä mun makuun.

Nathan vastasi heti viestiini.

N: Tuu vaan, mä voin huolehtia susta nyt ;)

Totta, ehkä tämä kerta ei menisi niin huonosti.

A: Okei, you win :)

N: Jes, nähdään huomenna koulussa ;)

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Näin Jaxonin seisovan lokeroni vieressä jonkin pojan kanssa, jota en tuntenut. Kävelin lokerolleni ja otin sieltä kirjani.

Käännyin ympäri ja sain lähes sydänkohtauksen huomatessani Jaxonin tulleen taakseni. Hengitykseni alkoi tihenemään, kun Jaxon astui vieläkin lähemmäs. Hänen ihana tuoksunsa tunkeutui jokaiseen soluuni, ja mieleni olisi tehnyt vain painautua häneen kiinni ja suudella hänen huuliaan.

Hei Alice, mitä ihmettä sä taas mietit? En tajua, miksi Jaxonilla pitää olla tuollainen vaikutus minuun.

Jaxon ojensi kätensä ja siirsi hiussuortuvan korvani taakse. Kasvomme olivat lähes kiinni toisissaan, ja pystyin tuntemaan hänen hengityksensä. Jaxon siirsi huulensa korvani viereen ja kuiskasi: "Pikkuinen, näytät söpöltä tänään"

Siinä samassa jokainen ihokarvani nousi pystyyn ja jähmetyin paikoilleni. En pystynyt edes työntämään Jaxonia, vaikka kuinka olisin käskenyt käsiäni toimimaan. Hah, älä valehtele, et haluaisi kuitenkaan tästä tilanteesta pois!

Jaxon virnisti tajutessaan minkä reaktion hän minulle aiheutti. Sitten tajusin olevamme keskellä koulun käytävää kasvomme lähes liimattuina toisiinsa. "Voitko siirtyä kauemmas, sä olet mun yksityisalueella?"

Jaxon vain naurahti. "Jaa-a Sähän näytit tykkäävän tästä, miksi lopettaa kesken kaiken?" Yritin tönäistä hänet kauemmaksi, mikä oli virhe. En ollut vieläkään ymmärtänyt, että en todellakaan saa Jaxonia liikahtamaan mihinkään huimilla käsilihaksillani. "Oho! Unohditko treenit viikonloppuna vai miks mä en liikahtanutkaan?" hän virnisti omahyväisenä.

"Haha, voitko nyt vaan siirtyä mun naaman edestä!" "Tai mitä?" Jaxon kysyi. Argh, miksi se ei vaan voi siirtyä pois?

"Muista että mä varoitin sua", sanoin ja nostin polveni suoraan hänen haaroihinsa. En kuitenkaan liian kovaa, sillä en haluaisi syytettä siitä, että olin pilannut Jaxonin suvunjatkamismahdollisuudet.

Samassa Jaxon kumartui kivusta, jolloin minun ja hänen väliinsä syntyi sopivan iso rako. "Mitä hittoa Alice, tää ei todellakaan jää tähän!"

"Sorry not sorry!" sanoin heilauttaen hiukseni olan taakse ja lähdin nopeasti pois seuraavalle tunnilleni. Joka muuten olisi historiaa, eli Jaxon olisi samalla tunnilla. Just, osasin ainakin valita hetkeni hyvin. Huomatkaa sarkasmi.