Can you feel my heart [VALMIS]

62. Luku | hyi vittu lopettakaa |

Nikon nk
Kävelen kotiin päin. Eli Joonaksen kotiin, mutta on se kai minunkin kotini. Avaan ulko-oven ja astun eteiseen. Ilmeisesti Joonaksella on joku kaveri kylässä, koska eteisessä lepää ylimääräinen kenkäpari. Joonas varmaan nukkuu vielä, koska onhan kello vasta seitsemän aamulla.

Potkin kengät pois jaloistani ja lähden yläkertaan. Avaan huoneemme oven. Näen Joonaksen ja Aleksin makaamassa lusikassa Joonaksen sängyssä. Kummallakaan ei ole paitaa ja kummankin hiukset ovat ihan pörrössä. En tiedä onko minulla vilkas mielikuvitus vai onko Joonaksella ja Aleksilla jotain. Ei siinä muuten olisi mitään, mutta Joonas on minun.

"Anteeks en haluis keskeyttää mut mitä te teette?" kysyn hieman korottaen ääntäni, jotta nuo heräisi. Joonas säpähtää hereille ja katsoo minua suupielet kirjaimellisesti korvissa. "No mikäs nyt noin hymyilyttää?" kysyn vakavasti. "Sinä", Joonas sanoo edelleen hymyillen. "Onks sulla ja Aleksilla jotain?" kysyn suoraan. Joonas katsoo minua hämillään. "Ei?" hän sanoo kysyvästi.

"Niko venaa!" Joonas huutaa perääni. Lähdin tosiaan pois, koska en kestänyt olla tuolla enää. "No mitä?" kysyn ovelta. "Ei meil oo mitää, Allul oli paska mieli ja se halus nukkuu mun vieressä", Joonas selittää hengästyneenä. Hän taisi juosta perääni. "No just, mut ei meilkää enää oo mitää", sanon ja lähden. "Hei Niko älä lähe, mihin sä muka meet?" Joonas huutaa perääni. "Joelille!" huudan. En tiedä miksi tein noin, mutta se vain tuntui oikealta. Hetken. Nyt se ei tunnu enää oikealta.

Joonaksen nk
Katson Nikon loittonevaa selkää. Tunnen kyyneleiden nousevan silmiini. "VITTU!" huudan ja lyyhistyn maahan istumaan. Pian kuulen askeleet portaissa. En tiedä onko se Aleksi, äiti vai isä, mutta joku sieltä nyt tulee.

"Joonas mitä tapahtu?" Aleksi kysyy takanani. "Niko jätti mut", sanon. Aleksi tulee istumaan viereeni. "Miks?" hän kysyy. "En minä vittu tiedä", sanon. "Se luuli et meil on jotai juttuu", sanon. Katson Aleksia syvälle silmiin. "Miks se nii luuli?" Aleksi kysyy. En vastaa mitään. Katseeni karkaa Aleksin huuliin. Katsomme hiljaa toisiamme. Aleksi puree huultaan.

Ollin nk
Kävelen ulos sairaalasta. Näen Alman seisovan muutaman metrin päässä minusta. Hän huomaa minut ja alkaa hymyilemään. En tiedä miksi, mutta joku tässä tuntuu väärältä. En silti sano siitä mitään Almalle.

Alma tulee luokseni ja pussaa minua huulille.
"Vihdoin pääset kotiin", hän sanoo hymyillen. "Jep", sanon. "Pitäskö tehä tänää jotain kivaa?" Alma kysyy virnistäen. "Mitä sul oli mielessä?" kysyn, vaikka tiedän ihan hyvin. "No tota mietin, jos voitas vaikka mennä sun makkariin", Alma sanoo. Hymähdän ja otan Alman käden omaan käteeni. "Mennää vaa", sanon kohauttaen olkiani. "Mut meijän pitää mennä Joonaksen kautta, koska sillä on mun yks huppari, jonka haluun takas", sanon. "Okei", Alma sanoo, kuulostaen hieman vaikealta.

Alma jäi odottamaan postilaatikoille, kun minä haen hupparini. Avaan oven. Eteisessä näen Joonaksen ja Aleksin kirjaimellisesti kielet toistensa kurkuissa. "Hyi vittu lopettakaa", sanon. Molemmat hätkähtävät ja kääntyvät katsomaan minua.
_ _ _
445 sanaa
Oho...
Kiitti 13k lukijoit <3