✓ Love Me Always ✓

Luku 18

"Alice, mitä hittoa sä teet täällä?" Nathan, voi hitto! Nyt viimeistään voisin vajota jonnekin olemattomiin toiselle puolelle maapalloa. Nielaisin nopeasti ja yritin selvittää kurkkuani.

"Öö.... En mitään tai siis ei tää oo sitä miltä tää näyttää, mä vaan..." Just, hienoa Alice. Keksitkin oikein omaperäisen ja ei-kliseisen selityksen. Huomasin Jaxonin ja Nathanin välisen vihaisen tuijotuksen. Hups! Ehkä olisi pitänyt uskoa se Erican mustasukkaisuus-teoria?

"Aha, no mitä tää sitten on?" Nathan sanoi vihaisesti katsoen edelleen Jaxonia. "No Alicehan on tietääkseni ihan vapaa tekemään mitä haluaa kenen kanssa tahansa?" Jaxon vastasi puolestani.

"Oisit voinut kertoa mullekin, että sulla on säätöä tuon kanssa!" Nathan sanoi kääntäen katseensa vihdoin minuun. "Hei, on mulla nimikin", Jaxon ärähti.

Nathan vain ohitti hänen kommenttinsa ja jatkoi huutamistaan: "Ensin sä annat mun uskoa, että sä oot kiinnostunu musta ja seuraavana saankin sut kiinni nuolemassa jotain tuollaista"

"Ei me nuoleskeltu?" yritin sanoa väliin, mutta kukaan ei kuunnellut. "Jotain tuollaista? Mitä sä oikein tarkotat? "Jaxon sanoi astuen Nathanin eteen.

"No vaikka sitä, että sun Alice ei todellakaan kannattais koskea pitkällä tikullakaan tuohon, se vaan haluaa panna sua kerran, jonka jälkeen se heittää sut pihalle", Nathan sanoi. Samassa Jaxon iski nyrkkinsä suoraan Nathanin leukaan, josta seurasi se, että Nathan iski takaisin ja syntyi kunnon tappelu. Henkäisin paniikissa ja yritin huutaa heitä lopettamaan, mutta he eivät kuunnelleet.

Juoksin mahdollisimman nopeasti vessasta ja hain opettajan, jotta hän voisi saada tuon loppumaan. Palatessamme vessoille Jaxon ja Nathan huusivat jotain toisilleen sekä hakkasivat toisiaan lattialla. "Sä et koskekaan Aliceen ikinä!" "Mä sentään vein sen treffeille, enkä nuoleskele toisia muijia sen selän takana!"

Samassa opettaja alkoi erottamaan heitä, ja pian toinenkin opettaja tuli auttamaan. Hetken päästä kumpikin oli erillään ja toinen opettaja piti Nathania kiinni ja toinen Jaxonia.

Nathan pyristeli opettajan otteesta irti ja lähti minua kohti. "Huora sä olet, etkä mikään muu!" Nathan huusi päin kasvojani ja lähti vessasta ovet paukkuen. Kyyneleet kohosivat silmiini, mutta juoksin silti hänen peräänsä. "Kutsuitko sä mua just huoraksi?" Nathan kääntyi katsomaan minua.

"Sä tiedät ihan hyvin, että mä en ole edes tehnyt sitä ja sä silti haukut mua huoraksi!" "Koska sä olet huora!" Nathan huusi ja lähti pois. Rojahdin seinää myöten lattialle ja en pystynyt enää pidättelemään itkuani, vaan annoin kaiken tulla.

"Alice, mä olen pahoillani", kuulin vierestäni Jaxonin rauhallisen äänen. Hän istuutui vierelleni ja halasi minua. "Et sä ole mikään huora, Nathan on idiootti" "Mutta mä olen huora, kaikki sanoo niin", sanoin. "Ketkä kaikki? Ei kukaan voi sanoa sua huoraksi" Jaxon kysyi ihmeissään ja nosti varovasti leukaani, jotta katsoisin suoraan häneen. Hänen naamansa ja vaatteensa olivat ihan veressä.

"Jaxon! Oletko sä kunnossa?" henkäisin. "Mä olen ihan kunnossa, sä et tosin taida olla", Jaxon vastasi ja pyyhki varovasti kyyneleitäni.

"Tule, me lähdetään nyt koulusta. Odota tässä, mä haen sun tavarat luokasta, älä liiku mihinkään!" Jaxon sanoi ja lähti. Suljin vain silmäni ja jatkoin nyyhkyttämistäni.

Hetken päästä tunsin, kun joku nosti minut syliinsä ja alkoi viemään kohti ulko-ovea. Shh Ihan rauhassa pikkuinen. "Me voidaan mennä meille, siellä ei oo ketään", Jaxon sanoi silitellen päätäni. Hän laski minut pian istumaan autoonsa ja kiersi omalle puolelleen.

"Mä olen pahoillani", Jaxon sanoi ja käynnisti auton. "Mistä?" kysyin ja katsoin häntä. "Kaikesta, tuosta tappelusta, mä tiedän, että sä et tykkää väkivallasta ja oon pahoillani varsinkin siitä miksi Nathan sanoi sua", Jaxon huokaisi.

"Ei se ollut sun vika yritin", hymyillä hänelle ja suljin silmäni.

Viikonlopun kunniaksi uusi osa :)

-Jacqueline