Kiipesin portaat ylös Jaxonin ovelle ja painoin ovikelloa. Odotin hetken, ja kohta vaaleahiuksinen nainen avasi oven hymyillen.
"Hei, kuka sinä olet?" hän kysyi ystävällisesti. Ojensin käteni hänelle, jonka hän otti omaansa, "Alice McCartney". Nainen ilmeisesti tiesi nimeni, sillä hänen hymynsä laajentui entisestään, "Alice! Sinä varmaan tulit katsomaan Jaxonia?" Nyökkäsin, "Joo, jos se vaan sopii".
"Tule vain sisälle, minä olen Jaxonin äiti, Marie Brown, mutta sano vain Marie", nainen jatkoi ja avasi ovea isommalle. Astuin sisälle taloon, ja hän sulki oven. "Jaxon on omassa huoneessaan, se on mököttänyt koko aamun, mutta se varmaan piristyy nähdessään sinut", Marie jatkoi selittämistään viuhtoen käsiään.
"Minä ja Arthur olemme juuri lähdössä, mutta olkaa vain ihan rauhassa, tuskin te mitään pahaa keksitte, tai no Jaxon voisi varmaan keksiäkin, mutta sinä tuskin niin villi olet", hän kertoi naurahtaen ja hävisi samantien kulman taakse. Räpäytin silmiäni muutaman kerran hämilläni ja ajattelin, siinäpä vasta oli eläväinen nainen. Pudistin päätäni hänelle hymyillen ja lähdin kiipeämään portaita ylöspäin.
Koputin Jaxonin huoneen oveen ja pian huoneesta kuului mumisten: "Äiti, mitä nyt?". Avasin oven ja astuin sisään. "Viimeks kun tarkistin, mä en ollu sun äiti, mutta ihan miten vaan", naurahdin nähdessäni Jaxonin peittonsa alla, hänen suljetut silmänsä näkyivät juuri ja juuri peiton alta. Samassa Jaxon ponkaisi ylös istumaan ja aukaisi silmänsä.
"Alice? Mitä sä teet täällä?" hän kysyi säikähtäneenä. Kävelin istumaan sängylle ja vastasin: "Mä ajattelin käydä katsomassa, miten sulla menee, mutta voin mä lähteä poiskin jos sua haittaa". Jaxon hymyili, muttei liikkunut yhtään lähemmäs.
"Ei mua haittaa muuten, mutta mä en halua tartuttaa tätä suhun", hän sanoi ja hieroi silmiään. "Mulla on hyvä vastustuskyky ja en mä nyt siihen kuole, jos se tarttuukin", kerroin ja Jaxon nyökkäsi, "Okei, mutta muista, mä varoitin sua". "Joojoo, mutta miten sulla on mennyt tänään?" kysyin häneltä.
Hän ei kuitenkaan vastannut, vaan nappasi kätensä ympärilleni. Kiedoin omani hänen selkänsä taakse ja haistoin tutun tuoksun, joka oli ominaista Jaxonille. Hän piti tiukemmin kiinni ja liikutti nenäänsä kaulallani.
"Mulla oli ikävä sua", Jaxon kuiskasi niin hiljaa, että tuskin kuulin sitä. Silitin hänen selkäänsä ja liikutin päätäni, jotta voisin katsoa hänen kasvoihinsa, "Mullakin oli ikävä sua". Jaxon virnisti omalla viekkaalla tavallaan ja sanoi: "Voi pikkuista, varmaan itkit ittes uneen ja halit tyynyä kuvitellen, että se olin mä".
"Jaxon!" tuhahdin ja pyöräytin silmiäni, "Varmaan puhuit vaan itsestäsi". Jaxon ei sanonut mitään, hän piti vain tiukemmin kiinni niin, että pääni oli nyt hänen rintansa päällä. Hetken kuluttua Jaxon kaatui taaksepäin, jolloin päädyin hänen päällensä.
"Mulla on muuten sulle yks juttu", Jaxon sanoi hiljaa muutaman minuutin päästä. Nostin pääni ja kysyin: "No? Mikä se on?".
Hän hymyili ja vastasi: "Sitten kun mä oon parantunut, mä haluun viedä sut ihan oikeille treffeille". "Oikeasti?" kysyin hymyillen. Tarkemmin ajateltuna, emme edes olleet ikinä treffeillä.
"Mm... Mutta mä en kerro minne, sä saat tietää vasta sitten", Jaxon virnisti ovelasti. "Okei", sanoin innokkaasti.
"Mä en kyllä kysynyt sulta", hän sanoi vakavana. "Ai mitä et kysynyt?" kysyin hämilläni. "Että Alice McCartney, tulisitko kanssani treffeille?" hän sanoi.
Naurahdin hänelle, "Ei se haittaa, mä olisin kuitenkin suostunut, Jaxon". Hetken ajan vain hymyilimme toisillemme, jonka jälkeen laskin pääni takasin Jaxonin rinnalle sulkien silmäni. Kohta kuulin Jaxonin nukkuvan, joten yritin nousta pois sängyltä, mutta hän vain veti minut takaisin viereensä, "Älä mee vielä". Etsin hänen vierestään mukavan asennon ja kohta kummatkin olimme unessa.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hieroin silmiäni ja kaivoin lattialta puhelimeni. Jaxon nukkui edelleen, enkä viitsinyt herättää häntä. Kello näytti puoli kuutta, ja olin saanut äidiltä viestin.
Ruoka on valmista kuudelta, niin yritä tulla siihen mennessä Alexin kanssa kotiin T. Äiti
Äiti edelleenkin kirjoitti lähes jokaisen viestin loppuun T. Äiti, vaikka olin sanonut jo monesti, ettei siihen ole tarvetta. Nousin sängyssä istumaan mahdollisimman hiljaa ja laitoin viestin Alexille.
Missä oot? Pääsetkö hakemaan nyt?
Odottaessani vastausta katsoin nukkuvaa Jaxonia. Tiesin sen olevan aika creepyä, mutten välittänyt. Hän teki välillä pieniä ilmeitä, kuten kurtisti hieman kulmiaan. Puhelimeni värinä keskeytti ajatukseni, ja aukaisin puhelimeni lukituksen.
Oon muutaman tyypin kans, oon siellä 5
Vastasin lyhyen Okei ja nousin sängystä kävellen Jaxonin pöydän luokse. Otin kynän ja muistilapun, johon kirjoitin: Mun piti mennä syömään kotiin, parane pian jättiläinen! -Alice
Laitoin muistilapun sängyn vieressä olevan yöpöydän päälle ja painoin huuleni hetkeksi Jaxonin otsalle sekä laitoin peiton kunnolla hänen päälleen.
"Saat sitten desinfioida sen penkin ja oven ja kahvan ja-" Alex alkoi heti, kun istuin sisälle autoon. "Turpa kiinni, en oo desinfioimassa yhtään mitään", sanoin ja kiinnitin turvavyöni.
"Meillä on tulossa iso peli, enkä mä aio missata sitä", hän jatkoi ajaessaan autonsa pois Jaxonin pihatieltä. "No tuskin sä nyt sairastut siihen, ja kyllähän sä joudut olemaan Jaxoninkin kanssa sitten kun se tulee takas kouluun", huokaisin.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Mitä helvettiä? Ei mun pitänyt väistää, vaan sun", Alex tuhahti kääntyessään tielle, joka vie kotiimme ja pamautti nyrkillään rattia. Katsoin häntä oudosti, vaikka Alexilla ei ollutkaan mitkään parhaimmat hermot ajaessa, ei hän ikinä hermostunut näin paljon. Hän oli koko matkan ajan ollut ihan raivoissaan kaikille.
"Onko joku hätänä?" kysyin häneltä ja laitoin puhelimeni pois. "EI!" Alex huusi katsoen minuun, ja jatkoi heti: "Sori Ali, ei ollu tarkotus huutaa". "Ei se mitään, mut hei tapahtuko siellä jotain?" kysyin uudestaan.
"Ei, tai en mä tiedä", Alex sanoi ja kääntyi pihatiellemme. Hän pysäytti auton autotallin viereen ja pudisteli päätään. "Erica pyysi sen Sebastianin sinne", hän sanoi. "Se selittääkin yllättävän paljon", virnistin hänelle. Hän vain mulkaisi vihaisesti. Alex oli Joshin synttärijuhlista lähtien vihannut tuota nimeä ja sen kantajaa koko sydämestään.
"Sebastian tätä, Sebastian tuota, se on aina vaan siitä helvetin Sebastianista!" Alex huusi vihaisesti ja nousi autosta paukauttaen oven voimalla kiinni. "Alex! Odota!" huusin hänen peräänsä ja laitoin oman oveni vähän pienemmällä voimalla kiinni. Pääsin juuri hänen vierelleen, kun olimme jo ovella.
"Alex hei, tuskin niillä on mitään meneillään, mutta mä voin jutella sen kanssa, jos haluat?" ehdotin hänelle. Alex ei sanonut mitään, nyökkäsi vain, jonka jälkeen meni sisälle.
"Okei, mä juttelen sen kanssa", huokaisin ja laitoin ulko-oven perässäni kiinni.
Hei kaikki! Tässä on tosiaan 34. luku, jonka päätin laittaa Storiesbysky:n synttärien kunniaksi. Hyvää synttäriä siis sinulle! :)
Seuraavaan osan julkaisemiseen meneekin sitten vähän enemmän aikaa, koska mulla on tässä jaksossa hirveänä kaikkia koulujuttuja, mutta yritän aina jossain vaiheessa laittaa ja toki kun kommentoitte ja painatte sitä tähteä, saatte nopeammin näitä :)
-Jacqueline
YOU ARE READING
✓ Love Me Always ✓
Romance*LOVE ME ALWAYS* ✔ Alice McCartney on kiltti kympintyttö, joka rakastaa vaatteita ja perhettään. Hän ei ole koskaan ymmärtänyt tyttöjä, jotka yrittävät muuttaa pahoja poikia hyviksi, mutta miten käy, kun hänen äitinsä rakastuu uuteen mieheen, ja he...
