Can you feel my heart [VALMIS]

9. Luku | Mä rakastan sua |

Aleksin nk
Herään yöllä kolahdukseen. Havahdun hereille ja katson ympärilleni. Näen Joonaksen seisomassa Ollin huoneen ovella Salama McQueen -vihko kädessään. Katson unenpöpperöisenä Joonasta. "Mun on pakko saada tietää", hän kuiskaa minulle. Nyökkään ja kaadun takaisin sänkyyn. Hetken päästä tajuan, mistä oli kyse. Miksi unenpöpperössä ei taju mistään mitään. Hiivin pois huoneesta Joonaksen luo. Tiedän ettei toisten omaisuuteen saa koskea, mutta olen liian utelias. Joonas avaa vihkon kannen ja sieltä paljastuu tekstiä. Paljon tekstiä. Joonas ensin selaa koko vihon läpi ja aloittaa sitten lukemaan. "No mitä siin lukee?" kysyn, ehkä vähän liiankin uteliaasti. Rauhoitus nyt pikkuallu. "Mä rakastan sua", Joonas lukee ensimmäisen sivun tekstin. "Se siis luki tässä, en mä niin sulle sanois. Tai sanoisin mut sillee kaverillisesti", Joonas kertoo hätäisesti luettuaan lauseen. Naurahdan hieman. Joonas on hassu.

Kömmin takaisin Ollin viereen. Tulinme lopulta siihen tulokseen, että emme halua rikkoa Ollin yksityisyyttä. "Missä sä olit?" Olli kysyy minulta unisella äänellä. "Kävin vessas vaa", vastaan. Olli hymähtää ja vetää minut kiinni itseensä. Sisälläni on perhosten sukukokous meneillään ei tässä muuta. Tuntuu kuin olisimme yhdessä, vaikka Olli ei ole sanonut mitään edes siitä, että tykkäisi minusta. Silti olen ihan hulluna tuohon poikaan.

Tunnen jääkylmän veden virtaavan korvalta poskelleni. Hetkonen. Mitä?! Säpsähdän hereille ja nään Tommin, Joelin ja Joonaksen, jolla on vesilasi kädessä. Olli nukkuu yhä sikeästi, käsi minun jalkojen päällä. Se oli rinnallani, mutta tippui, kun nousin istumaan.
"Ootte nii söpöi yhes", Joonas sanoo kiusatakseen meitä. Tai minua, sillä eihän Olli kuule meitä. Minä tuhahdan vastaukseksi ja otan vesilasin Joonakselta. Kaadan Ollin korvaan vähän kylmää vettä. "Mitä vittua?!" Olli yrittää huutaa, mutta se koituu hankalaksi tuon käheällä aamuäänellä.

Istumme pöydän ääressä ja syömmä aamupalaa. Aamupalaksi teimme munakasta. Olli tökki ruokaansa kuin pikkulapsi, joka ei saanut lempiruokaansa kolmatta päivää putkeen. "Eikö maistu?" kysyn, ehkä vähän liian lässyttävällä äänellä, sillä jos katseella voidi murhata niin olisin mennyttä. "Eikö Tommi osaa tehä ruokaa?" Joonas jatkaa minun kysymystäni. "Osaa osaa, mut ei vaa maistu", Olli tuhahtaa. Tommin kasvoilla lepää kaunis leveä hymy. Kyllä minäkin hymyilisin, jos osaisin kokata, mutta viimeksi kun yritin niin lopputulos oli vain palanut kananmuna. Se ei ollut kovin hyvää. Ei siis kannata kokeilla. On meillä ollut pari tuntia köksää, mutta sielläkin olen vain tunaroinut kaiken.

Tunnen viileän ilmavirran puhaltavan kasvoihini. Päätimme lähteä kauppaan, sillä herkut loppuivat. Nappaisimme Nikon matkalta mukaan, koska hän välttämättä halusi. En tosin ymmärrä, sillä meissä oli kestettävää. Tälläkin hetkellä Joonas ja Joel jahtaavat toisiaan kuin koirat omaa häntäänsä. Ei koskaan saa kiinni, vaikka kuinka yrittää. Lopulta he kaatuvat päällekkäin nokkospuskaan ja alkavat kumpikin kiljua kuin pikkuvauva innostuessaan jostain turhasta lelusta. Tommi ja Niko menevät auttamaan noita kahta avutonta, kiemurtelevaa poikaa pois puskasta, kun minä ja Olli katsomme huvittuneena vierestä. "Ai vittu ai saatana", Joonas ja Joel manaa noustessaan nokkospuskasta. Onneksi kummallakin oli vain t-paidat, flipflopit ja shortsit päällä. Muutenhan siitä ei olisi jäänyt mitään muistoa. "Ootteko kunnossa?" yritän kysyä nauramatta. Joel ja Joonas katsovat minua murhaavalla katseella.

Olli istui sängyllään ja tuijotti tyhjyyteen. Olimme kaikki yrittäneet puhua hänelle yhdessä ja vuorotellen, mutta hän ei sanonut kellekkään sanaakaan. Mikä häntä nyt vaivasi?
Nyt oli jälleen minun vuoroni puhua hänelle, vaikka tuskin hän vastaa mitään. "Olli mikä on?" kysyn varmaan jo kymmenettä kertaa tänään. Hän on ollut tuollainen siitä asti, kun tulimme kaupasta. "Sinä", Olli sanoo niin hiljaa, että juuri ja juuri kuulen mitä hän sanoi. Hetkonen. Mitä hän sanoi? Minä olen. Tai siis minun takia hän on tuollainen. Mutta mitä minä olen tehnyt? "Mitä mä oon tehny?" toistan ajatukseni ääneen. "Sä oot liian ihana", Olli sanoo. En vastaa mitään, sillä aivojeni pitää prosessoida tuota erittäin yksinkertaista lausetta ainakin viisi minuuttia. Hetkonen. Mitä hän juuri sanoi? Minut varmaan pitäisi viedä johonkin aivojen pätevyys testiin, sillä minusta alkaa tuntua, ettei aivoni kykene käsittämään kuin korkeintaan yhden asian kerrallaan. Tämä on jo ihan liikaa. Ihastukseni siis sanoi minulle, että olen liian ihana. Itse olet. Hienoa. Nyt olen ollut ainakin kolme minuuttia sanomatta mitään, koska käyn päässänni väittelyä aivojeni pätevyydestä ja siitä, että kumpi tässä on ollut liian ihana. Olli. Olli on ollut liian ihana en minä. Noniin aivot tuottakaa jotain tuonne suuhuni, jotta voisin vastata Ollille. "Mut m-miten nii?" änkytän. No sehän oli kerrassaan täydellinen vastaus aivot. "Sä oot mulle liian kiltti", Olli vastaa. Enkö muka saisi olla? Pitäisikö minun tiuskia sinulle päin naamaa, vaikka rakastan sinua?
"Aleksi mä rakastan sua, etkö sä tajua?" Olli kysyy minulta. No tuota minä en todella osannut odottaa.
_ _ _
723 sanaa
Okei sori jäi tollasee kohtaa.
En osannu täs sit vaihtaa näkökulmaa kertaakaa nii joo.