✓ Love Me Always ✓

Luku 35

Nyt oli tiistai ja olin juuri päässyt koulusta. Odotin Sebastiania, sillä meillä oli tarkoitus mennä jonnekin syömään. Pian parkkipaikalle kurvasi musta Jeep Grand Cherokee, joka pysähtyi läheiseen parkkiruutuun. Kohta Sebastian tuli autosta ja hymyili minulle, "Hei Alice!".

"Hei Sebastian!" vastasin hänelle kävellessäni kohti hänen autoaan. "Mä tiedän yhden hyvän kahvilan, onko okei jos mennään sinne?" Sebastian kysyi ja aukaisi oven minulle.
"Kiitti, ja joo on ihan okei", vastasin ja istahdin autoon sisälle. Hän nyökkäsi ja käveli omalle puolelleen. En ihan tiennyt mitä odottaa ja olin hieman hermostunut, sillä olin lähes tuntemattoman miehen kanssa yksin hänen autossaan, mutta toivottavasti tästä nyt olisi jotain hyötyä Alexille.

"Sulla ei muuten ole enää harmaita hiuksia", sanoin huomatessani hänen tummanruskeat, melkein mustat hiukset. Sebastian naurahti, "Ei olekaan, meillä oli yks veto jätkien kanssa, ja se joka hävisi, joutui värjäämään hiukset harmaiksi".

"Mut ne oli kyllä ihan kivan näköiset", totesin, kun hän lähti ajamaan kohti kahvilaa.

"Se on ihan tuossa kulman takana", hän sanoi ja alkoi selittää jotain muuta siitä kahvilasta. Vähän ajan päästä hän pysähtyi kivan näköisen kahvilan eteen. Nousimme autosta ja menimme kahvilaan sisälle. Se oli melko iso, muttei kuitenkaan liian iso, ja sen sisustus oli sopivan kotoisa.

"Käykö tuo pöytä tuolla nurkassa?" kysyin häneltä. Sebastian myöntyi, joten kävelimme sen luokse. "Mitä sä haluat? Mä voin käydä hakemassa ne meille tuolta", hän kysyi, kun istahdimme pöytään ja katsoimme listasta, mitä siellä oli tarjolla.

"Vaikka tuon croissantin ja tän kaakaon, mut hei mä voin kyllä maksaa", sanoin osoittaen listaa. "Ei sun tarvi, mä oon työssäkäyvä aikuinen voin ihan hyvin maksaa nää kummatkin", Sebastian sanoi ja lähti nopeasti pöydästä, etten kerkeäisi sanoa lisää vastaväitteitä.

----------------------------------------------------------------------------------------------------

"Mitä? Oikeasti?" kysyin yllättyneenä. "Ai, enkö mä näytä siltä?" Sebastian virnisti ja hörppäsi kahviaan. "No siis kyllä mä huomasin, että sä oot vähän vanhempi, mutta en mä ajatellut, että sä olisit mua kuusi vuotta vanhempi", selitin hänelle.

"No ei 24 vuotta nyt niin vanha edes ole", hän naurahti. "Mm... Mutta oot sä silti paljon vanhempi kuin mä", sanoin ennen kuin haukkasin palasen croissantistani. Sebastian vain pudisti päätään hymyillen.

"Missä sä muuten oot töissä, kun sanoit alussa, että sä oot työssäkäyvä aikuinen", kysyin, sillä en keksinyt oikein mitään muutakaan puheenaihetta. "Pääasiassa mä oon valokuvaajana, sellaisia perus mallikuvia ja muita sellaisia", hän vastasi.

"Wau, kuulostaa aika mielenkiintoiselta!" sanoin innoissani. Sebastian naurahti ja hymyili: "No on se ihan mielenkiintoista, ainakin yleensä".

"Sä siis olet sen tähtijalkapalloilijan kanssa?" Sebastian vaihtoi aihetta. "Kenen?" kysyin, vaikka olin aika varma, kenestä hän puhui. Sebastian vain pyöritti silmiään, "Ihan niin kuin et tietäisi, mutta Jaxon Brownin".

"Joo, tavallaan", vastasin hymyillen ajatellen tuota sinisilmäistä komistusta. "Tavallaan?" hän kohotti toista kulmakarvaansa. "Niin, tai siis kyllä me kai ollaan", kerroin. "Ongelmia paratiisissa?" hän kysyi.

"Ei, mutta me ei edes olla oltu vielä yhdilläkään treffeillä, tosin me varmaan aiotaan mennä sitten, kunhan Jaxon paranee", selitin, ja Sebastian nyökkäsi, "Aivan".

"No, onko sulla ketään?" kysyin muka viattomasti. Huomasin hänen näyttävän hieman vaivaantuneelta, joten päätin sanoa, että hänen ei tarvitsisi vastata, jos hän ei haluaisi.