Harjasin vielä nopeasti hiukseni ponkkarille ja katsoin vielä itseäni peilistä nopeasti ennen kuin lähdin alakertaan syömään. Muut olivat jo heränneet aikoja sitten ja suurin osa oli jo syönyt aamupalan. Minun ja Jaxonin nukkuminen taas oli hieman venähtänyt pitkäksi ja lopulta Aiden oli tullut repimään meidät sängystä ylös.
"No tulithan sä vihdoinkin", Erica virnisti tietävästi ja hörppäsi lisää kahviaan. Hän istui Alexin sylissä, joka piti päätään Erican olkapäällä silmät kiinni. Ilmeisesti jollain muullakin väsytti tänä aamuna.
"Mm... Vähän kesti, en löytänyt millään hyviä vaatteita", sanoin ja istahdin pöytään. Kaadoin kuppiini jogurttia ja aloin syödä sitä.
"Aivan varmasti, toisaalta sun vaatteiden puute ei kyllä ihmetytä, ties missä olit viime yönä, et ainakaan teidän huoneessa", Alex mumisi edelleen silmät kiinni.
"Mistä sä sen tiedät missä mä nukuin?" kysyin. "Kyllä me kaikki nähtiin kun sun henkilökohtainen sankari tuli taas ja pelasti sut", Erica hymyili, jonka jälkeen hän lähti Alexin kanssa pois keittiöstä. Portaista alkoi kuulua tuttua naurua ja kohta Aiden ja Jaxon ilmestyivät keittiöön.
"Sullahan kesti kauan, eikö tytöillä pitäis kestää kauemmin", kohotin kulmiani. Aiden kuiskasi jotain Jaxonin korvaan ja vinkkasi minulle silmää, jonka jälkeen meni ottamaan kahvia itselleen.
"Haha, olipa hauskaa", Jaxon mumisi jotain takaisin ilmeisesti Aidenin sanomalle asialle. "No oli", Aiden naurahti ja istui viereeni. Samassa Jaxon tuli toiselle puolelleni ja mulkaisi Aidenia, joka vain virnisti. "Mitä? Vapaa maa, saa kai täällä istua missä haluaa, vai mitä pikkuinen?" Aiden sanoi muka viattomasti.
"Pikkuinen?" sanoin kysyvänä. "Niin, sehän on sun kiva lempinimi, jonka Jaxon antoi", Aiden vain naurahti takaisin. Tässä vaiheessa Jaxon näytti siltä kuin haluaisi hakata hänet saman tien.
"Niin, nimenomaan Jaxonin, ei sun, sun pitää keksiä joku oma", hymyilin hänelle. Kieltämättä olin ehkä saattanut kiintyä jo tuohon tyhmään lempinimeen, mutta se kuulosti vain oudolta, kun joku muu kuin Jaxon sanoi sen.
Jaxon laittoi kätensä olkapäideni ympärille ja veti minut kainaloonsa. "Niimpä, keksi omat, äläkä varasta muilta", Jaxon sanoi ja näytti kieltä Aidenille, joka vain virnisti suuremmin ja sanoi: "Joojoo, kuhan härnäsin".
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Oletteko valmiita?" kuului opettajan huuto, johon kuului oppilailta, eli meiltä, selkeä vastaus: "Joo!" Opettaja vihelsi pilliin ja kaikki oppilaat lähtivät juoksemaan eri suuntiin ympäri metsää ja mökkeilyaluetta.
"Tule, mä tiiän yhden hyvän paikan", Erica sanoi vierestäni. Nyökkäsin ja aloin juosta Erican perässä. "Tuon rakennuksen takana on sellainen kallio, jossa on hyvä kolo", Erica sanoi osoittaessaan punaista tiilirakennusta. Opettajat olivat sanoneet lounaalla, että koska tämä oli koulun retki, meillä pitäisi olla myös jotain muuta yhteistä ohjelmaa kuin ruokailut, joten päätimme pelata piilosta. Ensin opettajat olivat kieltäytyneet sanomalla, ettei täysi-ikäiset nuoret leiki mitään piilosta, mutta nähtävästi olimme juuri todistamassa tätä väitettä vääräksi.
Juoksimme rakennuksen taakse, jossa todellakin oli Erican kertoma kallio. Menimme sen takaosassa olevaan koloon kyyryyn. Jostain kuului pian huuto: "Tullaan!"
Noin kymmenen minuutin päästä olimme edelleen piilossamme. "Onkohan ne jo lähteneet sisälle?" Erica kuiskasi ja yritti kurkkia näkyisikö metsässä ketään muita.
"En mä usko, mutta pitäisikö mun käydä katsomassa varovasti onko täällä vielä muita?" kuiskasin takaisin. "Oota täällä, mä käyn nopeasti katsomassa, jos mä jään kiinni, mä laitan sulle viestin", Erica sanoi ja lähti varovasti juoksemaan kohti lähtöpaikkaa. Huokaisin ja katselin ympärilleni, eikä ketään näkynyt. Otin puhelimeni taskusta ja aloin selailla instagramiani.
"Pöö!" kuului huuto selkäni takaa. Kiljaisin ja ponnahdin varmaan metrin ilmaan, minkä tosin esti lihaksikas käsi, joka peitti suuni. Kuulin jonkun nauravan hiljaa takanani. Repäisin hänen kätensä suuni edestä ja käännyin.
"Olisit nähnyt ilmeesi", Jaxon nauroi vielä kovempaa ja istui viereeni kallion koloon.
"Idiootti! Säikäytit mut puolikuoliaaksi!" huutokuiskasin hänelle ja löin häntä olkapäähän. Se tosin sai Jaxonin nauramaan lisää: "Se oli tarkoituskin"
"Sä olet niin rasittava ääliö!" löin uudestaan ja nousin pois kolosta lähteäkseni Erican perään. "Odota Alice!" Jaxon havahtui nauramisestaan ja vetäisi minut takaisin maahan. Puhelimeni värisi ja Ericalta oli tullut viesti, että hän oli jäänyt kiinni.
"No? Kukas se siellä viestittelee?" Jaxon kuiskasi ja yritti kurkkia olkapääni yli viestiä. Käännähdin ja nostin kulmaani. "Mitäs se sua kiinnostaa, idiootti", tiuskaisin. Sykkeeni oli edelleen liian tiheä, mikä ei tosin johtunut pelkästään säikäytyksestä, vaan vieressäni istuvasta järkyttävän hyvännäköisestä miehenalusta.
"C'moon, se oli vaan läppä. Ja kuka se oli, joku salainen poikaystävä?" Jaxon sanoi ja veti kätensä naamansa läpi. "Joo, se oottaa tuolla yhessä mökissä mua, että tää peli loppuu ja me päästään viettämään oikein nautinnollista aikaa yhdessä", sanoin ja vastasin Ericalle lyhyesti. Yhtäkkiä tunsin Jaxonin nappaavan puhelimen kädestäni, jonka jälkeen hän kääntyi selkä minuun päin, jotta en saisi sitä takaisin.
"Hei! Anna se takaisin", huutokuiskasin ja yritin kurottaa puhelinta takaisin. "Et sä saa sitä, vaikka kuinka yrittäisit", Jaxon käänsi päätään ja näytti kieltä. Sain idean ja aloin kutittaa häntä kyljistä. Olin nimittäin huomannut sen olevan Jaxonin herkkä kutiamiskohta. Jaxon alkoi nauraa, jonka takia sain juuri napattua kännykkäni.
"Sä saat vielä maksaa tästä", Jaxon uhkasi ja kääntyi nopeasti minuun päin, minkä seurauksena kaaduin maahan selälleni. Hän ilmeisesti huomasi tilaisuutensa tulleen ja tuli päälleni niin, että sai otettua puhelimen. "Anna se takaisin", sanoin ja yritin työntää Jaxonia pois päältäni, mikä ei tietenkään onnistunut huimilla käsilihaksillani.
"Katsotaanpas kelle sä viestittelet täällä..." Jaxon mumisi ja selasi kännykkääni. Hetken päästä hän löysi ilmeisesti etsimänsä ja katsoi minuun oletko tosissasi- ilmeellä. "Erica? Sä olet kyllä yks huijari", Jaxon huokaisi ja heitti puhelimeni viereemme. Samassa huomasin asentomme. Minä selälläni maassa, ja Jaxon päälläni niin, että kasvomme melkein koskettivat toisiaan.
"No? Oisko haitannut, jos mun huijaus olis ollut totta?" kiusoittelin. Jaxon laittoi kätensä pääni kummallekin puolelle ja vastasi: "Mitä väliä? Ei se ollut totta".
"Niin... Oisko sillä ollu väliä?", kuiskasin niin, että huulemme hipaisivat toisiaan. Jaxonin sinisissä silmissä välähti jotain ja hän kuiskasi hiljaa siirtäen hiussuortuvan korvani taakse: "Alice, sä olet jotain niin..." Aukaisin suutani hieman kysyäkseni, mitä hän tarkoitti, mutta yritykseni keskeytyi Jaxonin painaessa huulensa omilleni.
Hei kaikki! Tässä teille 26. osa, toivottavasti tykkäsitte :) Kiitos muuten palautteesta, ja huomasin tällä tarinalla olevan jo yli 500 lukukertaa, kiitos siis teille! :)
-Jacqueline
YOU ARE READING
✓ Love Me Always ✓
Romance*LOVE ME ALWAYS* ✔ Alice McCartney on kiltti kympintyttö, joka rakastaa vaatteita ja perhettään. Hän ei ole koskaan ymmärtänyt tyttöjä, jotka yrittävät muuttaa pahoja poikia hyviksi, mutta miten käy, kun hänen äitinsä rakastuu uuteen mieheen, ja he...
