✓ Love Me Always ✓

Luku 21

Vielä viimeinen tunti ja sitten kohti leijonan luolaa, eli selittämään äidille, miksi hänen lompakkonsa kevenee ilman luvan kysymistä. Toisaalta mikäli Alex puhui totta, Mark saa varmasti kesytettyä äidin muutamalla ruusukimpulla ja pusulla, joten ehkä selviän hengissä. Laitoin lokeroni kiinni ja lähdin kohti historian luokkaa.

Huomasin Jaxonin olevan jo paikallaan ja istuin hänen viereensä. Jaxon kohotti heti katseensa ja hymyili. "Moi, mä en ookkaan nähny sua eilisen jälkeen, onko kaikki okei?" hän kysyi.

"Heei, mun oli tarkotus kysyä tuota, sähän se olit joka siellä tappelit", sanoin. "Voi kuule Alice, ei se ollu ensimmäinen, eikä viimeinen kerta kun tappelin jonkun kanssa", Jaxon sanoi ja otti kännykkänsä takaisin esille.

"Pitäiskö ton lohduttaa mua jotenkin?" virnistin. "Pitäis, koska se tarkottaa että mä osaan ottaa muutamat iskut vastaan", Jaxon sanoi ja jatkoi: "Oletko sä muuten nähnyt sitä tänään?". "Sitä?" kysyin.

"Sä tiedät kyllä kenestä mä puhun", hän sanoi ja nosti katseensa puhelimesta. Huokaisin ja vastasin: "En ole nähny, tulikohan se edes kouluun? Entä jos se joutui sairaalaan ja nyt se makaa jossain koomassa ja sitten se kuolee ja mä elän koko elämäni syyllisyydessä ja masennun ja sitten"- Jaxon laittoi sormensa huulieni päälle.

"Rauhotu Alice, kukaan ei kuollut eikä kukaan masennu tai mitään muutakaan. Hengität vaan syvään sisään ja ulos", hän sanoi ja katsoi syvälle silmiini. Nyökkäsin varovasti ja Jaxon otti sormensa hitaasti pois huuliltani. "Ja sitä paitsi ihan elävältä se tänään näytti"

"Mitä? Näitkö sä sitä tänään?" kysyin. "Näin, tuli käytävällä vastaan", Jaxon vastasi. Huokaisin syvään ja otin laukustani kirjat. "Miks te ylipäätään aloititte sen?"

"Minkä, sen tappelunko?" Nyökkäsin. Jaxon huokaisi ja kääntyi katsomaan muualle. "Jaxon Brown? Vastaa!" Samassa hän kääntyi: "Sä kuulostat ihan mun äidiltä, älä ikinä sano noin".

"Sehän on sun nimi, vai pitäskö mun keksiä joku kiva lempinimi, niin kuin vaikka jättiläinen?" nauroin. "Jättiläinen? Miks ihmeessä?" Jaxon naurahti.

"No jos mä oon pikkuinen, niin sit sä oot jättiläinen, sehän on vaan reilua", virnistin. Jaxon pudisteli päätään, mutta hymyili. "Sä oot kyllä outo, mutta eikö ihan Jaxon olis hyvä?"

"Ei, koska kaikki muut sanoo sua Jaxoniksi. Se on liian tylsä ja tavallinen", vastasin.

"Aha, no okei, mutta mä kyllä edelleen kuulisin mieluummin sun sievästä suusta Jaxonin kuin jonkun jättiläisen", Jaxon sanoi ja naurahti. Sain hyvän idean ja nojauduin kohti Jaxonia sekä kuiskasin hänen korvaansa: "Tiedätkö, mitä muuta mun suu osaa tehdä?"

Samassa kello soi ja muut oppilaat alkoivat tulla luokkaan. Jaxon vain katsoi minua edelleen järkyttyneenä siitä, että sanoin kerrankin jotain edes hieman flirttailevaa. Vinkkasin vain hänelle silmää ja käännyin katsomaan taululle.

Kohta tunsin kuitenkin jonkun kuiskaavan korvaani: "Älä luulekaan, että pääset tästä näin vähällä, saatkin todistaa myöhemmin puheesi"

Käännyin katsomaan Jaxonia, joka vain virnisti ja iski takaisin silmää. Pyöräytin silmiäni ja käännyin takaisin taululle päin.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aukaisin auton oven ja istuuduin pehmeälle nahkapenkille. Alex laittoi radiosta jonkun kanavan, joka soitti jotain perus listahittejä.

"Miten Nathanilla muuten menee?" kysyin varovasti. Alex huokaisi ja kääntyi katsomaan hetkeksi minua, jonka jälkeen katsoi takaisin tielle. "Mitäs luulet, se sai kiinni sut ja Jaxonin nuoleskelemasta vessasta ja sen jälkeen se sai nyrkistä"