Something More | Finnish

Congratulations, Ava!

Ava

Katsoin ikkunasta ulos. Ulkona paistoi aurinko. Kirkkaammin kuin pitkään aikaan. Oli maaliskuu. Pian tulisi kevät ja sitten kesä.  Odotin kesää enemmän kuin mitään muuta. Silloin olisi minun syntymäpäiväni, 13. heinäkuuta. Eikä kesällä tarvitsisi käydä koulua mikä tarkoittaa, että minun ei tarvitse nähdä kiusaajiani.

"Ava!" ystäväni Emma sähähti vieressäni herättäen minut ajatuksistani. "Ava, kuuntelitko yhtään mitä kysyin?" opettaja Moilanen kysyi luokan edestä. Hän mulkaisee minua ikävästi. Käännyin katsomaan Emmaa apua toivoen ja huomasin hänen vihossaan tekstin: Hän kysyi, missä jääkuikka pesii. 

"Jääkuikka pesii Siperiassa, Alaskassa ja Kanadassa, mutta talvehtii Norjan rannikolla" vastasin. Kaikki kääntyivät katsomaan minua suu auki. Jopa Emma, vaikka hän tietää, että olen lukenut biologian kirjamme läpi varmaan kolme kertaa.

Minä olen, no miten sen nyt sanoisi, hikke. Pahimmasta päästä. Luen kaikki koulukirjat läpi ennen kuin olemme käyneet niistä edes ensimmäistä kappaletta. Peruskoulussa minulla oli aina luokkamme paras todistuksen keskiarvo. Hikkeyteni on yksi syy, miksi minua kiusataan. Minulla on vain muutama kaveri, Emma, Nico ja  Alexander. Kukaan muu ei edes ikinä tule juttelemaan kanssani. Mutta jos joskus tulee, se johtuu siitä, että he eivät ole tehneet matematiikan läksyjä ja he haluavat kopioida ne minulta.

"Hyvä Ava. Kaikki voisivat ottaa hänestä mallia ja keskittyä tunnilla" Moilanen sanoi ja läpsäytti käsiään yhteen. "No niin lapset, tunti loppuu. Ei tule läksyä. Nähdään seuraavan kerran torstaina" hän huudahti vielä ja koko luokka lähti valumaan pois huoneesta. 

Nousin penkiltäni ja laitoin kynäni ja kumini penaaliini. Otin kirjat käteen ja pikakävelin ovelle, jossa Emma odotti jo minua. Kävelin omalle lokerolleni ja Emma omalleen, joka oli jonkun matkan päässä. Otin lokerostani englannin kirjani ja lähdin juoksemaan Emman luo. 

Näin jo kaukaa, että Emma ei ollut yksin. Juoksin heidän luokseen. Tiputin kirjani maahan ja hyppäsin pojan syliin, joka seisoi Emman vieressä. Suutelin poikaa. Hän suuteli takaisin. Hän irtautui suudelmasta ja nauroi. "Hei Ava, rauhoitu nyt vähän!" "No moi vaa sulleki, Alex" sanoi muka vihaisesti ja hyppäsin pois hänen sylistä. Huomasin kaikkien tuijottavan meitä. "No, minä tästä menen historian tunnille, nähdään ruokalassa" Emma huikkasi ja lähti.

Poimin maasta kirjani ja lähdin kävelemään Alexin kanssa englannin tunnille. Alexander on siis poikaystäväni, joka tuli juuri lomaltaan Espanjasta. Emme olleet nähneet viikkoon, mikä on meille pitkä aika. Normaalisti olemme toistemme kanssa 24/7. 

Saavuimme englannin luokalle juuri oikeaan aikaan. Opettajamme oli tullut käytävään ja koko luokka oli jossain ihme rykelmässä. "Öö, anteeksi opettaja Kuosmainen, mutta mitä täällä tapahtuu?" Alex kysyi kohteliaasti opettajaltamme. "Aa, te ette tiedäkään. Käykääpäs viemässä kirjat luokkaan ja tulkaa perässä isoon luentosaliin. Rehtorilla on yhteistä asiaa koko koululle" Kuosmainen sanoi. 

Loikimme Alexin kanssa äkkiä luokkaan, heitimme kirjat vain jollekin pulpetille ja juoksimme takaisin käytävään. Kaikki olivat jo menneet luentosaliin, joten niinpä mekin lähdimme sinne. Kävelimme ihan rauhassa ja vaihdoimme kuulumisia nopeasti.

Saavuimme saliin ihan ajoissa. Näimme Emman ja yhden toisen kaverimme, Nicon, huitovan meille salin keskimmäiseltä riviltä ja kipitimme istumaan sinne heidän viereen. Noin kymmenen minuutin päästä sali hiljeni täysin ja näin rehtorin nousevan pienen puhujanpöntön taakse. 

"Hyvää päivää oppilaat. Minulla ja opettajilla olisi teille tärkeää asiaa. Olemme päättäneet, että yksi oppilas pääsee ensi vuodeksi vaihto-oppilaaksi Australiaan ilmaiseksi eli lukio maksaisi koko jutun. Ja ne jotka eivät vielä ymmärtäneet, oppilas ei voi olla tämän vuoden abi. Olemme päättäneet yhden oppilaan, joka olisi sopiva tähän tarkoitukseen. Kyseisellä oppilaalla pitää olla englanti vähintään 9 ja hänen pitää pystyä asumaan yksin. Haluatteko kuulla kuka hän on?" rehtori selitti.

"JOO!" koko koulu huusi kuorossa. Muut olivat todella innostuneita asiasta. Kyllä minäkin haluaisin lähteä Australiaan, mutta eivät he voisi mitenkään valita minua. Miksi valitsisivat?

"Ja Australiaan lähtee, mikäli hän haluaa.... Ava Anderson!" rehtori huusi. Koko kehoni jännittyi. En voinut uskoa asiaa todeksi. Huomasin kaikkien tuijottavan minua. "Ava, tule tänne lavalle!" rehtori huusi. 

Nousin jäykästi ylös tuolistani ja suuntasin portaita alas. Katsoin tiukasti jalkojani. Tunsin edelleen kaikkien katseet itsessäni. Vasta lavan luona nostin pääni jaloistani ja katsoin ketä lavalla oli. Siellä oli rehtori, Kuosmainen, Moilanen ja jotain minulle tuntemattomia opettajia. 

Kuosmainen käveli minua kohti ja hymyili. Hän kaappasi minut suureen halaukseen ja kuiskasi korvaani: "Congratulations, Ava" Pian muutkin lavalla olleet tulivat halaamaan tai kättelemään minua. 

~~~~~

Kävelin koulusta kotiin. Päivä koulussa oli ollut hyvin pitkä. Suuren ilmoituksen jälkeen kaikki oppilaat olivat parveilleet ympärilläni ja onnitelleet minua. Ainoa henkilö, joka ei ollut onnellinen puolestani oli Alexander. Hänen tekohymynsä takaa huokui suru. Minä oli surullinen samasta syystä. Vanhemmilleni oli tietysti kerrottu jo aiemmin ja he olivat suostuneet. Lähtisin jo viikon päästä, että saisin uusia kavereita ennen kuin toinen vuoteni lukiossa alkaisi. 

Tietysti aioin lähteä, en hylkäisisi tällaista tilaisuutta ikinä. Mutta minun ja Alexin suhde ei tulisi kestämään yli kymmenen tuhannen kilometrin välistä eroa. Meidän pitäsi erota. Niin hirveältä kun se tuntuukin. Alexkin tietää sen. 

Heti kun olin kotona, kaaduin vain sängylleni ulkovatteet päällä. Mietin Austraaliaa, mietin Alexia ja mietin meidän suhdetta ennen kuin vaivuin rauhaisaan lepoon.

Words count: 782
Moi, aattelin tehdä uuden kirjan näin kesäloman kunniaksi. Lukuja saattaa tulla harvoin, mutta toivon silti, että luet. Hyvää kesää!🌺🌴🍓🌞