Can you feel my heart [VALMIS]

2. Luku | tyhmät apinat |

Ollin nk
Herään siihen, kun kuulen äitini kaakattavan keittiössä luultavasti puhelimeen. Miksi aina pitää huutaa siihen puhelimeen? Otan puhelimen yöpöydältäni ja huomaan, että herätyskelloni on jälleen ottanut loparit. Olisin siis myöhässä heti toisena koulupäivänä. Okei jos nyt lähden niin ehdin vielä juuri ja juuri. Heitän siis ensimmäiset vaatteet päälleni ja lähes juoksen alakertaan pukemaan kenkiä. Lähden juosten kohti koulua. Saavun luokan eteen ja ennen kuin astelen sisään tyylikkäästi kaksi minuuttia myöhässä, tasaan hengitystäni hieman. No nyt olen jo kolme minuuttia myöhässä, mutta tuskin ne siellä mitään ydinfysiikkaa käyvät, kun on vasta toinen koulupäivä. Astun luokkaan sisään ja heti ensimmäisenä saan Anne-Marilta kunnon valituksen siitä, etten tule saamaan työpaikkaa, jos myöhästelen näin. Ihme kaakattaja. Varmasti olet sinäkin Anne-Mari kaakattaja ollut joskus myöhässä, eikä sinuakaan poltettu roviolla heti sen takia. Kun tuo opettaja päättää vihdoin lopettaa puhumisen myöhästymisesta, menen paikalleni Aleksin viereen. Moikkaan tuota ihan kivaa vieruskaveriani nopeasti, ettei tuo Anne-Mari päätä vetää uutta viidenminuutin kaakatus sessiota jostain täysin turhan päiväisestä.

Tunti loppui vihdoin. Lähden ulos odottamaan, että muut kaverini pääsevät tunnilta. Huomaan, että Aleksikin tulee perässäni. Mikäpä siinä. Ihan hyvää seuraa se on. "Voitko hengaa mun kaa välkän, ku ei mul oo oikee muitakaa kavereita?" Aleksi kysy. "Joo jos ei haittaa, et mun muutki kaverit tulee", vastaan tuolle. "Ei se haittaa", Aleksi vastaa. Jäämme odottamaan, että nuo minun erittäin hitaat ystäväni saapuvat. Ensimmäisenä näen Joonaksen. Ihme kyllä koska hän tulee eri rakennuksesta. "Moi Olli ja Allu!" Joonas huudahtaa heti ensimmäisenä.
"Mikä Allu?" Aleksi kysyy naurahtaen perään.
"Aleksi on liian pitkä nimi ja Allu on helpompi sanoo", Joonas vastaa. Aleksi vain hymähtää. Juttelemme kaikesta turhanpäiväisestä, kunnes Niko ja Tommi päättävät vihdoin saapua ulos. "Missäs te ootte ollu?" Joonas kysyy. "No mä ootin Nikoo ku niitten ope ei päästäny noit lähtee", Tommi vastaa.

Välitunti päättyy ja lähdemme Aleksin kanssa takaisin Anne-Marin luokse. Juttelemme matkalla jostain, joka liittyi jotenkin tanssiviin marakatteihin. Kai. Saavumme luokkaan ja menemme paikoillemme istumaan. Meidän ihana opettajamme kertoo, että pelaamme tutustumisleikkiä. Ihanaa. Kaikki siis kertoo oman nimen ja sen perään jonkun asian, joka alkaa samalla kirjaimella kuin oma nimi. Mahtavaa siis. Tuli vuoroni. "Oon Olli ja öö... tykkään... omenoista?...", hienosti meni Olli. Seuraavaksi olisi Aleksin vuoro. "Öö Aleksi ja öö tykkään alpakoista", Aleksi sanoo hieman epävarmasti. Aww alpakat on söpöjä.

Koulupäivä päättyi vihdoin. Lähdemme Aleksin kanssa samaa matkaa, koska hän asui minua lähellä. "Haluutko tulla meille vaik?" Kysyin. "Joo vaikka", Aleksi sanoi ja kohautti olkapäitään. Avasin ovea ja kerroin samalla omistavani tämän maailman omituisimmat vanhemmat ja omituisimman pikkusiskon. Aleksi vähän naurahti selitykselleni. Kävelemme meidän maailman ahtaimpaan eteiseen. Onneksi meillä on vain helposti pois otettavat kengät, mutta talvella pieni eteinen on aivan hirveä, jos taloon on tulossa kavereita. "Moi Olli", äitini sanoi ja tuli luoksemme. "Ai sulla on kaveri, kukas sä oot?" äiti kysyi Aleksilta. "Se on Aleksi, mun luokalla", kerroin ylihössöttävälle äidilleni. Hän on ylihössöttävä vain silloin, kun tuon kavereita kylään. Muuten hän vain kaakattaa siihen rumaan kapulaan. Menen huoneeseeni Aleksi perässä. Istumme sängynreunalleni. Aleksi tutkii katseellaan huonettani ja sanoo sitten, " kiva huone sul". Hymähdän vastaukseksi. "Haluutko jotain syötävää?" päätän kysyä. "Joo", Aleksi vastaa. Menemme alakertaan, jossa äiti istuu pöydän ääressä kutomassa sukkaa. Niin keskiaikaista. Otan jääkaapista kaksi jugurttipurkkia. Haen myös kaksi teelusikkaa ja lähden kipittämään takaisin huoneeseeni Aleksi perässäni. Ojennan hänelle toisen jugurteista ja hän tietysti ottaa sen omaan somaan käteensä. Lusikoimme jugurtit suuhumme ja heitämme purkit roskiin. Wau miten hienoa. "Mentäiskö vaikka ulos, jos pyydän muutki?" kysyn Aleksilta. "Joo vaikka", hän vastaa.

*tyhmät apinat*
Minä: Tuutteko ulos mun ja Aleksin kans??
Joonas🐥: Mä voin ainaki tulla
Niko🦑: Mäki kunhan vien eka roskat ja imuroin
Joel🐛: No ei mul mitää muutakaa oo, mut kuka on Aleksi???
Minä: Se on mun uus luokkalainen
Joel🐛: Aa ok eli joku pikkunen
Tommi🦊: Mäki voin tulla
Minä: Nähään vaik siin puistol
- - -
"Aleksi lähetään sinne ulos", sanon. "Joo lähetään vaa", tuo vastaa.

Kävelemme kohti puistoa, jossa meidän on tarkoitus tavata muut jätkät. Näen jo kaukaa lähestyvän Tommin ja Joelin. He asuvat melkein naapureina, joten tulevat samaa matkaa. Joel ja Tommi saapuvat paikalle ja Aleksi katsoo hieman pelokkaana Joelia, joka on aika paljon häntä pidempi. "Mä oon Joel ja sä oot vissii se Aleksi?" Joel kysyy Aleksilta. "J-joo oon", Aleksi vastaa edelleen hieman pelokkaana. Vihdoin kun muutkin saapuvat paikalle, lähdemme kohti puistoa jossa voimme hengata ja jutella.

"Mun pitää nyt lähtee ku äiti laitto viestii", Aleksi sanoo. "Okei mäki varmaa lähen ku meil on varmaa ruoka jo", sanon. Sanomme heipat, jonka jälkeen lähden kävelemään kohti kotia Aleksin kanssa. Kun olemme taloni kohdalla, sanon heipat vielä Aleksille ennen kuin tiemme erkanevat. Astun ovesta sisään ja haistan jo ovelle sen kuinka äiti on kokkaillut jotain erittäin hyvän tai omituisen makuista ruokaa. Kävelen peremmälle ja istun valmiiseen pöytään. Otan ruokaa kohtuudella, sillä jos se sattuu olemaan jokin lehtikokeilu, otan sitä mieluusti vähän vähemmän. Syön lautasen tyhjäksi ja kiitän ruuasta. Vielä yksi päivä ennen viikonloppua.
_ _ _
801 sanaa
Kertokaa vaik mp täst luvusta!
Mul on valmiiks kirjotettu noit lukui nii koitan laittaa joka päivä ainaki yhen.